Muut artikkelit

17.11.2016

Airalla on asiaa

Airalla on asiaa

Kannustan ikäihmisiä järjestämään asiansa
niin, että he voivat asua kotonaan mahdollisimman pitkään. Kotona asumisessa on kaikki ihanat asiat. Kuka haluaisi kotoa
pois? Siihen vaan turhaan alistutaan, että muutetaan vanhustenkoteihin. Niin
kauan kun mahdollista, niin omassa kodissa – olosuhteet on järjestettävissä
esimerkiksi turvallisuusteknologian avulla.

Olen
aina elänyt suhteellisen askeettista ja tervettä elämää. Pidän huolta
itsestäni, bisneksistäni ja minulla on jopa tätä uutta teknologiaa
huushollissani pitämässä huolen, että homma sujuu. Nämä laitteet raportoivat
läheisilleni pilvipalvelun kautta, että kaikki on kunnossa ja tekemisissä ja
voinnissa ei ilmene poikkeavuuksia. Palvelulla on hauska nimikin – OMAseniori.

OMAseniori hälventää omaisten
pelkoja. Olen ”ylämummo”, ja halusin, että neljännen polven pikkuinen jää
yöksi, mutta ei uskallettu jättää. Lähipiiri on huolissaan vaikka olen ihan
terve ja hyvässä kunnossa. Omaisten levollinen ja hyvä olo on syy siihen, miksi
minulla on turvapalvelu.

Pojan
tyttärelleni Kitille menee tieto jos kotonani tapahtuu jotain poikkeavaa. ”Omaseniori on mahtava palvelu joka
kertoo reaaliaikaisesti mitä asukkaan kotona tapahtuu. Voin olla
lomalla vaikka toisella puolella maapalloa tietäen että
minun mummoni voi hyvin – on nukkunut hyvät yöunet, on syönyt ja
puuhastellut asioita ja ollut aktiivinen kotona. Omaseniori-palvelu ei
pelkästään tuo turvaa asukkaalle, mutta myös mielenrauhaa omaiselle poistaen
turhaa huolta”, kertoo Kiti.

Henkilö itse saattaa kokea että
ei tarvitse turvapalvelua, että ”mitä nyt minusta”, mutta omaiset ja lähipiiri
on huolissaan. OMAseniori kotiin ja huolet pois!

 Aira Samulin

Terveysoperaattori Oy/

OMAseniori-turvapalvelu

 

Puh. 0800 170 300 (*ilmainen numero)

www.terveysoperaattori.fi/omaseniori

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Terveysoperaattori Oy

Terveysoperaattori Oy

Ota valtaan vanhuutesi, ja käytä rahasi itse vielä kun voit päättää omista asioistasi!Puh. 0800 170 300 (*ilmainen numero)