Joustavaa ja laajaa toisen asteen koulutusta Luksiassa Länsi-Uudellamaalla

Länsi-Uudellamaalla toimiva koulutusyhtymä Luksia tarjoaa monialaista toisen asteen koulutusta joustavasti eri elämäntilanteisiin.

Joustavaa ja laajaa toisen asteen koulutusta Luksiassa Länsi-Uudellamaalla

– Luksiasta löytyy koulutuslinja hyvin moneen tarpeeseen humanistisista aloista teknisille ja kaupallisille aloille sekä hoitotyöhön, toteaa ja kuntayhtymän johtaja Jouko Lindholm

– Opetuksemme joustaa myös eri tilanteisiin: kauttamme saa niin ammattiin valmistavaa koulutusta kuin myös täydennyskoulutusta, ja opinnot voi suorittaa oman elämäntilanteen mukaan erilaisia opintopolkuja pitkin.

Lähiopetusta Luksiassa annetaan useassa toimipisteessä koko Länsi-Uudenmaan alueella. Päämaja sijaitsee Lohjalla, jonka kaksi suurta kampusta on yhdistetty vuonna 2021. 

– Yleisessä haussa olevan opetuksen lisäksi räätälöimme myös maksullista täsmäkoulutusta yritysten tarpeisiin, toteaa Lindholm.

Koulutuksen lähtökohtana yhteiskunnan tarpeet

– Laki ammattikoulutuksesta muuttui viitisen vuotta sitten. Luksiassa olemme hioneet tuolloin tehtyä strategiaa, ja nyt lähdemme täsmennettyjen painopisteiden kautta uuteen kauteen, toteaa Lindholm.

Täsmennetystä strategiasta nousee muun muassa esiin kaksi asiaa: 
yhteiskunnan haasteiden ennakointi sekä erilaisten pedagogisten ratkaisujen tarjoaminen.

– Elinkeinoelämän tarpeet muuttuvat koko ajan. Pyrimme olemaan mukana muutoksessa ennakoimalla ja tarjoamalla koulutusta työelämän tarpeita vastaaviksi. Onhan tärkeää, että valmistuneet pääsevät suoraan työelämään. 

”Opetuksemme joustaa myös eri tilanteissa, kauttamme saa niin ammattiin valmistavaa koulutusta kuin myös täydennyskoulutusta, ja opinnot voi suorittaa oman elämäntilanteen mukaan erilaisia opintopolkuja pitkin”, kertoo kuntayhtymän johtaja Jouko Lindholm. Kuva: Sami Perttilä

Erilaiset pedagogiset ratkaisut korostuvat erityisesti näinä aikoina, jolloin pandemiarajoitukset ovat vieneet teoriaopetusta pitkälti verkkoon.

– Pandemia pakotti kehittämään nopeasti uusia keinoja opetukseen, ja luontevinta oli tietysti hyödyntää opetuksessa erilaisia internet-pohjaisia ratkaisuja. Nyt kehitetyt ratkaisut tuovat helpotusta myös eri elämäntilanteissa olevien opiskelijoiden koulutukseen: ne helpottavat opiskelua esimerkiksi työn ohessa tai pikkulapsiarjen paineissa.

Uutta teknologiaa upeissa maisemissa

– Toteutimme viime vuonna myös mittavan rakennusprojektin yhdistämällä Lohjan kaksi erillistä kampusta, jatkaa Lindholm. Toisaalta poistimme vanhoja tiloja käytöstä, toisaalta rakensimme aivan uutta. Uudet teknologiapainotteiset oppimisympäristömme tuovat uutta toiminnallisuutta opiskeluun.

Lisäksi uuden kampusratkaisun johdosta keskeisiä opintoja voi tehdä ristiin eri opintoalojen ja esimerkiksi lukion kanssa.

Lindholm toivottaakin kaikki yhteishakuun osallistuvat sekä muutkin opiskelijat tervetulleiksi moderniin ja monipuoliseen Luksiaan.

Teksti: Eevakaisa Mäntyranta

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

koulutusyhtymä Luksia

koulutusyhtymä Luksia

Ammatillista koulutusta nuorille ja aikuisille

- Ammatillista perus- ja lisäkoulutusta oppilaitos- ja oppisopimusmuotoisena

- Työvoima- ja lyhytkoulutusta

- Työelämän kehittämistä ja palvelua (TYKE)

Artikkelin asiantuntijat

Jouko Lindholm

kuntayhtymän johtaja

Yhteystiedot

Toivonkatu 408100 Lohja puh. 019 369 61

koulutusyhtymä Luksia somessa