Muut artikkelit

12.12.2018

Jaarlin Päiväkodissa elää tekemisen riemu!

Jaarlin Päiväkodissa elää tekemisen riemu!

Hämeenlinnassa toimivan Jaarlin Päiväkodin eli JAPin arjessa näkyy tekemisen ilo, palo ja heittäytyminen. Tämä takaa lapsille sekä elämyksiä että turvallisuuden tunnetta, sillä vain sitoutunut henkilökunta pystyy tähän.

Kuvittele työpaikka, jossa arvostetaan sitä, että olet nuorena harrastanut taitoluistelua ja jossa pääset jakamaan tätä taitoa lapsille luistelemalla heidän kanssaan päivän mittaan. 

Sari Järvinen perusti puolisonsa Markku Järvisen kanssa yksityisen päiväkodin lähes kymmenen vuotta sitten. – Olin työskennellyt pitkään kunnallisessa päivähoidossa, mutta mielessä kyti unelma omasta päiväkodista. Unelma toteutui vuonna 2009. Nyt JAPin neljässä Hämeenlinnan toimipisteessä työskentelee 50 työntekijää ja heidän hoivassaan on noin 300 lasta.

 

Elämyksiä lapsille

Se, että JAPissa työskentelee mm. taitoluistelijoita jääkiekkoilijoita ja tanssijoita, ei ole sattumaa. JAPissa on nimittäin tavanomaisesta poikkeava toimintafilosofia, joka antaa paljon lapsille ja heistä huolehtiville alan ammattilaisille. 

– Perusajatuksemme on, että lapset eivät ole päiväkodissa säilössä, vaan että meidän tehtävämme on tarjota heille monipuolisia elämyksiä ja onnistumisen kokemuksia. Siksi meillä työskentelee eri alojen huippuosaajia, kuten salibandyn pelaajia, tanssijoita, jalkapalloilijoita, uimareita, taitoluistelijoita, jääkiekkoilijoita, hiihtäjiä ja yleisurheilijoita, jotka voivat päästää taitonsa valloilleen yhdessä lasten kanssa.  

Lasten kanssa käytetään myös vieraita kieliä, englantia tai ruotsia, koska se on paitsi hyödyllistä myös lasten mielestä hauskaa ja mielenkiintoista. Päiväkoti-ikäiset lapset oppivat vierasta kieltä helposti käytännön tilanteissa sekä leikin ja laulun avulla. Varhainen “kielisuihku tai –kylpy” siivittää myöhemmin kieltenopiskelua koulussa.

Timanttinen henkilöstö 

Järvinen syttyykin hehkuttamaan työntekijöitään. – On ilo seurata miten energisiä ja innostuneita meidän ihmiset ovat työssään. Uskon vahvasti siihen, että kun ihminen pääsee tekemään sitä mitä rakastaa, työhön syttyy roihu. Periaatteenamme on myös se, että lähes kaikki on mahdollista. Meillä saa halutessaan pitää lapsille yöpäiväkotia tai heittäytyä täysillä suunnittelemaan vaikkapa päiväkodin sisätiloihin lasten beach-päivää keskellä talvea. Monet erilaiset teemapäivät tai “Matkustan ympäri maailmaa” -kuukausi eivät onnistuisi ilman taitavaa ja työlleen omistautunutta henkilöstöä.

Rauhallista arkea pienryhmässä

Toki JAPin henkilöstön keskeisenä tavoitteena on taata jokaiselle lapselle onnellinen ja turvallinen päivä, jonka aikana lapsella on oman ikä- ja kehitystasonsa mukaista ja hänen itsetuntoaan kehittävää mielenkiintoista toimintaa. – Empaattisella ja työstään innostuneella henkilökunnalla on tässäkin iso merkitys lapsen sosiaalisen ja emotionaalisen kehityksen kannalta.

