Vastuullisuusajattelu ohjaa Ahlsell Oy:n toimintoja

Vastuullisuutta ei ole Ahlsellilla jätetty sattuman varaan, vaan kyseessä on strateginen valinta. Yksi virstanpylväs saavutettiin elokuussa, kun yritys sai kultamitalin omassa sarjassaan vastuullisuutta vertailevan EcoVadis-yhteisön arvioinnissa.

Vastuullisuusajattelu ohjaa Ahlsell Oy:n toimintoja

– Vuoden 2021 tulos tarkoittaa, että kestävään kehitykseen tähtäävä työmme on oman kategoriamme parhaan kahden prosentin joukossa. Kaikista arvioiduista yrityksistä olemme parhaan viiden prosentin joukossa, toteaa logistiikkajohtaja Lauri Penttinen.

Penttisen mukaan vastuullisuus on sisältynyt yrityksen strategiaan jo vuodesta 2016, ja ajattelu sisältää ympäristöarvojen lisäksi myös kirjaukset sosiaalisesta ja hallinnollisesta vastuullisuudesta. Esimerkkinä sosiaalisen vastuun painopisteestä voidaan mainita diversiteetin/moninaisuuden lisääminen. Tähän on olemassa omat tavoitteet ja mittarit, jotka ulottuvat vuoteen 2030.

“CO2e päästöt suhteessa liikevaihtoon ovat laskeneet 25 % 2017–2020 ajanjaksolla".

– Vastuullisuutta seurataan kaikissa toiminnoissamme. Olemme luoneet tätä toimintaa varten oman organisaation, joka keskittyy täysillä tähän liittyvien hankkeiden kehittämiseen ja varmistaa, että asiat toteutuvat liiketoiminnassa. Vastuullisuus on meillä jokaisen työntekijän asia.

Reaaliaikainen hankekalenteri toteutumisen tukena

Ahlsellilla asetetaan ympäristövastuullisuushankkeille vuosittain numeraaliset tavoitteet, joita seurataan intensiivisesti hankekalenterin avulla. Tämänhetkinen fokus on kiinteistöjen muuttaminen mahdollisimman ympäristöystävällisiksi. Esimerkiksi Hyvinkäällä sijaitsevan 24 000 m2:n logistiikkakeskuksen sähköstä tuotetaan tällä hetkellä 30 % aurinkopaneeleilla. 

“Ahlsellilla asetetaan ympäristövastuullisuushankkeille vuosittain numeraaliset tavoitteet, joita seurataan intensiivisesti hankekalenterin avulla". 

– Seuraavaksi huomiomme painottuu logistiikkaan. Siirtymä biopolttoaineisiin on kirjattu ensi vuodelle, ja jo nyt osa pk-seudun toimituksistamme tehdään sähköautoilla. Edellytämme näitä muutoksia myös yhteistyökumppaneiltamme, joiden toimintaa auditoimme säännöllisesti.

Teksti: Eevakaisa Mäntyranta

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Ahlsell Oy

Ahlsell Oy

Olemme siellä, missä ihmiset asuvat, tekevät työtään ja elävät elämäänsä. Edistämme kehitystä yhdessä teidän ammattilaisten kanssa, jotka valmistatte, asennatte, rakennatte, korjaatte ja pidätte kunnossa. Tehtävämme on helpottaa sinun työtäsi tarjoamalla laaja valikoima kestäviä tuotteita ja palveluja, ammattiosaamistamme ja maailmanluokan logistisia ratkaisuja.

- Liikevaihto: 360 M€
- Työntekijämäärä: 580
- Liiketoiminta-alueet: teknisen alan tukkukauppa

Artikkelin asiantuntijat

Lauri Penttinen

logistiikkajohtaja, Ahlsell Oy

Yhteystiedot

Kallionopontie 105620 Hyvinkää 020 584 5000 vaihde, klo 8-16 info@ahlsell.fi