Muut artikkelit

20.12.2018

Maailman paras työ on auttaa nuoria toteuttamaan unelmiaan

Maailman paras työ on auttaa nuoria toteuttamaan unelmiaan

Kansainvälistyminen, ikimuistoiset elämykset, kielitaidon kehittyminen, uudet ystävät, erilaisiin kulttuureihin tutustuminen ja avartunut maailmankatsomus. Nämä ovat vasta alkua STS:n kansainvälisten kielimatkojen ja vaihto-ohjelmien hyötyjen luettelossa. 

– Nuorten kanssa kesän kielimatkojen jälkeen keskustellessa pinnalle nousee aina vahvasti se, kuinka he ovat rohkaistuneet kielenkäyttäjinä. Nuoret palaavat kotiin voittajafiiliksin omaksuttuaan matkan aikana vieraan kielen aivan uudella tavalla, selvittää Emilia Savolainen STS:ltä.

Kielimatka ja lukukauden tai -vuoden mittainen vaihto-ohjelma merkitsee monelle nuorelle ensimmäistä ulkomaanmatkaa ilman omia vanhempia. Tämä itsenäistää ja antaa itsevarmuutta sekä kasvattaa luottamusta omiin kykyihin selvitä erilaisista, uusista elämäntilanteista. Omien siipien kokeileminen tapahtuu tietysti turvallisissa olosuhteissa, STS:n kouluttaman ohjaajan ja kansainvälisen koulujen, perheiden, paikallisten työntekijöiden ja järjestöjen kanssa. 

– Monesti vanhemmat puhuvat siitä, miten matkaan on lähetetty perheen tyttö tai poika, mutta kotiin on palannut nuori itsenäistynyt aikuisen alku. Meillä STS:llä on jo 60 vuoden kokemus ja ammattitaito nuorten kielimatkojen ja kulttuurivaihtojen järjestämisestä. Verkostot ja toimintatavat on hioutuneet vuosi vuodelta ja onhan se vaan mukava asiakkaiden kanssa jutellessa päästä kertomaan, millaiset vaatimustasot meillä on ohjaajille ja opettajille, millainen prosessi parhaiden isäntäperheiden löytämiseksi käydään läpi ja kuinka meillä panostetaan suosituimpien aktiviteettien ja retkien kuten myös kampus- ja hotellimajoitusten valintoihin, kertoo Savolainen.

Elämyksiä ja uusia ystäviä

Nuoret kokevat matkoilla paljon sellaista, mikä jäisi kokematta kotiin jäädessä. He oppivat paitsi kohdemaan elämäntyyliä, myös muiden maiden kulttuureista ja tavoista uusien kansainvälisten kavereiden myötä. Nämä ystävyyssuhteet avartavat nuorten maailmankuvaa entisestään ja antavat ainutlaatuisen mahdollisuuden solmia suhteita eri puolille maailmaa. 

Opiskelua luokassa tai tien päällä

STS Summer Academyn laajasta matkavalikoimasta löytyy sopiva kielimatka jokaiselle 8-19-vuotiaalle. Nuorimmille, 8-11-vuotiaille on tarjolla STS Junior -kielikurssi, kaksi unohtumatonta viikkoa St. Albansissa, Englannissa. Opiskelua on pienryhmissä aina kolme tuntia päivässä ja vapaa-aika on väritetty mielenkiintoisimmilla retkillä ja aktiviteeteilla, kaikki yhdessä koulutetun ohjaajan kanssa.

Kun ikää on enemmän, matkakohde- ja kielivalikoima lisääntyvät. Englannin lisäksi voi opiskella ranskaa, espanjaa ja japania ao. maassa ja lisäksi englantia Maltalla. Seikkailunhaluisimmat voivat lähteä legendaariselle road tripille halki USA:n tai tutustua Kanadan tarjoamiin mahdollisuuksiin. 

Vaihto-oppilaaksi ulkomaille 

Vaihto-oppilaana nuori ryhtyy turistista paikalliseksi opiskelijaksi ja jokainen päivä tuo mukanaan uuden ennen näkemättömän seikkailun. Vaihto-oppilas saa toisen kodin ja perheen sekä uuden koulun uusine kavereineen. Vaihto-ohjelma tarjoaa upean mahdollisuuden itsenäistyä ja kasvattaa nuorta sekä ihmisenä että maailman kansalaisena. 

– Järjestämme vaihto-ohjelmia sekä Eurooppaan, että kaukomaille, mm. USA:han, Kanadaan, Uuteen Seelantiin, Australiaan ja Japaniin. Ehdottomasti suosituin kohde on edelleen USA, jossa opiskelijat pääsevät sisään siihen oikeaan Amerikan High School -henkeen, kertoo Savolainen.

– Meidän valttimme oppilasvaihtojen järjestämisessä on omistautunut henkilökunta ja henkilökohtainen kontakti kaikkiin opiskelijoihimme. Emme lähetä maailmalle massoja vaan yksilöitä, pidämme heihin pitkin vuotta yhteyttä ja tiedämme, mitä heille kuuluu. Olemme nuoren ja perheen tukena hakemuksen jättämisestä kotiin paluuseen, ylä- ja alamäissä, myös silloin, kun koti-ikävä iskee, vakuuttaa Savolainen. 

www.sts.fi

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

STS

Mikä on STS?• Yksi maailman johtavista kansainvälistä opiskelua ja kulttuurivaihtoja tarjoavista toimijoista• Järjestää kieli- ja vaihto-oppilasmatkoja Suomesta yhteensä 20 eri kohteeseen• 60 vuoden kokemus, ensimmäiset matkat jo vuonna 1958• Perheyritys, jonka perustajapariskuntaa näkee tänäkin päivänä toimistolla kyselemässä oppilaiden kuulumisia