Muut artikkelit

05.12.2018

Voimisteluseuran puheenjohtajan pesti vie uuden äärelle

Rahoitusalalla työskentelevä Jessica Matila ajautui puolivahingossa voimisteluseura Sport Club Vantaan puheenjohtajaksi. – Hurahdin täysin, sillä tehtävä antaa minulle mahdollisuuden kehittyä niin paljon kuin rahkeet riittävät, hän kertoo.

Matila ajautui tyttärensä voimisteluseuran puheenjohtajaksi vahingossa. – Tyttäreni harrasti voimistelua Sport Club Vantaalla ja olin tyypillinen työssä käyvä äiti, joka ei koskaan ehtinyt seuran vanhempainiltoihin. Huono omatunto kolkutti, joten päätin osallistua syyskokoukseen. Siellä kävi ilmi, että seura ajettaisiin alas, ellei joku ryhtyisi puheenjohtajaksi. Päätin tarttua toimeen, vaikkei minulla ollut kosketuspintaa lajiin, urheiluun, saati seura- tai yhdistystoimintaan. 

”Seuratoiminta antaa naisille hienon mahdollisuuden oppia uusia asioita 

turvallisessa ympäristössä ja tutussa porukassa”. 

Täydellinen hurahdus

Matila on toiminut kahdeksan vuotta seuran puheenjohtajana. – Olin lähtötilanteessa täysi ummikko, joten lähdin liikkeelle yhdistystoiminnan perusteista. Seuratoiminta vei kuitenkin nopeasti mennessään, sillä yhdistys on kuin pieni yritys, jonka puheenjohtajana pääsee pureutumaan hallintoon ja johtamiseen markkinointia ja viestintää myöten. 

Puheenjohtajan tehtävä on ollut Matilalle hieno mahdollisuus luoda uutta. Kaikkein tärkeintä hänelle onkin uuden oppiminen – Voin hyvin myöntää tietämättömyyteni uuden äärellä. Koen pelkästään positiivisena sen, että tehtävä antaa mahdollisuuden kehittyä niin paljon kuin omat rahkeet ja aika riittävät. 

Yhdessä opetellen

Yksin Matila ei seuran toimintaa suinkaan luotsaa, sillä ympärillä pyörii laaja verkosto ihmisiä ja muutama päätoiminen seuran työntekijä. – Parasta ovat ihmiset. Meillä on innostunut tiimi, joiden tekemisen ilo tarttuu. Hienointa tässä tehtävässä onkin se, että se vie koko tiimin jatkuvasti uuden äärelle. Seurassa pääsee myös rohkeasti kokeilemaan mikä toimii, mikä ei. Sitä ei päivätyössä juuri pääse kokemaan. 

Matila ammentaa seuran toimintaan myös päivätyöstään rahoitusalalla. – Suurin anti on mielestäni se, että pysyn kartalla, mitkä asiat, jotka meidän on huomioitava seuran toiminnassa, ovat juuri nyt tapetilla tai tulossa. Sellaisia ovat vaikkapa tietosuoja-asiat ja tulorekisteri. 

Strategia piirrettiin kuvaksi

Matila on päässyt kokemaan seuratoiminnassa vuosien varrella hienoja onnistumisen elämyksiä. – Tuoreena mielessä on vaikkapa se, että määritimme seuralle strategian ja piirsimme sen kuvaksi. Palautteen mukaan strategia avautuu nyt työntekijöille aivan eri tavalla. Siitä tuli todella hyvä fiilis! 

Vaikka seuran puheenjohtajuus viekin Matilan vapaa-aikaa, on sen anti enemmän. – En missään nimessä koe tätä tehtävää taakkana. Uuden oppiminen potkii minua vahvasti eteenpäin ja koen, että seuratoiminta on minulle todella mieluinen harrastus. 

