Muut artikkelit

12.02.2019

Uusien mahdollisuuksien vuosikymmen

Kun Vuosaaren satama avautui laivaliikenteelle 24.11.2008, lähtötilanne oli kaukana ihanteellisesta. Finanssikriisi oli sysännyt maailmantalouden syöksyyn, mikä romahdutti myös tavaravirtojen määrät.

Kriisi edellytti paljon työtä ja suomalaista sisua, mutta Vuosaari nousi jaloilleen. Sen jälkeen tahti on jatkunut positiivisena. Sataman johtajan Jukka Kallion mukaan ratkaisevaa on se, kuinka Vuosaari pystyy ottamaan huomioon erilaisten asiakastyyppiensä odotukset ja vastaamaan niihin. Joissakin tilanteissa tämä edellyttää merkittäviä investointeja, joista viimeisin on Metsä Groupin uutta terminaalia varten rakennetut rata- ja tieyhteydet sekä muu infrastruktuuri.

”Satamalla on erityyppisiä asiakkaita, ja jokaisella on logistisia erityistarpeita”, Jukka Kallio kertoo. ”Varustamojen ohella palvelemme vientiin ja tuontiin keskittyviä logistiikka-alan yrityksiä kuten kuljetusliikkeitä, satamaoperaattoreita, kauppojen keskusliikkeitä ja tavaranomistajia.”

Varustamoja ja satamaoperaattoreita Vuosaari palvelee mm. valmistautumalla laivojen kasvaviin kokoihin. Sekä satama-altaan ja väylän syventämisen että pistolaitureiden jatkamisen lupaprosessit on käynnistetty. Tulevaisuutta visioidessaan Jukka Kallio kiinnittää huomiota kolmeen kehityssuuntaan, jotka muokkaavat globaalin tavaraliikenteen toimintamalleja. 

Ensimmäinen näistä on asioiden katsominen koko logistiikkaketjun kautta.

”Suomessa väestö keskittyy Helsingin ympärille, joten tavaranomistajia kiinnostaa se logistinen ratkaisu, joka määrittää esimerkiksi päivittäistavaroiden reitit kaupan hyllylle. Keskusvarastot sijaitsevat Vuosaaren lähellä, joten tavaroiden hakeminen rekoilla etäämmällä olevista satamista on asia, johon kiinnitetään yhä enemmän huomiota.”

Toinen visio liittyy verkkokaupan kehitykseen.

”Entistä enemmän, entistä suurempia tavaroita ostetaan verkosta. Kun puhutaan vaikkapa huonekaluista, laivarahti nousee varteenotettavaksi kuljetustavaksi – niitä malttaa odottaa hieman kauemmin, etenkin kun sillä on vaikutusta hintaan. Jakelukeskusten sijainnit on pohdittava uusista näkökulmista. Uskon, että tämä kehitys avaa satamatoiminnalle uusia mahdollisuuksia.”

Kolmas avaintekijä on digitalisaation hyödyntäminen.

”Digitaaliset alustat mahdollistavat järjestelmiä, joiden avulla tavaravirrat saadaan sisään ja ulos yhä tehokkaammin. Ihannetapauksessa, kun kontti nousee laivasta, se voidaan siirtää suoraan odottavaan rekkaan. Toimiva ketju vähentää välivarastoinnin ja odottamisen kustannuksia merkittävästi.”

Vuosaaren toinenkin vuosikymmen on varmasti täynnä muuttuvia tilanteita ja jatkuvaa kehitystä. Huolellinen valmistautuminen ja kyky ennakoida ovat tässäkin tapauksessa ne keinot, joiden avulla voidaan varmistaa luotettava, laadukas ja sujuva palvelu sataman asiakkaille.

”Satamalla on erityyppisiä asiakkaita, ja jokaisella on logistisia erityistarpeita”

– Vuosaaren sataman johtaja Jukka Kallio

Kaupallinen yhteistyö