Muut artikkelit

02.08.2018

Wunderin kulttuurissa ihminen on aina ensisijalla

Wunderin kulttuurissa ihminen on aina ensisijalla

Neljän ihmisen firmasta 150 hengen organisaatioksi kasvanut Wunder on aidosti kansainvälinen yritys, jossa vallitsee vapaus ja luottamus.

Monipaikkainen työ tarkoittaa Wunderissa sitä, että työntekijä on vapaa tekemään työtään missä ja milloin vain. Asiantuntijuus on sijaintia merkittävämpää, ja tiimit toimivat maiden rajojen yli yhdistäen soveltuvimmat osaajat aina kulloiseenkin tarpeeseen. Eri kansallisuuksien ja kulttuurien kesken vallitsee kuitenkin yksi yhteinen, Wunder-mainen yrityskulttuuri.

– Olemme asiantuntijaorganisaatio, jossa sovelletaan sopivassa suhteessa luottamusta ja ohjeistusta. Työhyvinvointiasioissa nousee esiin kolme tekijää ylitse muiden. Meillä arvostetaan sitä, että on mahdollisuus valita, missä työsi teet. Työn ja muun elämän tasapainottaminen on tärkeää ja on myös olennaista, että työllä on merkitys, kertoo Wunderin maajohtaja Mikko Laine. 

Taloon kuusi kuukautta sitten tullut työntekijä vahvistaa puheet todeksi. Esimerkiksi nettiyhteys kotiin hoitui talon puolesta ja heterogeenisessä työyhteisössä erilaisuus on aidosti rikkaus.

– Luottamuksen taso on täällä poikkeuksellista. Etätyöstä ei oikeastaan edes keskustella, vaan töitä tehdään siellä missä se on järkevää. Jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa asioihin ja erilaisuutta todella arvostetaan. Erilaiset yksilöt tuovat rikkautta työyhteisöön, sanoo markkinointipäällikkö Heidi Linkka.

Laineen mukaan on epärelevanttia keskittyä siihen, missä työtä fyysisesti tehdään. Kun luottamusta on, ei tarvitse valvoa. 

– Pidämme yhteyttä toisiimme virtuaalisesti ja kommunikaatio toimii hyvin. Monipaikkainen työ sopii meille hyvin. Sovelluskehitys on käsityöläisammatti, jossa jokainen saa päivittäin aikaiseksi jotain näkyvää. Jos ei, se huomataan kyllä projektin etenemisessä. Siispä olisi täysin älytöntä mitata työssäkäyntiin kuluvaa aikaa. Kellokortti kun ei kerro mitään siitä, mitä tuon ajan puitteissa tehdään, vaan lopputulos ratkaisee. 

Asiakkaiden kanssa yhteistyö on huoletonta ja hyvää. Ihmiset asetetaan aina prosessien edelle ja jokaisen persoonaa kunnioitetaan. Wunder uskookin ihmisiinsä, jotka ovat yritykselle korvaamattoman tärkeä osa menestystä. Yrityskulttuuri on synnyttänyt Wunderilla itseään tukevia palveluita ja työkaluja. Esimerkkinä Coffee Time, joka toimii monipaikkaisen työpaikan virtuaalisena kahvihuoneena, sekä WunderHugs-halijärjestelmän, josta asiakkaatkin ovat innostuneet.

Jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa asioihin ja erilaisuutta todella arvostetaan.

– Coffee Timessa on kyse pienestä asiasta, mutta sillä on iso merkitys. Kun keskustelee muusta kuin projekteista, oppii tuntemaan ihmisen työn takana. Halijärjestelmän kautta jokainen saa antaa viikoittain viisi halia eli positiivista viestiä kelle vaan, millä tahansa perusteella, joko anonyymisti tai ei. Saaduista haleista saa hyvän mielen lisäksi bonusta. On hienoa, kun suurempien saavutusten lisäksi myös pienet hyvät teot huomataan, Linkka toteaa.

Ketterän ja matalan organisaation haasteet

Seitsemän viime vuoden aikana Wunder on kasvanut huimaa vauhtia. Nyt ketterään, matalaan organisaatioon ollaan Laineen mukaan systemaattisesti tekemässä rakenteita. Oikeat toimintamallit löytyvät tekemisen kautta.

