Muut artikkelit

27.11.2015

Vientimarkkinoiden tarpeet innostavat uusiin keksintöihin

Vientimarkkinoiden tarpeet innostavat uusiin keksintöihin

Kristiinankaupunkilainen Kone Ketonen Oy on valmistanut metsäkoneita yli 30 vuotta. Länsisuomalainen yritys pärjää hyvin kilpailussa kansainvälisillä markkinoilla, koska se panostaa tuotekehitykseen.


Lauri Ketosen vuonna 1984 perustama yritys aloitti viennin kohta jo ensimmäisten harvesterien valmistuttua. 

– Tästä on lyhyt matka Uumajaan. Siitä se lähti, Lauri Ketonen kertoo. Ruotsi on edelleen tärkeä Kone Ketoselle. KETO-harvesterit ovat erityisen haluttuja myös Japanissa. 

– Noin puolet vientituloistamme tulee Japanista, ulkomaiden myyntiä hoitava Jari Hakala mainitsee. Havupuiden harvennuksiin ja hakkuisiin kehitettyjä koneita myydään myös mm. Argentiinassa, Australiassa, USA:ssa, Uudessa Seelannissa, Isossa-Britanniassa, Ranskassa, Saksassa ja Espanjassa.

Tuotteet ovat usein avanneet ovet uusille markkinoille. Jälleenmyyjät esimerkiksi Pohjois-Amerikassa ja Isossa-Britanniassa ottivat itse yhteyttä Kone Ketoseen nähtyään KETO-harvesterin.

Puita hellävaroin kohteleva telasyöttö sekä erinomainen mittatarkkuus ovat Kone Ketosen harvesterien vahvuuksia. Diplomi-insinöörinä Lauri Ketonen ymmärtää tuotekehityksen tärkeyden, ja siksi yrityksen noin 30 työntekijöistä 6 on suunnittelijoita. Monet uudet ideat syntyvät edelleen yrityksen perustajan päässä. 

Tuotekehityksen painopiste on tällä hetkellä puunkatkaisussa ja sen kehittämisessä turvallisemmaksi, Ketonen sanoo. Uusille ideoille on haettu myös patentit.

Menestyvän vientiyrityksen rakentaminen vie 65-vuotiaan yrittäjän mukaan aikaa. Idean kehittäminen valmiiksi tuotteeksi vie vuosia ja aikaa on varattava myös henkilökohtaisten kontaktien solmimiseen jälleenmyyjien ja asiakkaiden kanssa. 

– Vienti rakennetaan ihmisten väliselle kanssakäymiselle. Kaupat syntyvät, jos kemiat toimivat, Ketonen sanoo ja kertoo itse solmineensa monet hyödylliset kontaktit Ruotsin Elmia-messuilla.

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Kone-Ketonen Oy

Kone-Ketonen Oy