Muut artikkelit

12.12.2018

Kuulotutkimukseen kannattaa hakeutua ajoissa

Kuulotutkimukseen kannattaa hakeutua ajoissa

Kuulon alenemisesta ei kannata kärsiä liian pitkään, sillä apua on saatavilla helposti ja nopeasti.

Tämä on Phonakin kuulokojeita Suomessa edustavan maajohtaja Timo Ylihakolan selkeä viesti. Hän on vuosikymmenten kokemuksen aikana havainnut, että näkö hoidetaan yleensä nopeasti kuntoon, mutta heikkenevän kuulon kanssa sinnitellään yleensä turhan pitkään, jolloin avun hakeminen jää viime tippaan.

– Useimmiten käy niin, että huonokuuloisen läheiset mukautuvat tilanteeseen, alkavat puhua hitaammin, selkeämmin ja voimakkaammin. Television ja radionkin voi säätää kovemmalle.


Apua saa helposti

Ylihakolan mielestä tilanteeseen pitäisi saada muutos, sillä avun saaminen kuulon alenemaan ei ole Suomessa ongelma. – Apua on saatavilla todella helposti ja nopeasti. Kuulon voi tutkia julkisella sektorilla tai yksityisesti. Hoitotakuun mukaan lääketieteellisesti tarpeelliseksi todettu hoito on aloitettava kuuden kuukauden sisällä, mutta yksityisellä puolella pääsee jopa viikon sisällä tutkimuksiin. Tutkimukseen hakeutuminen on pieni vaiva, tärkeintä on hakea apua ja ajoissa.


Sosiaalinen kuulo palautuu

Tämän päivän kuulokojeilla on mahdollista korjata kaiken tasoiset kuulonalenemat. – Uskallan väittää, ettei ole olemassa sellaista tilannetta, jossa emme pystyisi auttamaan. Toki kuulokoje on aina kompromissi eli se ei palauta normaalikuuloa, vaan sosiaalisen kuulon, jolloin ihminen tulee toimeen erilaisissa tilanteissa ja paikoissa.


Kuulokojeissa on älyä

Kuulokojeet ovatkin kehittyneet valtavasti viimeisen 15 vuoden aikana ja niissä on tänä päivänä mukana automatiikkaa ja älyä.

– Se tarkoittaa, että koje ymmärtää ääniympäristön: ollaanko hiljaisuudessa, kuuluuko ympäriltä musiikkia, puheensorinaa, hälyä tai liikenteen ääniä, jolloin se säätää toiminnan automaattisesti ympäristön mukaan. Näin kuulokojeen avulla voi joissain tilanteissa kuulla jopa normaalikuuloista henkilöä paremmin. Erilaiset ominaisuudet lisääntyvät kojeissa koko ajan.

Kuulokojeet ovat myös älylaitteita. – Mikäli henkilö säätää toistuvasti tietyissä tilanteissa kojetta itse, se oppii ja alkaa pikkuhiljaa mukautua automaattisesti kyseiseen tilanteeseen.

Ylihakola kuitenkin muistuttaa, että edellä mainitut ominaisuudet ovat mukana kaikkein edistyksellisimmissä kuulokojeissa. – Tällaiset kojeet eivät kuulu julkisella sektorilla tarjottavien kuulokojeiden piiriin, vaan ne on hankittava itse. Julkisen sektorin tarjoamat kuulokojeetkin ovat kuitenkin tänä päivänä korkealaatuisia, joten niiden avulla tulee vallan mainiosti toimeen. Teksti: Mia Heiskanen


Vain joka kolmas suomalainen tietää kuulonsa tilan

Suomessa on arviolta 4,4 miljoonaa 18–70‐vuotiasta. Heistä vain
joka kolmas tietää oman kuulonsa tilan. Arviolta 2,86 miljoonaa
18–70‐vuotiasta ei tiedä saatikka epäile kuulonsa heikenneen. Tämä
ilmeni viime syyskuussa toteutetusta sähköisestä kyselystä, johon vastasi 1038 suomalaista.

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Phonak | Sonova Finland Oy

Phonak | Sonova Finland Oy

Phonakin päämäärä on parantaa huonokuuloisten henkilöiden elämänlaatua. Phonak on edistyksellinen kuulemisen ja akustiikan asiantuntija. Pyrimme ylittämään tekniset rajoitukset luovilla ratkaisuilla niin, että jokainen voi kuulla, ymmärtää ja nauttia rikkaasta äänimaailmasta, jossa elämme.