Kasvua lämminhenkisellä yhteisöllisyydellä

Ihmisläheiset arvot avustus- ja hoitotyössä nostivat nuoren yrityksen palveluntarjoajien kärkijoukkoihin. Nyt pirkanmaalaiset arjen sankarit helpottavat myös tavallisten ihmisten päivittäistä elämää.

”Eri alojen toimijat voivat tehdä paljon yhteiskunnallista hyvää yhdessä”, iloitsevat Jenni Peltonen ja Tiina Singhateh.
”Eri alojen toimijat voivat tehdä paljon yhteiskunnallista hyvää yhdessä”, iloitsevat Jenni Peltonen ja Tiina Singhateh.

Kolme vuotta sitten avustajatyön parissa vuosia työskennellyt Jenni Peltonen päätti perustaa oman yrityksen, jotta voisi tuottaa kutsumustyössänsä asiakkaillensa laadukasta palvelua ihmisläheisiä arvojansa vaalien. Syntyi Pirkanmaan Avustajakeskus Oy, joka tänä päivänä mahdollistaa sujuvan arjen lukuisille pirkanmaalaisille tarjoamalla henkilökohtaista avustusta, omaishoitopalvelua, virkistystoimintaa sekä kotisiivousta jopa satapäisen avustaja- ja hoitajajoukon voimin. 

Henkilökohtaisen avun tarjoamisesta käynnistynyt liiketoiminta laajentui nopeasti kysynnän seurauksena uusille toiminta-alueille, eikä kasvulle näy loppua. Sydämellisille arjen apureille riittää kysyntää.

– Meille on tärkeää, että jokaisen asiakkaamme yksilölliset tarpeet huomioidaan kunnioittavasti ja kohtaamiset ovat aidosti lämminhenkisiä. 

Psykologisesti turvallisen ilmapiirin luominen ja erilaisuuden arvostaminen ohjaavat kaikkea toimintaamme, Peltonen sekä omaishoitopalveluista vastaava Tiina Singhateh kertovat yksimielisinä.

“Pirkanmaan Avustajakeskus Oy tekee arvokasta alueellista työtä."

Palautteen perusteella yhtiön arvot välittyvät myös asiakkaille. Henkilökohtaisen avun yksikön hiljattain teettämässä asiakastyytyväisyystutkimuksessa Pirkanmaan Avustajakeskus Oy sijoittui kuudenkymmenen palveluntarjoajan joukosta kolmanneksi. 

–  Uskomme, että taustalla on hyvinvoiva henkilökunta, joka tekee työtään sydämellä. Olemme panostaneet erityisen paljon työviihtyvyyteen ja yhteisöllisyyteen, sillä asiakaskokemus on suorassa yhteydessä henkilöstökokemukseen, Peltonen sanoo.

– Avustaja- ja hoitohenkilökuntamme työskentelee itsenäisesti asiakkaidemme kodeissa, mutta jokaisella on tarve olla osa ja kuulua johonkin. Olemme kehittäneet yhteenkuuluvuuden tunnetta ja osallistumismahdollisuuksia edistäviä yhteisiä tilaisuuksia niin, että kynnys astua asiakastyöstä milloin tahansa toimistolle on matala. 

– Aina löytyy kollega, jonka puoleen kääntyä, Singhateh kuvailee yhtiön toimintaperiaatteita.

Mielekkään arjen mahdollistajat

Pirkanmaan Avustajakeskus Oy tekee arvokasta alueellista työtä mahdollistamalla asukkaille mielekkään arjen omassa kodissa.

–  Avun kanssa asiakkaamme voivat elää sellaista elämää kuin haluavat. Vammautuneiden ja ikääntyvien lisäksi tuemme omaishoitajien elämää mahdollistamalla sijaispalvelullamme kallisarvoisia hengähdyshetkiä. Tarjoamme arkista apua myös ihan kenelle tahansa sitä tarvitsevalle kotisiivouksesta yhteiseen tekemiseen, myös lahjakorttien muodossa. 

– Jos arki helpottuu, kun joku käy kaupassa ja laittaa ruoan, me teemme sen, Peltonen juttelee.

Marraskuun omaishoitoviikolla Pirkanmaan Avustajakeskus Oy järjesti yhteistyössä Tampereen Seudun Omaishoitajat ry:n ja Ammattiopisto Luovin kanssa Pisara iloa -tapahtuman, joka täyttyi hetkessä.

– Eri alojen toimijat voivat tehdä paljon yhteiskunnallista hyvää yhdessä, Peltonen ja Singhateh iloitsevat.

Teksti: Mari Korhonen

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Pirkanmaan Avustajakeskus Oy

Pirkanmaan Avustajakeskus Oy

Pirkanmaan Avustajakeskus Oy on perustettu tuottamaan palveluja eri tavoin vammautuneille sekä varttuneemmalle väelle. Palvelumme tuotetaan kokonaisuudessaan yhteistyössä asiakkaan kanssa. Yrityksen taustalta löytyy kokemusta ja osaamista palveluiden tuottamisesta ja työn tekemisestä usealta vuodelta. Toimintaamme ohjaa luotettavuus ja ihmisläheisyys. Tämän tekstin alapuolelta löydät meidän esittelyt. Meidän lisäksi Pirkanmaan Avustajakeskus Oy:ssä työskentelee monta ammattitaitoista henkilöä.

Artikkelin asiantuntijat

Jenni Peltonen

Jenni Peltonen

Toimitusjohtaja/Yrittäjä, Pirkanmaan Avustajakeskus Oy

Tiina Singhateh

Tiina Singhateh

omaishoito vastaava, Pirkanmaan Avustajakeskus Oy

Yhteystiedot

Eteläpuisto 2 C, 33200 Tampere asiakaspalvelu@ pirkanmaanavustajakeskus.fi

Pirkanmaan Avustajakeskus Oy somessa