Uudenmaan Seniorikodit – elämänmakuisia koteja

Uudenmaan Seniorikodit on syntynyt unelmasta, että jokaisella muistisairaalla on oikeus rauhalliseen ja kodikkaaseen asumisympäristöön, omaan yksityiseen ja omannäköiseen huoneeseen sekä lämpimään halaukseen viimeisinä elinvuosinaan.

Uudenmaan Seniorikodit – elämänmakuisia koteja

Unelma on kantanut ja Uudenmaan Seniorikodit on kasvanut 12 vuodessa yhdeksi Suomen merkittävimmistä ikäihmisten tehostettuun palveluasumiseen keskittyneistä yrityksistä. Maaliskuussa 2021 yrityksen omistus siirtyi Aava Terveyspalveluista Attendolle.  Uudenmaan Seniorikodit jatkaa omana yrityksenään ja omalla brändillään. Tuotamme laadukkaita palveluita yli 400 ikäihmiselle 11 kodikkaassa yksikössämme Uudellamaalla. Kotimme sijaitsevat Espoossa, Vantaalla, Järvenpäässä, Hyvinkäällä, Kirkkonummella, Vihdissä ja Lohjalla. 

Tule meille työkaveriksi! 

Me Seniorikodeilla teemme töitä vilpittömällä rakkaudella ikäihmisiä kohtaan. Työpaikkamme on monen muistisairaan ikäihmisen koti. Kodikas ilmapiiri näkyy paitsi hoivakotimme sisustuksessa ja pihapiirissä, mutta myös tavassa, jolla olemme läsnä toisillemme. Omasta valmistuskeittiöstä tulee ruuan tuoksua joka päivä. Meillä pääset toteuttamaan kodikasta hoivaa hellyydellä ja huumorilla.

“Johtoajatuksenamme on tuottaa palveluja, jotka olisimme valmiita hyväksymään omille omaisillemme".

Etsimme työkavereita, jotka haluavat sitoutua asukaslähteiseen toimintatapaamme, jossa voi usein itse valita keinot, miten työtään tekee – kunhan asukkailla on kaikki hyvin. Etsimme sinua, joka haluat olla osa iloista, positiivista ja energistä työyhteisöämme. Meillä saat ympärillesi yhteisön, jonka mielestä hoitotyö on elämän arvokkaimpia asioita. Voit myös luottaa, että pysyvät ja sitoutuneet esimiehet ovat tukenasi. 

Seniorikotien työntekijät kertoivat syksyllä 2020 työpaikkaansa olevan ”se kodikkain työpaikka” ja he voivat vaikuttaa työhön ja työvuoroihinsa. Tiimien sitoutuminen näkyy palvelun laadussa, josta saimme omaisilta kevään 2021 tyytyväisyyskyselyssä arvosanan 4.1/5. Myös omaisten antama suositteluindeksi NPS oli hyvä tuloksella 53.

Uudenmaan Seniorikodit tuottaa  laadukkaita palveluita yli 400 ikäihmiselle Uudellamaalla. Viihtyisät yksiköt sijaitsevat Espoossa, Vantaalla, Järvenpäässä, Hyvinkäällä, Kirkkonummella, Vihdissä ja Lohjalla. 

On ilo tehdä työtä, jolla on syvempi merkitys. Käy kurkkaamassa lähialueesi avoimet paikat ja hae! rekry.seniorikodit.fi

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Uudenmaan Seniorikodit

Uudenmaan Seniorikodit

Meillä asukkaat elävät mahdollisimman omannäköistä hyvää arkea turvallisessa ja kodikkaassa ympäristössä. Maukas kotiruoka valmistetaan aina paikan päällä. Korostamme yhteisöllisyyden merkitystä asukkaillemme – yhdessä tekemistä. Hyvinkäällä, Nummelassa ja Kirkkonummella yksikkömme on valittu 2018 kaupunkien asiakaskyselyissa parhaiksi yksityisiksi hoivakodeiksi.

Yhteystiedot

Uudenmaan Seniorikodit OyPL 750 00181 Helsinki etunimi.sukunimi@seniorikodit.fi

Uudenmaan Seniorikodit somessa