Muut artikkelit

14.12.2016

Pihka hoitaa ja parantaa

Pihka hoitaa ja parantaa

Kuusen pihkan parantavat vaikutukset tiesivät jo esi-isämme. 


Nuori lääkäri Arno Sipponen, nykyisin ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri ja LT, halusi tutkittua
tietoa pihkan parantavista vaikutuksista ja perusti
monitieteellisen tutkimusryhmän selvittämään pihkan vaikutusmekanismeja. Tuloksena oli vuonna 2008 markkinoille tullut Abilar pihkasalva, nyt jo koko EU-alueella lääkinnällisen tuotteen CE-merkinnän saanut haavoja ja nirhaumia tehokkaasti parantava valmiste. Sitä käytetään turvallisesti ja hyvin tuloksin niin yliopistollisissa keskussairaaloissa kuin kotiolosuhteissa.

”Tuotteissa hyödynnetään pihkan voimakkaasti antimikrobisia, ihoa rauhoittavia sekä sen
kasvua edistäviä ominaisuuksia.”


– Tutkimusryhmän lääkäreiden työ jatkuu, ja nyt käytössä on
toisen sukupolven Resol-teknologia vesipohjaisille tuotteille. Myös nämä ovat saaneet CE-merkinnän EU-alueelle. Esimerkiksi hiuspohjan hoitoneste Resolain Scalp Tonic hoitaa päänahkaa sekä rauhoittamalla kutinaa että vähentämällä hilseen muodostumista, kertoo Repolar Pharmaceuticals Oy:n toimitusjohtaja Miika Jokinen.

Myös lemmikit pääsevät osalliseksi pihkan parantavista vaikutuksista, sillä apteekeista ja eläinlääkäriasemilta on saatavissa useita
Repolarin valmistamia eläinten hoitotuotteita. 

www.repolar.com/fi 

Teksti: Maija-Liisa Saksa

Abilar pihkasalvassa sekä Resolain Scalp Tonicssa hyödynnetään pihkan voimakkaasti antimikrobisia, ihoa rauhoittavia sekä sen kasvua edistäviä ominaisuuksia.

Valvira on rekisteröinyt
ne lääkinnälliseksi valmisteiksi,
joten tuotteet ovat tieteellisesti
tutkittuja ja turvallisia käyttää.

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Repolar Pharmaceuticals

Repolar Pharmaceuticals

Pihkan lääkinnällisistä ominaisuuksista kiinnostunut lääkäriperhe perusti Repolarin vuonna 2006. Monitieteellinen tutkimus johti  aluksi haavojen hoitoon suunnatun Abilar Pihkasalvan ja kynsisienen hoitoon tarkoitetun Abicin Pihkalakan kehittämiseen. Kehitetyn Resol Teknologian avulla Repolar pystyy nykyisin valmistamaan lukuisia ihmisten ja eläinten hoitoon tarkoitettuja tuotteita. Kaikki Repolarin tuotteet perustuvat kansainvälisissä tiedelehdissä julkaisuihin tutkimuksiin.