Muut artikkelit

29.05.2018

Uusia tuulia Skifferillä

Uusia tuulia Skifferillä

Skifferin spesiaali on laadukkaista raaka-aineista valmistettu ”gourmet pizzan serkku” eli Liuska. Toimivista makuyhdistelmistä luodun Liuskan takana on Skifferin keittiömestari Tuomo Suoranta. 

Tänä kesänä uudet tuulet puhaltaa Hangossa, kun Skiffer Hanko aloittaa Itäsataman alueella heinäkuun alussa Liuskojen kuljetuksen veneille. Tilaaminen käy kätevästi puhelimitse, p. 040 3510116. Liuskan voi nauttia vaikka oman veneen kannella. Kuljetus tapahtuu ravintolan pienellä Skiffer-veneellä.

Skiffer mahdollistaa uudella palvelullaan ruokailunautinnon myös heille, jotka haluavat nauttia Liuskansa vaivattomasti veneellä lähtemättä ravintolaan. 

– Vastaavaa palvelua ei ole aikaisemmin tarjottu Hangossa. Kesällä veneilijöitä on paljon, joten halusimme laajentaa Skifferin tuotevalikoiman ja palvelun myös ravintolan ulkopuolelle, Skifferin näköisellä tyylillä tietenkin, kertoo ravintolatoimen johtaja Outi Gummerus.

– Liuskojen toimituspalvelu veneille toimii kiirevarauksella ja mm. Hangon Regatan aikaan palvelu ei ole käytössä. Tarkemmat tilausohjeet löytyvät Skifferin kotisivuilta ja ohjeet jaetaan myös satamiin, Gummerus toteaa.

Hangon lisäksi veneilijöitä purjehduskaudella palvelee Skiffer Liuskaluoto Helsingissä Kaivopuiston edustalla. Skiffer iloitsee kesästä ja toivottaa vierailijat tervetulleeksi.

Skiffer Hanko

Satamakatu 13, 10900 HANKO

hanko@skiffer.fi, Tel. +358 40 3510116

Skiffer Liuskaluoto 

Liuskaluoto, 00140 Helsinki

liuskaluoto@skiffer.fi, Tel. +358 45 186 8933

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Skiffer

Skiffer

Skiffer-ravintolat sijaitsevat Helsingissä Erottajalla, Kalliossa, Viiskulmassa, Hangossa ja Liuskaluodolla Kaivopuiston edustalla. Erottajan, Kallion ja Viiskulman ravintolat ovat auki ympäri vuoden. Liuskaluodon ja Hangon Skifferit ovat avoinna purjehduskauden.Skifferien tarina alkoi Liuskaluodolta, siitä herkkumme sai nimensä. Ilmavalokuva paljastaa, että Liuskaluoto on täsmälleen liuskan muotoinen vai oliko se päinvastoin. Liuskaluoto on ruotsiksi Skifferholmen, siitä nimi ravintolalle.Skifferstä saa Liuskoja eli gourmet pizzaa!