Muut artikkelit

15.02.2018

Osallisuus avaa ovet hyvään elämään

Hyvän elämän edellytyksiin ja täysivaltaiseen kansalaisuuteen kuuluu se, että jokaisella on oikeus päättää omasta elämästään. Kehitysvammaisille ja muille erityistä tukea tarvitseville ihmisille palveluita tuottavat ja kehittävät Kehitysvammaisten Palvelusäätiö ja KVPS Tukena Oy vahvistavat asiakkaidensa ääntä ja osallistumismahdollisuuksia yhteiskunnassa.

Kaikilla ihmisillä on oikeus tulla kuulluksi, muistuttaa Kehitysvammaisten Palvelusäätiön kehittämistoiminnan johtaja Kirsi Konola.

– Kehitysvammaiset sekä erityistä tukea tarvitsevat henkilöt tarvitsevat apua oman äänensä käyttämiseen. Suomessakin ratifioitu vammaisten ihmisten oikeuksia koskeva sopimus edellyttää, että kaikilla on oltava oikeus tehdä omaa elämäänsä koskevia päätöksiä, hän korostaa.

– Me pyrimme mahdollistamaan heidän osallisuutensa monilla eri tavoilla. 

Yhdessä toimien

Tukenan varatoimitusjohtajan Jere Metsähonkalan mukaan Säätiön ja Tukenan palvelut rakennetaan kokonaisvaltaisesti asiakkaan ja heidän perheensä toiveet huomioiden. Perheet ovat vahvasti edustettuna myös hallitustyöskentelyssä.

Meillä erilaisuutta arvostetaan.

– Yhteistuottamisen toimintatapa perustuu siihen, että ihmiset ovat itse miettimässä, millaisia palveluja he haluavat ja miten niitä toteutetaan. Henkilökuntamme toimii tässä mahdollistajana. Lupaamme asiakkaillemme, että olemme mukana luomassa heille hyvää elämää yhdessä heidän läheistensä kanssa. Hyvän elämän lupaus kantaa kauas – emme ole olemassa nopeita voittoja varten vaan omalta osaltamme tukemassa kokonaisia elämäntarinoita, hän toteaa. 

Arjen kohtaamisilla on tärkeä rooli arvostavan vuorovaikutuksen toteutumisessa. 

– Olemme tehneet henkilökunnan kanssa paljon kehitystyötä asiakasymmärryksen kanssa. Meillä erilaisuutta arvostetaan, Metsähonkala kertoo.

Teksti: Eila Lokka

Kehitysvammaisten Palvelusäätiö ja sen 100 % omistama KVPS Tukena Oy tuottavat ja kehittävät palveluita sekä tarjoavat asuntoja kehitysvammaisille ja erityistä tukea tarvitseville ihmisille ja hänen läheisilleen valtakunnallisesti. Konsernissa työskentelee noin 600 alan ammattilaista. KVPS Tukenalle on myönnetty Yhteiskunnallinen yritys -merkki. 

www.tukena.fi  |  www.kvps.fi

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Kehitysvammaisten palvelusäätiö

Kehitysvammaisten palvelusäätiö

Kehitysvammaisten Palvelusäätiö on omaisjärjestötaustainen, Kehitysvammaisten Tukiliiton vuonna 1992 perustama valtakunnallinen palveluiden kehittäjä ja tuottaja. Tavoitteemme on löytää yksilöllisiä ratkaisuja ja luoda laadukkaita palvelumalleja erityisiä tarpeita omaavien ihmisten ja heidän läheistensä tueksi.