Muut artikkelit

18.02.2016

Energia­tehokkuudesta arkihyve

Suomi on maailman kärkeä uusiutuvassa energiassa. Energiatehokkuudessakin olemme hyviä, mutta sen tarjoamien mahdollisuuksien hyödyntämisessä on vielä paljon tehtävää. Rakennuksissa ja liikenteessä kun käytetään puolet kaikesta energiasta. Kotitaloudet voisivat tehdä paljon nykyistä enemmän energiatehokkuuden eteen.


Jotkut ilmastonmuutoksesta huolestuneet ovat jo muuttaneet elämäntapaansa. Mutta motivoiko raha ihmisiä säästämään energiaa – niin, että muutos tuntuisi Suomen tasolla? Sähkön siirtohintojen korotus kolmanneksella ainakin herätti keskustelua.

Kilowattitunneilla mitattuna eniten säästävät korkean tulotason kotitaloudet. Euroissa säästetään suhteellisesti eniten pienituloisissa kotitalouksissa. Pienituloiset perheet käyttävät suuremman osan tuloistaan energiaan, ja heillä energian säästäminen tuntuu suoraan kukkarossa. Suurempituloisilla ei ole taloudellista motivaatiota säästää energiaa, vaikka siihen olisi eniten mahdollisuuksia. Energiatehokkuus tulisikin brändätä kaikkien kotien arkihyveeksi. Tähän tarvitaan hyviä tarinoita tuotteiden ja palveluiden tarjoajilta.

Mietimme isoja hankintoja tarkkaan – talon rakentamista tai korjausta, auton tai kodinkoneiden ostoa. Pohdimme, ovatko ne parasta energialuokkaa ja materiaaleiltaan kestäviä. Ostammeko turhaa lämmitettävää tilaa? Autoissa on huikeat monitorointijärjestelmät ja pian ne toimivat jo ilman kuljettajaa, mutta useimmista kodeista puuttuvat energian käytön ohjausjärjestelmät puhumattakaan rakenteiden kosteuden seurannasta.

Yksinkertaisilla keinoilla voi säästää rahaa ja energiaa. Lämpötilaa voi laskea ja suihkuaikaa lyhentää, hankkia pienempiä ja sähkökäyttöisiä autoja, kulkea lyhyet matkat pyörällä tai julkisilla ja vähentää lentomatkoja. Ehkä kaikkein arkipäiväisin asia on kuitenkin ruoka. Ruokaketju on pitkä ja sen merkitys ympäristön kestokyvyn ja energiankulutuksen kannalta suuri. Ja mikä parasta: terveyshyödyt tulevat ympäristöhyötyjen mukana.

Itse olen vaihtanut kotiini led-valaistuksen, tuotan osan käyttämästäni sähköstä aurinkopaneeleilla, tarkistan laitehankinnoissa aina energialuokan, kuljen kaupunkimatkat julkisilla ja pyörällä, ruokalistallamme on luomua ja enemmän kasviksia ja kalaa. Toistaiseksi raha ei ole ollut motiivini.

Jukka Noponen

Sitran vanhempi neuvonantaja,
Energiaohjelman (2008–2012) johtaja

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Sitra

Sitra