Rohkeudella tekniikan alan huipulle

Epävarmuuden sietokyky, ratkaisukeskeisyys ja suorapuheisuus ovat avanneet Maaret Mickelssonille nousukiitoisen urapolun teknologiayhtiön johdossa. Hän johtaa nyt Schneider Electricin Digital Energy -yksikön loppuasiakasmyyntitiimiä ja on osa yksikön johtoryhmätyöskentelyä.

Kuva: Sami Perttilä
Kuva: Sami Perttilä

Neljätoista vuotta sitten Suomen messujen parissa vuosikymmenen verran tuloksellista myyntiä tehnyt Maaret Mickelsson sai soiton headhunterilta. Kaupalliselle alalle kouluttautunut osaaja haluttiin töihin digitalisaatioon, energianhallintaan ja automaatioon erikoistuneeseen Schneider Electriciin. Ala oli Mickelssonille vieras, eikä teknologia erityisemmin kiinnostanut. Siitäkin huolimatta hän päätti tarttua mahdollisuuteen ja ottaa hypyn tuntemattomaan.

– Siihen aikaan puhuttiin rakennusautomaatiosta, joka ei sanonut minulle silloin yhtään mitään. Alkuun olin pihalla kuin lumiukko, mutta hyvin pian huomasin työskenteleväni todella hyvässä talossa aivan huikean tiimin kanssa, Mickelsson muistelee uransa alkutaipaletta Schneider Electricin palveluksessa. 

Nyt neljäntoista vuoden kokemuksen jälkeen Maaret viihtyy yhä organisaation palveluksessa. Ura ja työtehtävät ovat kehittyneet kokemuksen mukana, eikä teknologiakaan tunnu enää vieraalta, päinvastoin. Pääkaupunkiseudulla myyntitehtävissä aloittanut Mickelsson johtaa nyt Digital Energy -yksikön viidentoista hengen loppuasiakasmyyntitiimiä Turusta käsin ja on osa yksikön johtoryhmätyöskentelyä. Vuosia sitten tehty rohkea hyppy tuntemattomaan kannatti.

– Kaiken voi oppia, jos haluaa ja osaa katsoa peiliin voivottelemisen sijaan. Ymmärrys ja kiinnostus teknologiaan ovat lisääntyneet vuosien varrella, vaikka edelleenkään tehtäväni myyntijohtajana ei ole osata kaikkea teknologiasta. Minun tehtäväni on johtaa ihmisiä ja ratkaista esteet tiimini menestyksen tieltä, Mickelsson kuvailee.

Epävarmuuden sietokykyä ja suoraa puhetta

Maaretin menestyksen ytimessä ovat olleet rohkeus, rehellisyys ja ratkaisukeskeinen asenne. Uskallus laittaa itsensä likoon myös tuntemattomalla alueella on mahdollistanut nousukiitoisen uran kansainvälisen yhtiön johdossa.

– Schneider Electric on tarjonnut rajattomat mahdollisuudet, kun olen ollut avoin uudelle ja tarttunut tilaisuuksiin niiden avautuessa. Jos antaa epäonnistumisen pelolle vallan, menettää mahdollisuuden menestyä, Mickelsson toteaa.

Johtajuudessa Maaret on kerännyt kiitosta suorapuheisuudestaan.

– En kaunistele asioita, vaan nostan tarvittaessa kissan pöydälle, jolloin haasteet tulevat käsitellyiksi ja relevantit muutokset mahdollisiksi. Pyrin palkkaamaan itseäni viisaampia ihmisiä ja välttämään mikromanageerausta, Mickelsson kuvaa toimintaperiaatteitaan.

Yhä edelleen miesvaltaiselle alalle kaivataan lisää naisia, myös johtotehtäviin.

– Teknisellä alalla on lukemattomia mahdollisuuksia ja paljon annettavaa ohjelmoinnin ja pistetestauksen ulkopuolellakin. Meillä työskentelee monimuotoinen ryhmä osaajia insinööreistä humanisteihin, Mickelsson vinkkaa.

Teksti: Mari Korhonen

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Schneider Electric

Schneider Electric

Vuonna 1836 perustetusta Schneider Electricistä on kehittynyt kansainvälinen energian hallinnan spesialisti. Alun perin rauta- ja terästeollisuudessa toiminut ja raskaita koneita ja laivoja valmistanut yritys on sittemmin kasvanut sähkö- ja automaatioalan erikoisosaajaksi. Tänä päivänä Schneider Electric on yritys, joka auttaa saamaan kaiken irti energiasta.

Me Schneider Electricillä uskomme, että energian saatavuus ja digitalisaation edut kuuluvat ihmisen perusoikeuksiin. Meidän tahtotilamme on että jokainen saa vähemmällä aikaan enemmän, ja että "Life Is On" kaikkialla kaikille, joka hetki.
Edistämme tehokkuutta ja kestävää kehitystä tarjoamalla digitaalisia energianhallinta- ja automaatioratkaisuja. Yhdistämme alan johtavat teknologiat, reaaliaikaisen automaation, ohjelmistot ja palvelut ja luomme niistä integroituja ratkaisuja koteihin, rakennuksiin, datakeskuksiin, teollisuuteen ja erilaisiin infrastruktuureihin.

Haluamme vapauttaa avoimen, globaalin ja innovatiivisen yhteiskunnan loputtomat mahdollisuudet, jotka vastaavat arvojamme: merkityksellisyyttä, monimuotoisuutta ja vaikutusmahdollisuuksien kasvamista.

Artikkelin asiantuntijat

Maaret Mickelsson

Sales Director, Solution& Field Service, Schneider Electric Finland Oy

Yhteystiedot

Yritysasiakkaat, vaihde: 010 446 610asiakaspalvelu.fi@se.com

Schneider Electric somessa