JAPin arkeen on alusta lähtien kuulunut hyvin keskeisesti pienryhmätoiminta. – Se tarkoittaa, että yksi aikuinen vastaa 4-8 lapsen toiminnasta viikon kerrallaan. Hän siis suunnittelee ja vastaa ryhmän toiminnasta kokonaisvaltaisesti, mikä rauhoittaa päiväkodin ja lasten arkea. 

Pienryhmätoiminta antaa luonnollisesti sisältöä myös työntekijöiden arkeen, kun jokaisella on mahdollisuus suunnitella ja toteuttaa toimintaa lasten kanssa. – Näin jokainen lapsi saa myös riittävästi aikuisen huomiota ja aikuinen puolestaan tietää, mitä kullekin lapselle kuuluu. Meillä on tapana kirjata ylös päivän tapahtumia jokaisen lapsen osalta ja kertoa päivän päätteeksi vanhemmille, millaisia leikkejä lapsi on päivän mittaan leikkinyt, missä hän on retkeillyt, mitä hän on oppinut tai mikä on tuottanut hänelle ilon aiheita. Sitä vanhemmat arvostavat.

Harrasteet ovat osa päiväkotipäivää

Poikkeuksellista on myös JAPin kerho- ja harrastetoiminta, joka limittyy osaksi päiväkodin arkea. – Meillä toimii esimerkiksi Sibelius-opiston Muskari, lisäksi tarjolla on huikea kirjo erilaista liikuntaa ja kerhotoimintaa matikasta kirjallisuuteen ja rumpukouluun. Vanhempien ei siis ole välttämättä tarpeen kuljettaa lapsia erikseen harrastuksiin ja perheelle jää iltaisin aikaa rauhalliselle perhe-elämälle. Teemme myös paljon retkiä, sillä lapsista on aina riemukasta päästä retkeilemään metsään, torille tai taidetaloon. Lapsille annetaan päivittäin mahdollisuus liikkua runsaasti, ohjatusti ja omatoimisesti. 

Mennään metsään joka päivä!

JAPin yksi erikoisuus onkin metsäeskari- ja viskariryhmät Aulangolla ja Ahvenistolla. Metsäryhmät viettävät suurimman osan päivästä metsässä, jonne JAP-auto tuo jopa lounaan päiväkodin omasta keittiöstä. – Ryhmä retkeilee luonnossa ympäri vuoden säällä kuin säällä, ja joka päivä. Oppimisympäristön laajentaminen sisätiloista ulos luontoon tarjoaa metsäryhmäläisille ja työntekijöille elämyksiä, seikkailua, runsaasti liikuntaa ja tekemisen iloa aitoon JAP-tyyliin! Teksti: Mia Heiskanen

Let´s JAP! jaarlinpaivakodit.fi

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Jaarlin Päiväkodit

Jaarlin Päiväkodit

HALUATKO VAIN PARASTA LAPSELLESI? TERVETULOA JAARLIN PÄIVÄKOTIINJapin ilmapiiri on iloinen ja rohkaiseva. Tavoitteena on, että jokaisen lapsen päivä on onnellinen ja turvallinen. Lapsi kohdataan yksilöllisesti, häntä kuunnellen ja arvostaen.Lapsi oppii tuntemaan omat vahvuutensa ja niitä korostetaan positiivisen palautteen antamisella. Pienryhmäpedagogiikka mahdollistaa kunkin lapsen kehitys- ja ikätason huomioimisen. Ajattelun ja kielen kehittäminen sekä ongelmanratkaisuun rohkaiseminen korostuvat Japin toiminnassa.Tavoitteena on, että lapsi lähtee Japista kouluun repussaan hyvät yhteistyövalmiudet, kommunikointitaidot ja terve itsetunto sekä riittävät tiedolliset ja taidolliset valmiudet. Japin toiminta- ja perusarvot kiteytyvät selkeästi yhteen arvoon: tavoitteena on onnellinen lapsi.