Muut artikkelit

02.05.2019

Haastaja Haaparannasta: Norra Finans tähtää Suomen rahoitusyhtiöiden kärkikastiin

Haastaja Haaparannasta: Norra Finans tähtää Suomen rahoitusyhtiöiden kärkikastiin

Tornionjokilaakson yritteliäästä rajakaupungista Haaparannasta on ponnistanut Pohjoismaiden markkinoille kasvuhakuinen rahoitusyhtiö Norra Finans. Kolmessa vuodessa toimintansa kolminkertaistaneen yrityksen tavoitteena on olla viiden vuoden päästä yksi Suomen suurimmista rahoitusyhtiöstä.

Norra Finansin pääpalvelut ovat laskujen osto, laskujen rahoitus ja yrityslainat kaiken kokoisille yrityksille.

– Kun yritys myy meille valitsemansa laskut, se saa saman tien rahat käyttöönsä. Me hoidamme yrityksen puolesta laskuun liittyvän hallinnon ja luottoriskin. Laskujen rahoituspalvelussa kannamme myös viiveriskin, Norra Finansin rahoitusjohtaja Heli Heikka kertoo.

– Tarkastamme aina asiakkaan luottokelpoisuuden ja hoidamme muistutus- ja perintäpalvelut tarvittaessa. Lisäksi tarjoamme olemassa oleville laskujen osto- ja rahoitusasiakkaillemme yrityslainaa 6-12 kuukauden maksuajalla.

Norra Finansin tavoitteena on tukea asiakasyritysten kasvua ja kilpailukykyä.

– Mahdollistamme asiakasyrityksille investoinnit esimerkiksi varastojen täydentämiseen tai laite- ja konehankintoihin. Samalla yrityksen luottoriskit pienenevät ja resursseja vapautuu ydinliiketoimintaan ja sen kehittämiseen, Heli Heikka sanoo.

Norra Finans syntyi neljä vuotta sitten, kun pitkän uran rahoitusyhtiöiden johtotehtävissä tehnyt toimitusjohtaja ja enemmistöosakas Magnus Lehto perusti yrityksen. Yhtiö on kolminkertaistanut tässä ajassa toimintansa volyymin ja perustanut toimipisteet Haaparannan lisäksi Tukholmaan ja Helsinkiin. Henkilökuntaa ja asiakkaita on sekä Suomesta että Ruotsista.

– Henkilökunnallamme on pitkä kokemus finanssialalta ja yrittäjyydestä molemmissa maissa. Se ja juuret Tornionjokilaaksossa lisäävät ymmärrystämme Suomen ja Ruotsin rahoitusmaailmasta sekä maiden yrityskulttuurien eroista, Heli Heikka toteaa.

norrafinans.com

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Norra Finans

Norra Finans

Vuonna 2015 perustettu Norra Finans tarjoaa yrityksen maksuvalmiutta ja kilpailukykyä parantavia rahoituspalveluja kaikenkokoisille yrityksille Ruotsissa ja Suomessa. Yrityksen päätoimipiste sijaitsee Haaparannassa, sivutoimipisteet Helsingissä ja Tukholmassa.