– Ison organisaation rakenteissa ei sinänsä ole mitään pahaa, vaan tärkeää on se, miten niitä käytetään. Jos hierarkiaa on liikaa, siitä tulee itsetarkoituksellista. Arvot olemme määritelleet poimimalla kaikkein arvokkaimmat asiat yrityksestämme esiin. Kaiken ydin on luottamus ja johdon näkökulmasta luottamuksen pahin vihollinen on pelko. On pelottavaa päästää irti kontrollista: entä jos kukaan ei tee töitään kotona? Lähtevätkö kustannukset laukkaamaan, jos jokainen tekee hankintoja? Pelkoa vähentää kommunikaatio. Henkilöiden välinen keskustelu on olennaista. Tämänkaltaisessa organisaatiossa myös johdon on oltava saavutettavissa. 

Wunder haluaa olla aikuisten ammattilaisten yhteisö. 150 ihmisen yrityksen ei kuitenkaan tarvitse olla perhe tai klaani. Itseohjautuvuus on haastavaa: on oltava jonkinlaiset raamit, joilla yritys pysyy kasassa. 

– Kun kasvetaan neljän ihmisen firmasta tähän kokoon, matkalla sattuu ja tapahtuu. Ne ajatusmallit, jotka meillä oli aiemmin, eivät aina ole kaikilta osin relevantteja. Niistä ei tarvitse kokonaan luopua, mutta niiden täytyy luoda nahkansa. Itseohjautuvuuteen pitää kuulua jonkinlaiset säännöt. Jos ei ole ohjausta, on vain kaaosta. Meillä jokainen saa tehdä päätöksiä, mutta on tärkeää tietää, mistä asioista. Itseohjautuvan organisaation haaste piileekin siinä, mitä se käytännössä tarkoittaa tasaiselle organisaatiolle, Laine sanoo. 

Työntekijän on tunnettava itsensä

ICT-alaan liitetään usein kenties tarpeettomastikin ylityön ja jatkuvan töissäolemisen leima. Laine haluaa oikaista näitä mielikuvia. 

– Jos otamme ihmiseltä kahdeksan tuntia päivässä, on meidän kannettava vastuumme. Työnteon ja muun elämän on oltava tasapainossa, emmekä saa tarpeettomasti kuormittaa työntekijöitämme. Työtehtäviä voidaan muokata, mikäli sellaiseen on tarvetta. Meillä projekteja tehdään nopeissa rutistuksissa tai tasaisesti jopa vuosia. Voimme ohjata ihmisen tekemään sitä, mikä hänelle kulloinkin paremmin soveltuu. Työntekijänä pitää myös tunnistaa oman jaksamisensa rajat ja tuntea itsensä. Projekteilla pitää myös olla alku ja loppu. Digimaailmassa projekteilla ei aina ole konkreettista lopputulosta, mutta on henkisesti tärkeää rekisteröidä, milloin projekti on valmis – ja juhlistaa sitä!

Työhyvinvointia mitataan Wunderissa. Yritys käyttää Siqnin liekki-indeksiä, joka kertoo keskiarvon viiden työntekijälle merkityksellisimmän asian toteutumisesta omalla työpaikallaan. Wunderissa ilmeisesti viihdytään, sillä se on viisi kertaa peräkkäin saanut Great place to work® -maininnan.

– Employee Happiness -tiimiemme tavoitteena on tehdä työelämästä Wunderilla entistä parempaa. Työryhmä koostuu vapaaehtoisista wunderilaisista, jonka lisäksi kaikilla on mahdollisuus ideoida ja osallistua niin halutessaan. Vaikuttamisen mahdollisuus on kaikilla. Toiminta on ketterää ja kehitys tapahtuu asiakasprojektien tapaan sprinteissä. Kollegoilta saa myös aina tukea ja vinkkejä. Täällä vallitsee halu auttaa, me todellakin teemme töitä yhdessä, Linkka tiivistää.

Wunder 

  • Kansainvälinen ICT-alan asiantuntijayritys
  • Perustettu: 2009
  • Toimistot Suomessa, Virossa, Latviassa, Saksassa ja Isossa-Britanniassa
  • Henkilöstö: 150 ihmistä
  • Wunder Finland Oy liikevaihto 6,4 milj. euroa (2017)

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Wunder

Wunder

Olemme kansainvälinen yritys, jolla on vahva paikallinen osaaminen. Toimistomme Isossa-Britanniassa, Saksassa, Suomessa, Virossa ja Latviassa palvelevat sekä kansainvälisiä, että paikallisia asiakkaita vähittäismyynnin, matkailun, julkisen sektorin ja viihdeteollisuuden aloilla.