Työ seuratoiminnassa on oiva näköalapaikka yritystoimintaan

”Vapaaehtoiset ovat Voimisteluliiton seuratoiminnan arvokas tukijalka, sillä kaikki liiton 400 jäsenseuraa toimivat vapaaehtoisten voimin. Jessica Matilan tarina onkin hyvin tyypillinen ja hauska esimerkki siitä, miten seuratoimintaan tempautuu mukaan äiti, joka epäilee alkuun omaa osaamistaan, mutta jonka rohkeus ja osaaminen kasvavat seuratoiminnan tiimellyksessä huikealla tavalla. Jessican esimerkki osoittaa, että Voimisteluliiton seuratoiminta voi olla naisille hieno mahdollisuus oppia uusia asioita ja kehittää omaa osaamista turvallisessa ympäristössä ja tutussa porukassa.  

Jessica vertaa osuvasti voimisteluseuran puheenjohtajuutta pienen yrityksen johtamiseen. Se on totta, sillä urheiluseuraan kohdistuvat samat, yritykseen rinnastettavat velvoitteet. Vapaaehtoistyö seuratoiminnassa onkin oiva näköalapaikka yritystoimintaan, joka kehittää monipuolisesti omaa osaamista. Onkin ollut ilo huomata, että rakkaus lajiin ja sisäinen palo työskennellä hyvän asian puolesta on saanut monessa liittomme vapaaehtoisessa aikaan positiivisen kierteen, joka vie mennessään! 

Vapaaehtoisena pääsee myös jakamaan omaa asiantuntemustaan ja osaamistaan. Voin taata, että sille löytyy seuroissa kysyntää ja hyvää maaperää, jota moni ei välttämättä koe saavansa riittävästi arjen työssä. Ja mikä parasta, seurojen toiminnassa on mukana monipuolinen kirjo ihmisiä eri aloilta ja erilaisista taustoista, mikä puolestaan antaa hienon mahdollisuuden verkostoitua ja oppia uusia taitoja samanhenkisiltä ihmisiltä. 

Voimisteluliitto tukee aktiivisesti seurojen vapaaehtoisten toimintaa. Järjestämme vuosittain seurajohtajien koulutuksia ja seurapäiviä, joiden ohjelmassa on mm. pienryhmätyöskentelyä ja keskusteluja ajankohtaisista teemoista. Mukana kulkevat myös seurakummit, jotka kouluttavat henkilökohtaisesti seurojen uusia puheenjohtajia ja muita avainhenkilöitä, toimivat heidän mentoreinaan ja tukevat arjen tilanteissa. 

Mitään ennakkovaateita emme liiton taholta seuran vapaaehtoisille aseta. Tärkeintä on oma innostus, halu auttaa ja oppia uutta. 

Voin oman kokemukseni kautta taata, että kun antaa itsestään, saa takaisin roppakaupalla positiivista energiaa, joka kantaa monelle elämän eri osa-alueelle. Liittomme seuratoiminta on antoisaa ja yhteisöllistä yhdessä tekemistä, johon kannattaa lähteä mukaan!”

Voimistelu liikuttaa!

Suomen Voimisteluliitto on voimistelun lajiliitto, jonka jäsenseuroissa järjestetään monimuotoista voimistelutoimintaa: kuntovoimistelua ja jumppaa kaiken ikäisille, esiintyvää harrastevoimistelua ja tanssillista voimistelua, kilpavoimistelua ja huippuvoimistelua kahdeksassa kansainvälisessä kilpalajissa, tanssia ja paljon muuta.

374 seuraa, joissa noin 130 000 jäsentä

Yksi Suomen suurimmista lajiliitoista

Suomen suurin tyttöjen ja naisten liikuttaja

Monipuolinen osaaja

Koulutusta noin 4 000 ohjaajalle, valmentajalle ja seurajohtajalle vuosittain.

Yhdeksän kilpalajia. Voimistelua harrasteesta huipulle.

Keskiössä seuratoiminta.

Kiinnostuitko?

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Suomen Voimisteluliitto

Suomen Voimisteluliitto

Suomen Voimisteluliitto ry on suomalaisen voimistelun kattojärjestö. Se pyrkii edistämään suomalaisten voimistelu- ja liikuntaharrastusta. Liittoon kuuluu noin 370 seuraa, joissa on yhteensä noin 130 000 jäsentä.