Ovatko ihmiset tosiaan niin tyhmiä ja avuttomia, että eivät osaa mitään ilman, että ”asiantuntijan” pitää vääntää rautalangasta? Pohjanoteeraus tässä genressä oli artikkeli vedenkeittimen oikeaoppisesta käytöstä. Tarvittiin oikein asiantuntija kertomaan, ettei vedenkeittimessä pidä lämmittää makkaraa eikä keittoa ja ettei kyseistä laitetta saa upottaa veteen. 

Toisinaan luen noita juttuja sosiologisesta mielenkiinnosta sekä siinä toivossa, että oppisin jotain uutta. Näin ei ole koskaan käynyt, vaan kaikki klikkiotsikoiden lupaamat asiantuntijoiden järisyttävät paljastukset olen oppinut lapsuudenkodissani, koulussa tai kokemuksesta. 

Minua on myös askarruttanut, mitä asiantuntijalla oikeastaan tarkoitetaan. Se alkaa olla samanlainen tyhjä muotisana kuin osaaja tai huippuosaaja. 

Ihmisten typeryys ilmenee myös siten, neuvontapuhelimiin soitettaessa kysytään tyhmiä. Esimerkiksi K-Raudan remonttineuvonnasta kysytään, minkä väriseksi kylpyhuone kannattaisi remontoida. Tällainen uusavuttomuus tuhlaa aikaa ja aiheuttaa turhautumista, myötähäpeää tai naurun aihetta, mutta vakavaa se ei liene. Sen sijaan uusavuttomuuden ja tyhmyyden aiheuttamat turhat hätäpuhelut ovat jo vakavampi asia. 

Tietoa on saatavilla enemmän ja helpommin kuin koskaan, mutta silti monet eivät viitsi tai osaa sitä etsiä. Monelta puuttuu myös kyky arvioida informaation oikeellisuutta ja käyttökelpoisuutta. Ovatko internet ja some tehneet ihmisistä tyhmempiä?

Opetussuunnitelmissa ja koulutuksen ohjausdokumenteissa puhutaan yhä enemmän medialukutaidosta ja lähdekritiikistä, mutta oppi ei tunnu menevän perille. Ehkä koulussakin on liikaa hälinää ja aistiärsykkeitä sekä itsetarkoituksellista kehittämistä, kaikenlaista sälää.

Vaikka valeuutisista ja nettihuijareista varoitellaan lehdissä toistuvasti, aina joku menee halpaan. Yle onkin tuottanut laadukasta materiaalia media- ja digitaidoista, jota voi suositella aikuisillekin.