Lapsiperheiden Punkalaitumella palvelut ovat lähellä ja seinät leveällä

Pirkanmaalaisen luonnonkauniin Punkalaitumen kunnan nähtävyydet houkuttelevat kävijöitä läheltä ja kaukaa. Kunnassa asuvat lapsiperheet taas arvostavat Punkalaitumen turvallisuutta, yhteisöllisyyttä, toimivia palveluja sekä lukuisia harrastusmahdollisuuksia.

Lapsiperheiden  Punkalaitumella palvelut ovat lähellä ja seinät leveällä

Kunnanjohtaja Tuija Ojala kertoo, että Punkalaidun satsaa varsinkin lapsiin ja nuoriin. Tämä näkyy siinä, että vastikään kuntaan rakennettiin uusi komea yhteiskoulu ja lukio sekä päiväkoti. Myös lapsiperheiden tukipalveluihin kuten koulukuraattoriin ja -avustajiin panostetaan. 

Pienessä kunnassa riittää tekemistä

Punkalaidun sijaitsee kätevästi ”kristallikolmiossa”: tunnin ajomatkan päästä Tampereelta, puolentoista Turusta ja kahden tunnin päästä Helsingistä. Kunnassa toimii yli kolmesataa yritystä – myös nuoria yrittäjiä. 

– Punkalaidun on ihmisen mittainen kunta, jossa on luonto läsnä. Asunnotkin ovat edullisia ja hyväkuntoisia, kunnan elinvoimaluotsi Aki Mikkola tiivistää asukkaiden tuntoja. 

– Täällä tehdään paljon yhdessä talkoilla ja puhalletaan yhteen hiileen. Esimerkiksi Koiramäen taloa eli Yli-Kirran museoaluetta pyöritetään kesällä kahdensadan talkoolaisen voimin, hän kertoo.

Monipuoliset palvelut ja harrastusmahdollisuudet houkuttavat

Myös kunnan monipuoliset palvelut ja harrastusmahdollisuudet saavat kiitosta. Uimahallin, liikuntakentän, kiipeilyseinän ja liikuntahallin lisäksi Punkalaidun tarjoaa lukuisia maksuttomia sisä- ja ulkoliikuntamahdollisuuksia. Kymmenet kunnassa toimivat yhdistykset järjestävät monenlaista toimintaa kaiken ikäsille moporemppakerhoista lähtien. 

– Nuoret eivät täällä notku kaduilla vaan harrastavat tosi paljon. Harrastuspaikat ovat kunnossa ja urheiluseuroissa on osaavia ohjaajia. Varsinkin sählyssä ja ampumahiihdossa on meillä vahvat perinteet, Mikkola kehaisee.

Punkalaidunta ympäröivä luonto tarjoaa erinomaiset lenkki- ja hiihtomaastot taajamassa ja sen ulkopuolella. Mikkola kehuu varsinkin Porttikallion ulkoilualueen opastettuja patikointi- ja hiihtoreittejä. Kesällä asukkaat viihtyvät Vehkajärven uimarannalla. 

– Metsästys on myös suosittu harrastus, Mikkola huomauttaa.

Kesäaikaan kävijöitä Punkalaitumelle houkuttelevat Mauri Kunnaksen Koiramäki-kirjojen esikuvana toiminut Talonpoikaismuseo Yli-Kirra ja kauniilla niemellä sijaitseva suosittu Särkän tanssilava. Kunnan 9-reikäiselle golf-kentälle tullaan Helsingistä saakka. 

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Punkalaidun Pirkanmaalla

Punkalaidun Pirkanmaalla

– meillä kannattaa piipahtaa. Moni on tullut jäädäkseen.

Yhteystiedot

Puh. (02) 760 801kunta@punkalaidun.fi

Punkalaidun Pirkanmaalla somessa