ifairs tuo tapahtumiin uusia ulottuvuuksia

Messujen, konserttien, yritysten sisäisten tilaisuuksien ja rekrytointitapahtumien kaltaisten kokoontumisten siirtyessä yhä enemmän verkkoon ei kannata tyytyä pelkästään siihen, että siirretään osallistujat paikan päältä Teamsiin. Edistyksellisten virtuaali- ja hybriditapahtumien anti on parhaimmillaan monin verroin perinteistä kokousta rikkaampi.

ifairs tuo tapahtumiin uusia ulottuvuuksia

Suomi on jo kauan ollut yksi teknologisen kehityksen edelläkävijämaista, mutta suomalaiset tuntuvat edelleen tarvitsevan hienovaraista tuuppimista päästäkseen käyntiin verkottumisessa. Tämän huomasivat myös maailmalla pitkään asuneet suomalaiset sisarukset Marena Christensen ja Hanne Aimonen.

Liiketoiminnassa kyse on kaikesta huolimatta ihmisten välisestä kanssakäymisestä. Koronan vauhdittama verkkoon siirtyminen on tuonut uusia mahdollisuuksia kohtaamisiin, mutta ne on osattava myös hyödyntää.

ifairs auttaa tavoittamaan oikeat kontaktit

– Koronarajoituksia vähennetään, mutta virtuaali- ja hybridikohtaamiset ovat tulleet jäädäkseen, Hanne Aimonen toteaa. – Ihmiset ja yritykset tarvitsevat apuvälineitä edesauttamaan verkottumista digitaalisessa ympäristössä.

Tähän tilanteeseen sisarukset perustivat ifairs-verkottumisalustan. Mukaan saatiin digitaalisen markkinoinnin saralla kunnostautuneita sijoittajia sekä tuotekehittäjiä markkinoinnin luvatusta maasta – Ruotsista. Ifairsin kehitystyössä panostettiin erityisesti tekoälyn hyödyntämiseen.

– Tekoäly auttaa löytämään nopeammin ne kontaktit, joilla on samanlaiset intressit ja tavoitteet, Marena Christensen painottaa. 

– Keskustelu on helpompi aloittaa, kun lähtökohdat on jo katsottu toisiaan vastaaviksi. Näin ifairs tekee verkottumisesta sekä luontevampaa että tehokkaampaa.


Ruotsalaisen markkinointi- ja teknologiaosaamisen uusin saavutus syksyllä Suomeen

Ifairs lanseerattiin Ruotsissa alkuvuodesta 2021, ja mm. maan suurimmat sähköautomessut ovat jo ottaneet palvelun käyttöönsä. Suomeen palvelu tulee syksyn aikana.

– Ensimmäiset keskustelut messujärjestäjien ja tapahtumatoimistojen kanssa ovat vahvistaneet käsitystä siitä, että tekoälyn rikastuttamalle virtuaalisten ja hybridikohtaamisten alustalle on suomalaisessa liike-elämässä selkeä sosiaalinen tilaus, Hanne Aimonen kertoo. – Helppokäyttöinen ratkaisu, joka voidaan muokata tiettyyn tarkoitukseen ja visuaaliseen ilmeeseen, palvelee yrityksiä monissa tilanteissa.

Suomalaiset kosmopoliittisisarukset ovatkin aidosti ylpeitä voidessaan tuoda kotimaahansa verkottumisalustan, jossa kansainvälisen liike-elämän vaikutteet on sujuvasti sopeutettu suomalaiseen sielunmaisemaan, navigointikieltä myöten. 

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

ifairs

ifairs

ifairs-virtuaalialusta on kokonaisratkaisu tapahtuman, messujen tai konferenssin järjestämiseen sekä pienelle että isommallekin yleisölle. Voimme luoda sekä yksityisiä että julkisia tapahtumia monien mahdollisuuksien kera kaikenlaiselle lipunmyynnille. Tapahtuman järjestäminen verkossa vähentää kustannuksia, helpottaa aikataulujen suunnittelua arvostetuille puhujille, kehittää luovempia ratkaisuja sponsoriyhteistyömahdollisuuksiin ja tarjoaa paremman yleiskatsauksen datasta. ifairs on moderni, helppokäyttöinen ja joustava virtuaalialusta, mikä mahdollistaa uniikin tapahtuman järjestämisen globaalille yleisölle.

Verkkosivut

www.ifairs.com

ifairs somessa