Muut artikkelit

15.09.2016

Taivallahden Helmessä voi elää turvallista arkea kaiken keskiössä

Taivallahden Helmessä voi elää  turvallista arkea kaiken keskiössä

Mikevan huusholleissa palvelut, turva ja tutut hoitajat ovat aina lähellä. Ajatuksena on, että kodissa voi elää turvallisesti elämän loppuun asti.

Mikeva tarjoaa kotoisaa palveluasumista ympäri Suomen. Tuorein tulokas on Helsinkiin, entisiin autokomppanian tiloihin marraskuussa valmistuva Taivallahden Helmi, joka tarjoaa palveluja kevyestä palveluasumisesta saattohoitoon asti – ajatuksena on, että tutussa kodissa voi asua elämän loppuun asti. 

– Asukkaan tarvitsemat palvelut mietitään aina yksilöllisesti, eikä voinnin huonontuessa omasta kodista tarvitse muuttaa mihinkään. Toinen saattaa pärjätä arjen askareissa itsenäisesti mutta kokee olonsa turvattomaksi asuessaan yksin. Toinen puolestaan tarvitsee apua kaikissa arjen askareissa. Asukkaan tarpeet ja toiveet määrittävät palvelut huusholleissamme, kehityspäällikkö Minna Hiltunen kertoo.

Turva on tarvittaessa lähellä

Asunnoissa eletään kuten tavallisissa kerrostaloissa, sillä erotuksella, että palvelut, turva ja tutut hoitajat ovat aina lähellä. – Kevyimmillään palvelu tarkoittaa, että hoitajat käyvät tervehtimässä asukasta päivittäin, kunnon heikentyessä tutut hoitajat säilyvät osana arkea. Hoivamme joustavuudesta ja monipuolisuudesta hyötyvät kaikki – niin asukkaat kuin heidän läheisensä. 

”Ovet ovat aina avoinna perheille, ystäville ja tuttaville.  Monin paikoin olemme myös avoin olohuone ympäristön ikäihmisille, mikä tuo lisää elämää seinien sisälle.”

Oman näköinen koti 

Tärkeää on myös se, että asukkaat saavat sisustaa kotinsa itsensä näköiseksi tutuilla tavaroilla. 

– Monelle voi olla kynnys muuttaa pois omasta kodista, joten omilla tavaroilla ja huonekaluilla on myös tunnearvoa. 

Hiltunen kertoo, että ovet ovat myös aina avoinna perheille, ystäville ja tuttaville. – Monin paikoin olemme myös avoin olohuone ympäristön ikäihmisille, mikä tuo lisää elämää seinien sisälle. Taivallahden Helmessä koko korttelikin tulee olemaan täynnä elämää, sillä rakennuksiin tulee niin ruokakauppa, kahvila ja ravintola.

Virikkeitä arkeen

Asukkaat voivat myös harrastaa ja kuntoilla monipuolisesti oman kiinnostuksensa mukaan. Tarjolla on kuntosaliryhmiä, käsityökerhoja, lukupiirejä ja tanssiryhmiä asukkailta tulevien toiveiden mukaan. 

– Kukin saa tehdä sitä, mistä on innostunut ja mihin omat voimavarat riittävät ilman ennalta laadittuja aikatauluja. Kannustamme toki asukkaita omatoimisuuteen ja liikkumaan mahdollisimman paljon, sillä tavoitteena on toimintakyvyn ylläpitäminen ja hyvä arki. Jokaiselle meistä on tärkeää, että saamme elää elämämme loppuun asti liikkuvaisina ja toimintakykyisinä nauttien elosta ja olosta. | Teksti: Mia Heiskanen | 

Kysy lisää: Minna Hiltunen, aluemyyntipäällikkö

puh. 044 7800 725, minna.hiltunen@mikeva.fi

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Mikeva Oy

Mikeva Oy

Mikevan 2000 ammattitaitoista työntekijää luovat Hyvää Oloa joka päivä yli 70 paikka-kunnalla ympäri Suomea. Hyvä Olla -arvolupaus näkyy Mikevan toiminnassa kokonaisvaltaisesti asukkaan, omaisen, vierailijan ja yhteistyökumppaneiden kohtaamisessa sekä työyhteisöjen sisällä.

Verkkosivut

http://mikeva.fi