1. Täydellinen sijainti
Porvooseen ajelee vain puolisen tuntia lentokentältä ja kolme varttia Helsingin keskustasta. Kouvolaan, Kotkaan ja Lahteen on matkaa noin tunti. Tämä pieni siirtymä kannattaa tehdä, jos haluaa tarjota työyhteisölle tai yhteistyökumppaneille elämyksellisen tauon arjen ympyröistä. Vuonna 1912 rakennettu jugendtalo sijaitsee Porvoon vanhan kaupungin portilla – samalla paikalla olleessa majatalossa yöpyi aikoinaan kansallisrunoilija Johan Ludvig Runeberg. Sijainti on kaunis ja kätevä. Bussiasema, parkkipaikat ja kaikki pikkukaupungin palvelut sijaitsevat aivan hotellin läheisyydessä.
2. Täyden palvelun talo
Runo sopii erinomaisesti kokouksiin, koulutuksiin, juhliin ja muihin tilaisuuksiin. Palvelu on yksilöllistä, ja varauksen yksityiskohdat pyritään hoitamaan saman henkilön kanssa mahdollisimman pitkälle. Tilat soveltuvat noin 10–70 hengen tapahtumille. Kokouksiin voi talon kautta yhdistää esimerkiksi joogaa, hierontapalveluita, veneretken, opastetun kaupunkikierroksen, saunaillan hotellin viihtyisässä ullakkosaunassa sekä tietenkin yöpymisen. Uniikkeja huoneita on 56, ja hotellin kauniit, historialliset tilat tukevat taatusti virkistäytymistä ja työhyvinvointia. Aamiais-, lounas- ja kokoustarjoilut saa omasta Runo Kitchen & Barista, joka on tunnettu tarkasti mietityistä ja laadukkaista kokonaisuuksista.
3. Esteettinen nautinto
Kauniimpaa taustaa ajatustyölle tai työyhteisön tähtihetkien juhlistamiselle saa etsiä! Runossa maalaismoderni tyyli, pohjoismainen huippumuotoilu ja kotimaisen puusepäntyön taidonnäytteet yhdistyvät tyylikkääksi ja harmoniseksi kokonaisuudeksi. Seinillä roikkuu vaihtuva taidenäyttely Runo Art – Biannual Exhibition, ja Runo Boutique myy kaikkea sitä, mihin hotellivieraat yleensä ihastuvat – jopa sänkyjä!
4. Runo Kitchen & Bar
Mitäpä, jos aloittaisikin palaveripäivän aamiaisella? Artesaanihenkisen aamiaisen kaikki leipomotuotteet ovat omasta keittiöstä, ja aamiaismuna-annos tuodaan pöytään omaan makuun räätälöitynä. Keittiömestarin tarkasti mietitty kokouslounas tarjoillaan niin ikään ravintolasalissa, ja afterworkit voi nauttia aulan kunnianhimoisessa cocktailbaarissa.
5. Porvoon vanha kaupunki
Harvassa paikassa voi tarjota kokousten välille happihyppelymahdollisuuksia yhtä hienossa ympäristössä. Monisataavuotiset, värikkäät puutalot, mukulakivikadut, 1400-luvulla valmistunut Porvoon tuomiokirkko ja joenvarren kuuluisat ranta-aitat ovat upeaa katseltavaa ympäri vuoden. Idyllisessä, pienessä keskustassa on mahdollista yhdistää kokous- ja koulutuspäiviin kulttuuria, pikkupuoteja, taidetta ja yhden maamme vanhimman kaupungin ainutlaatuista historiaa. Runon ympärillä on myös lukuisia laadukkaita illallisravintoloita.

Valitse näistä!
Runon tilat taipuvat moneen.
Teatteri
Porvoon ensimmäiseen elokuvateatteriin mahtuu 70 henkeä teatterimuodossa, ja tilan voi yhdistää Lippuluukkuun ja Parturiin. Teatteri on täysin pimennettävissä, ja pöytämuodot muokattavissa toiveiden mukaan.
Parturi
Parturissa siistittiin nimensä mukaisesti miesten hiuksia melkein sata vuotta. Nyt valoisaan 18 neliön kokoustilaan mahtuu kahdeksan henkeä diplomaattimuodossa.
Lippuluukku
Valoisaan 27 neliön tilaan mahtuu 14 henkeä. Tila sopii mainiosti pieniin juhliin tai vaikkapa hallituksen tai johtoryhmän kokouksiin. Lippuluukun voi halutessaan myös yhdistää Parturiin tai Teatteriin.
Ullakko-lounge
Saunatilojen yhteydessä sijaitsee ikkunaton monitoimitila, johon mahtuu 20 henkeä diplomaattimuodossa. Ullakko-loungen ja siihen yhdistettävän 15 hengen saunan oleskelutiloineen voi varata yksityiskäyttöön. Erityismaininta luovaa ajattelua edistävälle kylmän veden ämpärisuihkulle.
Sali
Upea ravintolasali sijaitsee vanhan pankin tiloissa, ja sinne mahtuu istumapaikoille 66 juhlijaa tai kokoustajaa. Tämä on ideaali tila yksityisjuhliin, ja Sali voidaan yhdistää myös Runo Bar -cocktailbaariin.
Pääkonttori
Alun perin hotellin johdon toimistoksi rakennetussa 26 neliön kokoustilassa on oma sisäänkäynti ja näkymä hotellin sisäpihalle. Luokkamuodossa mahtuu mukavasti kokoustamaan 12 henkilöä.
Tapahtumapiha
Monenlaiset ulkoilmatilaisuudet onnistuvat Runon sisäpihalla vanhojen lehmusten suojassa.
Teksti: Meri Savonen