Jo pihalla näkee, etten ole ihan tavallisessa peruskoulussa; uudenaikaisen koulurakennuksen pihalla yläkoululaiset silittävät mustaa kissaa ja tallin kupeessa koulun miniponit Anna ja Tapio nauttivat laitumen antimista.
Kahdeksasluokkalaiset Heli Heikkilä ja Juuso Miettinen viihtyvät ”Anniksessa”. Heikkilän mielestä sisäoppilaitoksessa parasta on se, että siellä tutustuu helposti ihmisiin.
– Täällä suhtaudutaan kaikkeen positiivisesti eikä syrjitä ketään. Lähellä on paljon kavereita ja opettajatkin ovat tosi kivoja.

Juuso Miettinen kävi kolme kuukautta tavallista yläkoulua Hämeenlinnassa ennen pääsyään Anna Tapion kouluun. Eikä vaihtaisi enää takaisin. Hän pitää 75 minuutin mittaisista oppitunneista. Eniten kokiksi tähtäävä nuori mies pitää kuitenkin siitä, Anna Tapion koululla opiskellaan myös ammatillisia aineita.
Oppia elämään innostavassa ympäristössä
Noin 220 oppilaan koululla eletään tänäkin päivänä sen perustajan, puutarhaopettaja Anna Tapion pedagogiikan hengessä. Se tarkoittaa, että menestymiseen tarvitaan sekä pään, käden että sydämen sivistystä.
Valtakunnallisten peruskouluopintojen lisäksi Anniksessa opiskellaan käden taitoja ammatillisissa opinnoissa, esimerkiksi osia kokkiopinnoista, yrittäjyyttä ja luonnossa liikkumista. Myös oma huone opitaan siivoamaan. Sydämen sivistystä opitaan yhdessä asumalla sekä tekemällä.

Heli Heikkilä opiskelee valinnaisina aineina liikuntaa ja eläintenhoitoa, Juuso Miettinen kotitaloutta ja draamaa. Kumpikin viihtyy koulupäivän jälkeen bänditreeneissä, käsityökerhossa ja Konnun sekä Sappeen talleilla hevosia hoitamassa ja ratsastamassa. Valinnanvaraa on enemmänkin, mutta välillä on mukavaa viettää aikaa myös kavereiden kanssa ja omassa rauhassa.
Anna Tapion koulussa asutaan kahden hengen soluasunnoissa. Heikkilä ja Miettinen eivät ole kaivanneet viikolla kotiin.
– Aluksi oli outoa, kun vieressä ei ollut äitiä ja isää neuvomassa. Olen kuitenkin oppinut täällä tosi hyvin käytännön asioita. Välillä on myös kivaa päästä sisaruksia pakoon, Heikkilä hymyilee.
Koulun rehtori Tuula Lahti kertoo, että koulun tärkeänä tavoitteena on kasvattaa yhteisöllisyyteen ja omatoimisuuteen. Sisäoppilaitoksessa työskentelee opettajien lisäksi mm. asuntolanohjaajat ja yövalvoja. Nuoret oppivat tärkeitä arjen taitoja kuten ruoanlaittoa ja vaatehuoltoa.
Teksti: Eila Mäntyjärvi