Metallialan osaajamme suunnannäyttäjinä maailmalla

Metalliala on kehittynyt vauhdilla robotiikan ja digitalisaation myötä. Konealan yritykset ovat olleet kehityksen eturintamassa 1980-luvulta alkaen ja niiden osaaminen on erittäin vahvalla tasolla. Suomi onkin maailmanlaajuinen suunnannäyttäjä teollisuusautomaatiossa ja sitä kautta tulevaisuuden kestävien elinympäristöjen luomisessa.

Metallialan osaajamme  suunnannäyttäjinä maailmalla

– Teknologian myötä koneteollisuuden työpaikat ovat monipuolistuneet ja työympäristö muuttunut täysin, mutta vanhat mielikuvat metallipölyn peittämistä pajoista ovat yhä valitettavan tiukassa, Tasowheel

Group Oy:n toimitusjohtaja Jarmo Kuikka kertoo.

40-vuotias Tasowheel on kasvanut digiaallonharjalla konepajasta kansainväliseksi korkean teknologian moniosaajaksi. Yritys tuottaa laadukkaita voiman- ja liikkeensiirron ratkaisuja eri aloilla toimiville kansainvälisille asiakkailleen. Tasowheel on tärkeä kumppani niin laivanrakennus- ja paperiteollisuudessa kuin terveysteknologian sarallakin. Kasvava kysyntä edellyttää jatkuvaa osaamisen, tuotantoteknologian ja prosessien kehittämistä. 

– Uudistuva konekanta ja nopeasti kehittyvä teknologia eivät tee ihmisiä tarpeettomiksi vaan vaativat korkeaa ja monipuolista osaamista. Robotiikan ja automaation hallitseminen on noussut kädentaitojen rinnalle.

 

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Tasowheel

Tasowheel

Oletko metallialan ammattilainen tai matkalla sellaiseksi? Innostutko uusista teknologioista? Haluatko tehdä merkityksellistä työtä kansainvälisen teollisuuden parissa? Tutustu meihin ja tarjoamiimme mahdollisuuksiin osoitteessa tasowheel.fi