”Turvallisuus on tunne”, aloittavat monet turva-alan asiantuntijat esityksensä. Latteaksikin luonnehdittu lausahdus kuvaa silti hyvin, miten eri näkökulmista tuo tunne muodostuu ja synnyttää täysin päinvastaisia johtopäätöksiä.
Kun yhden kulkijan turvallisuudentunnetta lisää partiointiaan vahvistanut poliisi, toiselle virkavallan näkyminen huolestuttaa ajatuksella, ”onkohan täällä vaarallista?” Turun terrori-iskun järkyttävyys sekä siitä seurannut hämmennys ei yksin nakerra näkemystä, että Suomi on edelleen yksi turvallisimpia maita.
Turvallisuus on tuntemusten lisäksi faktista statistiikkaa, jonka värähdyksiä yksilön on vaikeaa ellei mahdotonta huomata. Suomessa esimerkiksi rikosturvallisuus on parantunut, olipa kohteena omaisuus tai henkilön koskemattomuus. Lisääntyneet nettipetokset ja raiskaukset luovat tilastoon silti ikävän varjonsa.
Katuturvallisuudessa suurimpien kaupunkien tilanne on parantunut. Auto- ja mökkivarkaudet sekä liikeryöstöt ovat vähentyneet. Sen sijaan veneet, perämoottorit ja fillarit kelpaavat pitkäkyntisille edelleen. Kansalaiset osaavat varautua riskeihin aiempaa paremmin ja suojata arvo-omaisuuttaan.
Omaisuusrikollisuudessa on jo hyvän aikaa sitten siirrytty satunnaisuudesta tilauspohjaisiin keikkoihin. Helsinki muodostaa suurena ja tiheänä ihmisten ja liike-elämän metropolina oman poikkeuksensa muusta valtakunnasta: pääkaupungissa liikemurrot ovat edelleen ongelma ja työkoneita katoaa työmailta. Myös henkilön koskemattomuus on arvaamattomien väkivallanpurkausten lisäännyttyä koetuksella, vaikkakin yksittäisinä otsikoihin nousevina tapauksina.
Tapaturmatilanne on kohtuullisella tolalla liikenne- ja työturvallisuudessa. Niiden sijaan kotitapaturmissa yllämme edelleen ”hyvälle itäeurooppalaiselle” tasolle.
NÄKYMÄTÖN VIHOLLINEN
Suomalaisten turvallisuudentunnetta on kuormitettu viime vuosina uudenlaisilla uhkakuvilla ja kryptisillä termeillä. Mitä keskivertokansalainen osaa kertoa vaikkapa digitalisaation riskeistä, kyberturvallisuudesta ja hybridiuhista?
”Näkymätön vihollinen” on istutettu aktiivikansalaisten ajatteluun, mikä on sekä hyvä että huono asia. Teknisten ratkaisujen sijasta keskiössä on edelleen ihminen, joka muodostaa omalla toiminnallaan suurimman riskin. Missään organisaatiossa yksin turva-alan ammattilainen ei pysty ohjaamaan muiden toimintaa, vaan korkeintaan linjaamaan, kouluttamaan ja ohjeistamaan. Pitkälti juuri Sinä määrittelet käytännön valinnoillasi turvallisuutemme tason.
Kova sotilaallinen turvallisuus leimaa valtakunnassa omaksuttua kokonaisturvallisuuden käsitettä. Tilanne on globaalien tapahtumien valossa ymmärrettävä – asenteet ovat suotuisat mittaville asekaupoille tai riskikohteiden tehostetulle valvonnalle radikalismin ehkäisyn nimissä.
YKSILÖIDYT TARPEET
Turvallisuusala ymmärtää aiempaa paremmin yksilöistä lähteviä tarpeita. Kaikki turva-alan toimijat eivät kaipaa voimankäyttökoulutusta välttämättä lainkaan. Työnkuvat ja nimikkeet monipuolistuvat. Kotien turvallisuutta valvovat laitteistot hälyttävät paikalle moniosaajan, joka pystyy tulevaisuudessa huolehtimaan niin omaisuuden koskemattomuuden varmistamisesta kuin sairauskohtauksen saaneen ensiavusta. Turva-alalla tarvitaan erikokoisia ja erityyppisiin palveluihin keskittyneitä ”taloja” jatkossakin.
VASTUULLISUUS YHTEISTYÖN PERUSTANA
Yksilön vastuuta korostettaessa on hyvä nostaa pöydälle myös turvallisuusalan vastuullisuus. Valtioneuvoston vahvistamana piakkoin jalkautettava sisäisen turvallisuuden strategia tarjoaa eri tahojen yhteistyölle tiekartan, jonka tavoitteena on nostaa Suomi muidenkin kuin turistien kannalta maailman turvallisimmaksi maaksi.
Aika näyttää otollisemmalta kuin ehkä koskaan tehostaa turva-alan sektoriosaajien yhteistyötä – jos ei viranomaisvetoisesti niin ainakin aiempaa avarakatseisemmalla otteella. Toimipa osallistuja sitten vapaaehtoisella järjestökentällä tai liike-elämän ehdoilla.
Nähdään FinnSec-messuilla Helsingin Messukeskuksessa 26.–27.9.2017!
Joona Vuorenpää
Finnsecurity ry:n toiminnanjohtaja