Yhteiskunta

02.03.2021

Peräkylän pioneerit

Tämä tapahtui ollessani noin 9-vuotias, jolloin asuimme paikassa, jota voisi hyvin nimittää vaikkapa Peräkyläksi.

Peräkylän pioneerit

Menin samalla omakotitaloalueella asuvan kaverini kanssa kylään erään Minnan luo, jota itse en tuntenut. En muista miksi, sillä olin kuullut, että Minnan isä oli kommunisti ja muutenkin pelottava. Minulla ei ollut aavistustakaan siitä, mitä kommunisti tarkoitti, mutta päätellen tavasta, jolla sana oli lausuttu, se kuulosti vähintäänkin epäilyttävältä. (Jo siihen aikaan lapsilla oli tapana heitellä ilmaan ikään kuin kokeilumielessä sanoja, joiden merkitys oli salaperäinen ja joiden käyttöä aikuiset paheksuivat, esimerkiksi huora, homo ja kommunisti.)

Ränsistyneen puolitoistakerroksisen talon pihalla röhnötti ruosteinen ja kurainen punainen Lada, jonka takaikkunassa oli tarra SKP sekä sirppi ja vasara. Pihalla oli sininen muovitynnyri, potkukelkka, lumikola, lapio, puupölkkyjä ja sekalaista tavaraa mitä missäkin. Jostain kuului koiran räksytystä. Astelin porrasaskelmat ulko-ovelle, joka oli raollaan. Tuulikaappi oli kylmä ja kostea, lattialla oli likainen ja rispaantunut räsymatto, joka oli rutussa, ja sekalainen valikoima talvikenkiä. Ulko-ovi ei mennyt kunnolla kiinni, koska kynnykselle oli pakkautunut lunta.

Väliovi oli pystyrimaa, joskus valkoiseksi maalattu, ja siinä oli huurrelasinen ikkuna, josta yritin kurkistaa. Koputin varovasti oveen ja kuulostelin. Ei kuulunut mitään. Koputin uudelleen, tällä kertaa pontevammin. Sisältä kuului kolinaa ja perkelettä. Raottaessani ovea sen jousi narisi pelottavasti ja pelkäsin sen ponnahtavan irti ja osuvan päähäni. Kurkistin varovaisesti huoneeseen, joka osoittautui keittiöksi. Kiroilu kuului keittiön vasemmalla puolella olevasta huoneesta. Hätäännyin mielessäni – enhän minä uskalla mennä tuonne esittäytymään ja niiaamaan tai kättä ojentamaan, mutta kehtaanko sitten hiippailla tuntemattomien kotiin kuin mikäkin murtovaras. Keittiön perällä oli hämärä tila, josta kuului lasten puheensorinaa. Helpottuneena luikahdin kiireen vilkkaa sinne ja löysin puoliavoimen oven.

Siellä oli se meitä muutaman vuoden vanhempi Minna, istui kirjoituspöydän ääressä kotonaan, ikkunassa pitsiverhot, pölyesteriä, kuten sanottiin. Pöydän vieressä seisoivat kaverini Jannika ja Sanja sekä joku vanhempi tyttö, jota en tuntenut. Minna ilmoitti tärkeänä, että hän on perustanut pioneerikerhon, jonka jäsenmaksu on kaksi markkaa. Hän keräsi kaikilta rahat, laittoi ne lukittavaan metallilippaaseen ja kirjoitti jotain pöydällä olevaan vihkoonsa.

Seuraavalla kerralla Minna oli ostanut salmiakkiaakkosia, jotka jaettaisiin jäsenille pioneerikerhon periaatteiden mukaisesti. Minna levitti karkit pöydälle ja lajitteli niitä pinoihin selittäen, että jokainen saa etunimensä alkukirjaimen mukaiset karkit. Mielestäni oli epäreilua, että pussissa oli eri määrä eri kirjaimia ja yritin vedota siihen, että karkkeja voitaisiin jakaa myös sukunimen tai muiden etunimien mukaan. Oikeastaan koko nimikirjainjuttu oli mielestäni hölmö, sillä olisihan karkit voinut jakaa tasan riippumatta siitä, mitä niissä lukee. En muista, uskalsinko sanoa tätä ääneen, mutta Minna taisi hermostua muutenkin. Kun kukin oli saanut karkkinsa, pöydälle jäi vielä pino ylimääräisiä karkkeja. Joku kysyi, mitä niille tehdään. Minna sanoi ottavansa ne, koska hän oli kerhon johtaja.

Sanjan perhe asui siinä lähettyvillä omakotitalossa, jossa oli piano ja appelsiinipuu. Talon taakse oli pystytetty iso vihreä teltta, joka oli ihan muuta kuin se oranssi teltta, jossa halusin joskus yöpyä mökillä. Se oli armeijateltta, joka kai liittyi Sanjan isoveljen tai isän harrastuksiin, mutta me saimme lainata sitä leikkeihimme. Emme ehtineet kauan olla teltassa, kun johtajamme sanoi, että hänen pitää hoitaa kerhon asioita. Sillä aikaa meidän muiden piti marssia teltan ympäri ja laulaa, että pioneereja ollaan tai jotain sellaista. En tiennyt, mikä oli pioneeri, enkä muistanut laulun sanoja. Johtaja Minna motkotti, koska emme laulaneet.

En muista, mitä sitten tapahtui, mutta kun Sanjan opettajavanhemmat saivat tietää, mihin telttaa oli käytetty, teltan käyttölupa peruttiin ja pioneerikerho hajotettiin. Muuten se olisikin varmasti hajonnut omaan mahdottomuuteensa. En muista, kehtasinko kertoa tästä kotona, mutta todennäköisesti en. 

Organisaation tiedot

Eva Sundgren

Eva Sundgren työskenteli (liian) pitkään ruotsinkielisen lukion suomen kielen opettajana, koki useita työuupumusjaksoja ja masennusta, kunnes pääsi terveysperusteisen uudelleensijoittumisen kautta uuteen, erittäin innostavaan työhön Helsingin kaupungilla. Määräaikaisuuden lähestyessä loppuaan hänelle räätälöitiin vakituinen vakanssi.

Yhteystiedot