Jatkuvan uudistumisen tulee olla yrityksen strategian ytimessä

Jos oikein pysähdyt pohtimaan, tuleeko mieleesi osaamisen johtamista tärkeämpää keinoa varautua tulevaisuuteen?

Jatkuvan uudistumisen tulee olla yrityksen strategian ytimessä

Jos oikein pysähdyt pohtimaan, tuleeko mieleesi osaamisen johtamista tärkeämpää keinoa varautua tulevaisuuteen? Kukapa muukaan yrityksen menestyksen tekee kuin osaavat ja motivoituneet ihmiset, näkee Rastorin toimitusjohtaja Toni Berkowits.

Tulevaisuusorientoituneet yritykset ymmärtävät jo, että kasvustrategian alkulähteessä pulputtavat ihmisten osaaminen ja sen jatkuva uudistaminen. 

– Yritykset, joissa kulttuuri, asenteet ja käytänteet mahdollistavat jatkuvan osaamisen uudistumisen organisaation kaikilla tasoilla, ovat tulevaisuuden menestyjiä, Berkowits ennustaa. 

Elinikäisestä oppimisesta piisaa puhetta valtamedioissa, politiikassa ja työelämän foorumeilla, mutta Toni Berkowits haastaa nyt puheesta tekoihin. Hän haluaa herättää jokaista näkemään potentiaalin, joka itsessä, kollegassa tai tiimiläisessä parhaimmillaan voi olla. 

– Kun ihmiselle annetaan mahdollisuus oivaltaa uutta, tehdä oma työnsä entistä paremmin, on kuin puhaltaisi hiipuvaan hiillokseen. Yksi kerrallaan hiilet hehkuvat voimakkaammin ja sytyttävät vierellään uinuvat uuteen loistoon.

 

Kumppani uran kaikissa vaiheissa

Berkowitsin edustama Rastor on vuosikymmenten ajan vastannut eri alojen ammattilaisten osaamisen uudistamisesta ja tukenut yritysten kannattavaa kasvua. Markkinointi-instituutin kanssa yhteenliittymän muodostava yhtiö on nyt entisestään laajentanut palveluitaan. 

– Osaamisen kehittämisen palvelumme täydentyvät muun muassa urapalveluilla. Tuemme ihmisiä kaikissa uran vaiheissa ja olemme varmistamassa yrityksille menestyksekkään kasvupolun muuttuvissa tilanteissa. Tunnemme, millaista uutta osaamista työelämässä tarvitaan ja tarjoamme testatusti toimivia ratkaisuja. Autamme muun muassa rekrytointikoulutusten kautta löytämään kasvun tekijöitä yrityksiin.

 

Urahyvinvointi takaa mielekkään työuran

Oppiva organisaatio tarkoittaa todellisuudessa jatkuvasti osaamistaan uudistavia ihmisiä. Siksi Berkowits osoittaa elinikäisen oppimisen haasteen myös jokaiselle työntekijälle. 

– Moni panostaa itseensä huolehtimalla ruokavaliosta, liikunnasta, sosiaalisista suhteista ja mielekkäästä vapaa-ajasta. Vietämme kuitenkin työssä ison osan valveillaoloajastamme, joten soisin yhä useamman vaalivan omaa urahyvinvointiaan panostamalla sen ytimeen – omaan osaamiseen. Se on paras keino varmistaa pitkä, mielekäs työura.  

Suomi työelämän kärkeen

Jatkuvalla osaamisen kehittämisellä parannetaan monin tavoin myös suomalaista työelämää. Berkowitsin mukaan Suomi on aimo harppauksen lähempänä työelämän kärkimaata kansainvälisesti, jos jokainen työntekijä, esimies ja päättäjä vaalii omaa ja muiden jatkuvaa uudistumista. 

Tutustu Rastoriin: rastor.fi

Teksti: Maria Mäenpää 

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Rastor-instituutti

Rastor-instituutti

Rastor-instituutti tarjoaa elämän suuntaa muuttavia oppimiskokemuksia ja uramahdollisuuksia sekä vauhdittaa yritysten kasvua. Se kehittää valtakunnallisesti yksilö- ja yritysasiakkaidensa osaamista keskeisillä liiketoiminnan osa-alueilla, tarjoaa ura- ja työllistämisen palveluita sekä toimii oppisopimiskouluttajana ja virallisten ammatillisten tutkintojen järjestäjänä. Rastor-instituutin asiakaslupaus on Tunnistettava muutos: koulutukset, yritysvalmennukset ja urapalvelut muuttavat toimintaa niin, että tulokset todella näkyvät. Rastor-instituutti aloitti toimintansa tammikuussa 2020, kun Markkinointi-instituutti ja Rastor yhdistyivät.