Muut artikkelit

18.09.2017

Lapsettomuuden hoidon uudet innovaatiot tuovat tuloksia

Lapsettomuuden hoidon uudet innovaatiot tuovat tuloksia

Ovumian hedelmöityshoidoista apua yli 85 prosentille potilaista.

Ovumia Fertinova -klinikoilla Tampereella, Helsingissä ja Jyväskylässä sovelletaan edistyneimpiä lapsettomuuden hoidon keinoja, joita yhtiö on kehittänyt. Suomen johtavana hedelmöityshoitoihin keskittyvänä klinikkaketjuna Ovumia kasvaa ja houkuttelee asiakkaita myös laajasti ulkomailta.

Usein kysytään milloin keskustelu hoitokeinoista kannattaa aloittaa. Ovumia suosittelee, että viimeistään silloin, kun raskaus ei ole alkanut kuuden kuukauden yrittämisen jälkeen. Apua voi saada myös hedelmällisyyskatsastuksesta tai ennakoivasta munasolupakastuksesta, joiden tunnettuus on kasvamassa.

Lääketiedettä ja lämmintä inhimillisyyttä

Laboratoriojohtaja Kirsi Kananen edustaa Ovumian korkeasti koulutettua henkilöstöä. Lisääntymisfysiologiasta tohtoriksi väitellyt Kirsi johtaa Ovumian laboratoriotoimintaa.

– Joka päivä ilahdun siitä, että voin auttaa tutkimuksen ja lääketieteen keinoin ihmisiä joko saamaan lapsia tai säilyttämään hedelmällisyyttään, elämäntilanteesta riippuen. Ovumian munasolupankki ja sukusolujen pakastus sekä alkiodiagnostiikka edustavat alan edistyneintä osaamista. Teknologiaakin tärkeämpää tässä työssä on ihmisten lämmin ja inhimillinen kohtaaminen, Kirsi kertoo.

Ovumia Tampere 020 747 9310 info@ovumia.fi

Fertinova Helsinki 020 747 9314 info.helsinki@fertinova.fi

Fertinova Jyväskylä 020 747 9313 info.jyvaskyla@fertinova.fi

 

www.ovumia.fi

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Ovumia

Ovumia

Ovumia Fertinova on korkeatasoinen hedelmöityshoitoklinikka Tampereella, Helsingissä ja Jyväskylässä.Olemme Pohjoismaiden johtava hedelmöityshoitoklinikkaketju. Asiakkaillemme on syntynyt jo yli 12 000 vauvaa.