Päiväkoti Poijussa toteutuu unelma

Joka arkiaamu, läpi vuoden Poijussa kokoontuu iso perhe. Lapset tulevat innoissaan päiväKOTIIN, jossa ammattitaitoiset, tutut ja turvalliset kasvattajat ohjaavat lapsia kehittämään kaikkia aistejaan leikkien, musisoiden ja monipuolisesti sisällä ja ulkona liikkuen.

Päiväkoti Poijussa toteutuu unelma

– Poiju on pitkäaikaisen unelmani täyttymys. Olen aina halunnut päiväkotiin, jossa lasten kokonaisvaltainen hyvinvointi on pääasia ja jossa kaikki ovat yhtä perhettä. Panostamme terveelliseen ja herkulliseen itse tehtyyn kotiruokaan sekä monipuoliseen liikuntaan ja musiikkiin. Erityisen tärkeää on avoimuus ja yhteistyö vanhempien kanssa, kertoo varhaiskasvatuksen opettaja ja yrittäjä Päivi Laamanen.

Hän perusti päiväkodin yhdessä miehensä Petrin kanssa, joka kokin koulutuksensa ja ravintoloissa saadun pitkän keittiöpäällikön kokemuksensa ansiosta joutuu tuon tuostakin kertomaan reseptejään vanhemmille. Lasten palautteen perusteella Petri onkin superkokki.

Ateriat perustuvat aina tuoreisiin raaka-aineisiin ja lapset tottuvat erilaisiin makuihin ja mausteisiin. Erityistä kiitosta vanhemmilta on tullut mm. siitä, että vauvana aloitettu sormiruokailu on voinut jatkua päiväkodissakin.

Muskari osa arkea

Muskari on osa päiväkodin ohjelmaa ja kanteleen soittoa opetellaan jo kolmevuotiaasta alkaen. Sitä vetää varhaisiän musiikkipedagogi ja opetuksessa edetään tavoitteellisesti. 

– Vanhemmat iloitsevat, että lapset pääsevät kokeilemaan eri soittimia ja oppivat näin uusia taitoja osana päiväkodin arkea. Haluammekin huomioida jokaisen lapsen omana itsenään ja antaa jokaiselle mahdollisuuden oppia ja pitää hauskaa uusien taitojen opettelussa, kertoo Päivi. 

Reippaita liikkujia

Pojussa lapset liikkuvat sisällä ja ulkona, säällä kuin säällä. He luistelevat, hiihtävät, painivat ja opettelevat uimaan normaalin liikkumisen, retkeilyn ja leikkimisen lisäksi. Kaikki tämä tapahtuu liikuntaleikkikoulun tavoitteiden mukaisesti, sillä iso osa henkilökunnasta on liikuntaleikkikoulun ohjaajia. 

Poijun henkilökunta on motivoitunutta ja työstään innostunutta ja tästä syystä vaihtuvuus on pientä. Vanhemmilta tuleekin jatkuvasti hyvää palautetta siitä, että aikuiset tuntevat kaikki lapset ryhmärajoista riippumatta. Lapset tuntevat siten olonsa turvalliseksi ja pääsevät aina halutessaan tuttuun ja turvalliseen syliin. 

Kaupallinen yhteistyö