Suomella on hyvät mahdollisuudet nousta yhdeksi vihreän siirtymän suunnannäyttäjistä. Sitä ennen täällä syntyvät innovaatiot pitäisi kuitenkin saada skaalattua teolliseen mittakaavaan ja levitettyä myös kansainvälisille markkinoille.
Se on myös saumakohta, johon Haapavedellä koordinoitu Biocluster Finland toiminnassaan pureutuu. Klusteri kokoaa ja verkottaa yhteen biotalouden, maatalouden ja kiertotalouden yrityksiä ja yhdistyksiä. Painopistealueita ovat kiertotalouden lisäksi muun muassa puhtaaseen energiaan sekä vähäpäästöisempään liikenteeseen ja rakentamiseen liittyvät innovaatiot ja ratkaisut.
”EU-komissio on valinnut Biocluster Finlandin yhdeksi Euroopan onnistuneimmista maaseutuhankkeista."
” EU-komissio on valinnut Biocluster Finlandin yhdeksi Euroopan onnistuneimmista maaseutuhankkeista."
– Meidän kauttamme isot teolliset toimijat voivat löytää pk-yrityksiä, jotka jatkojalostavat esimerkiksi tuotannon sivuvirtoja eteenpäin. Kasvuyritykset puolestaan löytävät kumppaneita ja asiakkaita kansainvälistymiseen ja kehitysprojekteihin, klusterijohtaja Anne Sormunen selvittää.
Vihreän siirtymän yrityskisasta näkyvyyttä ja kontakteja
Biocluster Finlandin toiminta on noteerattu myös EU:n sisällä ja komissio on valinnut sen yhdeksi Euroopan onnistuneimmista maaseutuhankkeista.
Samalla bioklusteri toimii aktiivisesti EU-klustereiden verkossa ja se on valittu komission klusteridelegaatioon.
Vihreitä innovaatioita palkitaan vuosittain myös nuorille kasvuyrityksille suunnatussa kilpailussa, jonka voitti tänä vuonna teollisuuden jätevesien käsittelyyn erikoistunut oululainen Owatec Group Oy.
– Tulevaan Vihreän siirtymän Gala-kisaan kannattaa osallistua, sillä tarjolla on EU-tason näkyvyyttä, potentiaalisia rahoittajia ja yhteistyöverkostoja, Sormunen kannustaa.

Teksti: Timo Sormunen