Ne, jotka tällaisia sanoja viljelevät, voisivat kertoa, mitä niillä tarkoittavat. Mielestäni näillä sanoilla yritetään torjua vanhenemiseen ja kuolemaan liittyviä pelkoja. Ne kuvastavat kulttuurissamme vallitsevaa ikään liittyvää häveliäisyyttä ja kaksinaismoraalia. Asioista pitää puhua niiden oikeilla nimillä, koska se on älyllisesti rehellistä.
Kaksinaismoraali kukoistaa
Kaksinaismoraalia on se, että iästä ei toisaalta muka saisi puhua ja sen väitetään olevan pelkkä numero. Mediassa esitellään mielellään pitkäikäisiä, toimeliaita ja terveitä ihmisiä, mikä ei sinänsä ole haitaksi. Tiedämme lukuisia esimerkkejä ihmisistä, joiden paras luomiskausi on osunut vanhuudeksi kutsuttuun ikävaiheeseen ja jotka ovat tehneet menestyksellisesti töitä kuolemaansa asti. Nykyajan ihmisten elinajanodote ja toimintakyky ovat toista luokkaa kuin sata vuotta sitten, mutta silti työnantajat harjoittavat mitä räikeintä ikäsyrjintää. Tämä on ongelma nimenomaan Suomessa, ei niinkään muualla.
Samaan aikaan iästä kuitenkin tehdään jatkuvasti numero: joku on aina muka liian nuori tai vanha käyttäytymään tietyllä tavalla; ikään liittyviä stereotypioita ja yleistyksiä riittää. Samoina vuosina syntyneiden kuvitellaan olevan keskenään samanlaisia, jolloin syntyy turhia vastakkainasetteluja ja luokattoman huonoa ”keskustelua”, kuten Pekka Torvinen analysoi Hesarin kulttuurisivuilla.
Annie Ernaux (s. 1940) kirjoittaa muistelmateoksessaan Vuodet, miten ostaminen, kuluttaminen ja uusien teknisten vimpaimien käyttöönotto on taistelua vanhenemista ja kuolemanpelkoa vastaan. Jälkimoderni länsimainen kulttuuri halveksii historiaa ja elää loputonta nykyhetkeä median välityksellä. Ernaux pohtii viisaasti ja hauskasti myös sukupolvitematiikkaa. Tarkemmin: ks. kritiikkini teoksesta.
Elämme suorastaan infantiilissa kulttuurissa, jossa lapset eivät saa olla lapsia mutta aikuiset käyttäytyvät kuin lapset, esittää ruotsalainen Carl Hamilton. Kun oikeita ongelmia ei ole tarpeeksi, loukkaannutaan ja kiukutellaan pikkuasioista.
Diginatiivit, hohhoijaa
Kun Suomen koulujärjestelmä oli rankattu kansainvälisissä vertailuissa maailman parhaimmaksi, sen ei suinkaan annettu olla, vaan sitä alettiin kehittää suorastaan vimmaisesti. Viisaiden varoituksista piittaamatta koululaitos digitalisoitiin kritiikittömästi ja itsetarkoituksellisesti, koska diginatiivit muka ovat itseohjautuvia ja synnynnäisesti suvereeneja digitaalisissa ympäristöissä. Yhtäkkiä opettajilla ei ollut enää auktoriteettia eikä osaamista, vaan heistä oli tullut lasten ja nuorten palvelijoita ja kavereita, mukamas kanssaoppijoita.
Diginatiivien ihannointi on paitsi lapsellista myös typerää. Vaikka itse olen kirjanatiivi, en suinkaan osannut lukea ja analysoida lukemaani saamatta ohjausta ja opetusta kokeneilta ja koulutetuilta aikuisilta. De facto niin sanotut diginatiivit eivät hahmota tiedostoja ja kansioita eivätkä osaa lähettää liitetiedostoja. Heidän tiedonhakutaitonsa rajoittuvat lähinnä pikaiseen googlettamiseen.
Apua – vanheneva nainen!
Etenkin naisen vanheneminen tuntuu olevan erityisen pelottavaa. Lehdet ovat täynnä juttuja naisten vaivoista, kuten kuukautisista ja vaihdevuosista, ja kaikki näyttää pyörivän naisen reproduktiokyvyn ympärillä. Kaikki naiset eivät kuitenkaan syystä tai toisesta lisäänny, mutta kai meillä silti on ihmisarvo? Kai ihmisarvo säilyy, vaikka potentiaalinen lisääntymiskyky on loppunut iän tai sterilisaation myötä?
Naisen vartalo ei ole koskaan hänen omansa vaan julkisen syynäämisen ja patologisoinnin kohde, ks. esim. https://www.potilaanlaakarilehti.fi/kommentit/hysteriasta-kohti-traumaperaisia-hairioita/
Kenellä tahansa on mielestään oikeus kommentoida naisen kehoa. Nuorempana minultakin tivattiin, olenko raskaana, jos olin sattunut lihomaan. Jos olin laihduttanut, kylkiluitani tökittiin ja höpistiin syömishäiriöstä.
Ikä ei tietenkään ole pelkkä numero, koska ihminen muuttuu iän mukana. Mutta eikö ikään voisi alkaa suhtautua luontevasti? Mielestäni henkiseen kypsyyteen kuuluu olla sinut oman ikänsä kanssa ja myös oman kuolevaisuutensa kanssa. Itse en haluaisi elää ikuisesti tässä matoisessa maailmassa. Henkiseen kypsyyteen kuuluu myös välttää yleistämästä iän, sukupuolen, seksuaalisen suuntautumisen, äidinkielen, uskonnon, kansallisuuden tai ihonvärin perusteella.
Nuoruus on ainoa vika, joka iän mukana korjaantuu.
Kirjallisuutta
Ernaux, Annie (2021). Vuodet. Alkuteos Les Années (2008). Suomentanut Lotta Toivanen. Gummerus.
Hamilton, Carl (2005). Det infantila samhället. Norstedts.
Kortelainen, Anna (2003). Levoton nainen. Hysterian kulttuurihistoriaa. Tammi.
