Kestävä yritysmajoitus on räätälöity asiakkaan tarpeeseen

Nopeasti kasvava, majoitusalan suunnannäyttäjä Forenom kehottaa työmatkaisia viipymään pidempään ja ostamaan juuri tarpeeseen.

Kuva: Sami Perttilä
Kuva: Sami Perttilä

Koronapandemia muutti liikematkustajien tarpeita pysyvästi. Projektityöntekijät sekä kansainväliset ammattilaiset suosivat nyt kodinomaista majoitusta sekä pidempiä työmatkoja, sillä yhden päivän matkat korvataan digitaalisilla tapaamisilla. Kun matkustamme vähemmän, mutta viivymme kerralla pidempään, se johtaa vastuullisempaan liikematkustukseen ympäristömme kannalta.

Majoitusalaa yli 20 vuoden ajan ennakkoluulottomasti kehittänyt Forenom selvisi koronapandemian aiheuttamasta notkahduksesta poikkeuksellisen hyvin. Yrityksen kohdetarjonta kasvaa yli 1000 yksikön vuosivauhtia ja vuoden 2022 liikevaihto oli 20-vuotisen historian ennätys. 

Kasvu kahden nuoren suomalaisyrittäjän tilapäismajoitusta tarjoavasta yhtiöstä yhdeksi Euroopan suurimmista kalustettujen asuntojen tarjoajista on tapahtunut herkin sensorein asiakastarpeisiin. Markkinoiden muutoksiin reagoinut yhtiö on onnistunut vahvistamaan asemaansa kehittämällä toimintaansa rohkeasti ja proaktiivisesti ydinajatukseensa luottaen.

–  Forenom syntyi paikkaamaan pitkäaikaisen vuokra-asumisen ja hotellimajoituksen väliin jäävää aukkoa helpolla, mukavalla ja kustannustehokkaalla ratkaisulla. Tähän tarpeeseen kalustetut asuntomme vastaavat edelleenkin, mutta suuremmassa mittakaavassa ja laajemmalle kohderyhmälle, Suomen maajohtaja Kimmo Holopainen vahvistaa.

"Mahdollistamme työvoiman liikkuvuuden ja työelämän sujuvuuden. Tämä tarkoittaa, että olemme läsnä vain siellä, missä asiakkaamme tarvitsevat meitä", Forenomin Suomen maajohtaja Kimmo Holopainen kertoo. Kuva: Sami Perttilä

Tällä hetkellä Forenom palvelee koko ajan kasvavaa asiakaskuntaansa Pohjoismaissa sekä Keski-Euroopassa yli 10 000 kalustetun asumisratkaisun portfoliolla. Yhtiö päivittää jatkuvasti tarjontaansa asiakkaiden tarpeiden mukaisesti tavoitteena nousta Euroopan suurimmaksi toimijaksi pitkäaikaismajoituksen markkinoilla. 

– Pääomasijoitusyhtiö Capman tuli mukaan toimintaamme vuonna 2017, ja mahdollisti palvelumme skaalaamiseen ja kansainvälistämisen. Tämä yhdessä rohkeaan kokeiluun ja ennakkoluulottomaan kehittämiseen kannustavan yrityskulttuurimme kanssa on vienyt meitä eteenpäin, Holopainen kertoo kasvun taustatekijöistä ja jatkaa kehityshakuisen toimintakulttuurin kuvailua:

– Tuoreimpana esimerkkinä hyödynnämme tekoälyä kohde- ja kaupunkikuvausten kirjoittamisessa. Kohteiden määrän huomioiden potentiaalinen resurssien säästö on huomattava. Tartumme uusiin mahdollisuuksiin nopeasti, jotta saavutamme etulyöntiaseman markkinoilla.

Liiketoiminnan mahdollistaja 

Forenom on tunnettu pitkäaikaisista asiakassuhteistaan ja tinkimättömästä palvelukulttuuristaan. Yhtiön toiminnan tarkoituksena onkin helpottaa asiakasyritystensä liiketoiminnan sujuvuutta. 

