Muut artikkelit

27.09.2018

Itseohjautuvuus parantaa työskentelyn tehoa ja tuloksia

Coaching on yksilöllinen, tehokas ja tarkoituksenmukainen kehittymistä edistävä työväline, joka auttaa vapauttamaan organisaation sisäiset voimavarat todellisiksi tuloksenteon katalysaattoreiksi.

Henkilöstö on minkä tahansa organisaation tärkein resurssi, jonka käsissä tuloksentekokyky seisoo tai kaatuu. Valitettavan vähän kiinnitetään huomiota siihen, kuinka tämä voimavara voitaisiin valjastaa tehostamaan päivittäistä työskentelyä ja edistämään tavoitteisiin pääsemistä. Suomen johtavan coach-kouluttajan Business Coaching Instituten toimitusjohtaja Kaj Hellbom toteaa, että alati kasvavat ketteryyden ja kilpailukyvyn vaatimukset johtavat väistämättä siihen, että menestyäkseen organisaation on opetettava ja rohkaistava työntekijöitään toimimaan koko ajan itsenäisemmin.

– Maailma muuttuu yhä nopeammaksi ja moniulotteisemmaksi, joten perinteisten johtamismallien aika käy vähiin, Hellbom sanoo. – Jotta henkilöstön osaaminen saataisiin parhaalla tavalla esiin, on asenteiden muututtava autonomisempaan suuntaan.

Vuonna 2006 perustettu BCI on aina lähtenyt toiminnassaan siitä, että oikeilla coaching-taidoilla niin ihmiset kuin organisaatiotkin voidaan saada kukoistamaan. Hyvä johtajuus ja ihmistä arvostava vuorovaikutus ovat avainasemassa – tänä päivänä enemmän kuin koskaan aikaisemmin.

– Lähestymiskulmamme on nykyaikaisen johtamisajatuksen ytimessä, Hellbom korostaa. – Ihmisten ottaessa enemmän henkilökohtaista vastuuta organisaatio pystyy toimimaan tehokkaammin.

Coaching-taitojen myötä löytyy tie autonomiaan

Vanhakantaiset, hierarkkiset johtamisen mallit laittavat yhä kapuloita itseohjautuvuuden rattaisiin. Työntekijät ovat valmiimpia ottamaan vastuuta, mutta jos johto ei sitoudu asiaan aidosti ja täysin palkein, työ valuu hiekkaan. BCI:n asiakkuusjohtaja Juha Kangas on itse käynyt BCI:n järjestämän Certified Business Coach -koulutusohjelman, joten hän tiedostaa sekä ongelman että keinot saada asia kuntoon. Moni organisaatio löytää itsensä tänä päivänä varsin haastavasta välitilasta.

– Ketterämpi kulttuuri ja toisia arvostava lähestymiskulma ovat asioita, joiden tarve ja mahdollisuudet tiedostetaan, mutta niiden tuominen käytännön tekemiseen ei suju luontevasti, Kangas summaa yleisen tilanteen tämän päivän liike-elämässä.

Juha kertoo, että hänelle itselleen Certified Business Coach -koulutus oli työelämää järisyttävästi muuttava kokemus. Business Coaching -menetelmä auttoi ottamaan omia voimavaroja käyttöön. Samalla se vahvisti tavoitteellista tekemistä ja antoi työkaluja muiden auttamiseen. 

– Tämän päivän työelämässä kyse on ennen kaikkea sosiaalisista taidoista, vuorovaikutuksesta ja huomioimisesta, Kangas kiteyttää. – Ihmisten kohtaaminen ratkaisee, ja coaching on erinomainen tapa saada potentiaali esiin. Sen avulla oppii kommunikoimaan erilaisten persoonien kanssa ja rakentamaan toimivan, avoimen dialogin ihmisten välille.

BCI:n kehitysjohtaja Hanna-Kaisa Lindfors toteaakin, että juuri Certified Business Coach -koulutus on usein lähtöaskel koko organisaation coachaamiseen. Koulutuksella on alan kansainvälisen kattojärjestön International Coach Federationin (ICF) korkeat laatu- ja sisältöstandardit täyttävä ACTP-akkreditointi. Teoreettinen viitekehys pohjautuu mm. psykologiaan ja organisaatiotieteisiin, jossa käsitellään kaikkia coachaamisen ydintaitoja. Menetelmän vaikuttavuus synnyttää monessa tapauksessa innostuksen tuoda mahdollisuudet laajemminkin oman organisaation ulottuville.

– Tyypillinen Certified Business Coach -koulutukseen osallistuja on isosta organisaatiosta tuleva henkilö, esimerkiksi HR-johtaja, joka hakee lisää työkaluja omaan työhönsä, Lindfors määrittelee. – Koulutuksen myötä hän herää huomaamaan, mitä coaching-taidot voivat tuoda työyhteisöön – miten läsnäolo, dialogi ja ihmisten arvostaminen voivat muuttaa johtamistapaa. Mahdollisuudet parempaan itseohjautuvuuteen ja tuloksentekoon ovat ulottuvilla, ja yrityskohtaisesti räätälöidyillä palveluilla niitä päästään sujuvasti hyödyntämään.

Ihmisten suhtautuminen omaan työhönsä on muuttumassa yksilöllisyyttä, joustavuutta ja omaa kehittymistä korostavaksi. Menestyminen vaatii uskallusta siirtyä seuraavalle tasolle myös johtamistavoissa. BCI:n prosessit yrityksille auttavat luomaan arvostavan ja kannustavan vuorovaikutuskulttuurin. 

www.bci.fi

Teksti: Timo Mansikka-Aho 

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

BCI Business Coaching Institute

BCI Business Coaching Institute

• Koulutuspalvelut, coaching-palvelut, organisaatioiden kehittäminen• Kohderyhmät: Johtajat, esimiehet, asiantuntijat, HR-ammattilaiset ja muut coachingista kiinnostuneet• Liikevaihto: 1 M€