–  Mahdollistamme työvoiman liikkuvuuden ja työelämän sujuvuuden. Tämä tarkoittaa, että olemme läsnä vain siellä, missä asiakkaamme tarvitsevat meitä. Emme seisota kapasiteettia tyhjänä. Laajan verkostomme voimin onnistumme ratkaisemaan vaativatkin majoitustarpeet ympäri Eurooppaa. Kun me hoidamme liikkuvan työn käytännön haasteet, asiakkaamme voivat keskittyä ydintekemiseensä, Holopainen kuvailee. 

Forenom on panostanut joustavaan ja tehokkaaseen asiakaspalveluun sekä digitaaliseen contactless-kirjautumiseen. Palvelu on tarvittaessa kokonaan digitaalinen, eikä yhtäkään fyysistä asiakaskohtaamista tarvita.

”Tartumme uusiin mahdollisuuksiin nopeasti, jotta saavutamme etulyöntiaseman markkinoilla."

– Haluamme yhdistää teknologiaa sekä ihmisläheisyyttä, emmekä valitse vain toista. Asiakaspalvelumme palvelee vuoden jokaisena päivänä 24/7 ja kirjautuminen kohteeseemme tapahtuu koodeilla, joten asiakkaamme eivät ole koskaan riippuvaisia aukioloajoistamme. Me olemme asiakkaitamme varten, eikä toisinpäin, Holopainen summaa menestysreseptin palvelufilosofian.

Monipuolinen ja joustava majoitusratkaisu mahdollistaa kodinomaisen ympäristön myös tienpäällä. Kun majoitus räätälöidään tarkasti tarpeen mukaan, matkustamisesta tulee myös kustannustehokasta. 

– Pidämme huolen siitä, että asiakkaamme saavat vastinetta jokaiselle maksamalleen eurolle, Holopainen toteaa.

Uusi elämä vanhoille rakennuksille

Joustavuus ja resurssien tarkka käyttö ulottuu yrityksen jokaiselle toimialueelle. Olemassa olevien asuntojen käyttöaste maksimoidaan ja rakennusvanhukset herätetään henkiin. Forenom kantaa asuntojen vuokraamiseen liittyvän liiketoimintariskin kiinteistönomistajien puolesta ja lähtee ennakkoluulottomasti loihtimaan tyhjillään oleviin rakennuksiin uutta elämää. 

Noin 20 % Forenomin kohteista sijaitsee kiinteistöissä, joiden käyttötarkoitus ei alun perin ollut majoitus. Näitä ovat esimerkiksi käytöstä poistuneet toimistot, oppilaitokset, tehdasrakennukset, sairaalat sekä pankkirakennukset. Vain 7 % yhtiön kapasiteetista on uudisrakennettu heitä varten.

– Vanhan kunnostaminen on pienempi rasite ympäristölle kuin uudisrakentaminen. Uniikin rakennuksen historia kiehtoo ja uusi liiketoiminta sen ympärillä lisää koko alueen elinvoimaisuutta. Käsissämme esimerkiksi Kakolan vankilarakennus Turussa sekä viimeisimpänä Röykän satavuotias sairaalavanhus Nurmijärvellä ovat avanneet uudistuneina ovensa majoittujille, Holopainen kertoo.

Teksti: Mari Korhonen

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Forenom

Forenom

Forenom on vuonna 2000 Suomessa perustettu Pohjoismaiden johtava yritysmajoittaja ja yksi Euroopan suurimmista kalustettujen asuntojen tarjoajista. Valikoimaan kuuluu 10 000 kalustettua asuntoa, huoneistohotellia ja hostellia Pohjoismaiden kasvukeskuksissa sekä Saksassa. Lisäksi yritys tarjoaa projektimajoitusta yrityksille Euroopassa kumppaniverkostonsa avulla. Suomessa Forenom tarjoaa majoitusratkaisuja yli 80 paikkakunnalla.

Artikkelin asiantuntijat

Kimmo Holopainen

Kimmo Holopainen

Suomen maajohtaja, Forenom

Forenom somessa