– Kaikkien perunavalmisteidemme maun ja laadun lähde on pohjoispohjanmaalaisilla pelloilla. Siellä yli 30 ammattitaitoista sopimusviljelijäämme kasvattavat tarkoin valikoituja lajikkeita perunalle sopivassa hiekkapohjaisessa maassa. Heiltä saamme juuri oikeanlaatuiset perunat lähitoimituksina, sillä Vihannissa sijaitsevalle tehtaallemme on matkaa pelloilta enimmillään vain noin sata kilometriä, kertoo markkinointijohtaja Jami Teirikari Pohjolan Peruna Oy:stä.
Vuosittain yritys käyttää perunoita noin 40 miljoonaa kiloa. Se on jalostanut suomalaisten ruokapöytien kestosuosikkia jo yli 60 vuotta. Kauppojen hyllyiltä ja pakastealtaista löytyykin yli 30 erilaista sen valmistamaa tuotetta.
Kotimainen peruna on terveellistä ja edullista lähiruokaa
Mummon pakasteranskalaiset ovat jo klassikko ja markkinoiden suosituimpia tuotteita. Niitä ei uppopaisteta perinteiseen tapaan öljyssä, vaan ne dipataan kevyesti rypsiöljyyn kypsennyksen ja kuivauksen jälkeen. Näin perunoiden rasvaprosentti saadaan pidettyä maltillisena. Kaikissa Mummon ranskanperunoissa on alle viisi prosenttia rasvaa. Lisäaineita niissä ei ole lainkaan.
Pohjolan Perunassa kehitetään jatkuvasti uusia tuotteita, jotta kotimainen ravinteikas peruna löytäisi tiensä niin kiireisten kuin vastuullisia vaihtoehtoja kaipaavien ruokapöytään. Pari vuotta sitten markkinoille tulleet Rooty tuoteperheen innovatiiviset, patentoidut Pannunuudelit ja Perunahiput onkin otettu vastaan tervetulleina uutuuksina, sillä niillä voi korvata ulkomailta tuotuja nuudeleita ja riisiä.
”Perunahippujen hiilijalanjälki on vain 1/30 verrattuna riisiin."
– Rooty Perunahiput ovat kooltaan ja muodoltaan kuin riisiä ja niitä voi käyttää riisin tavoin. Tuote on täysin kotimainen ja riisiin verrattuna Perunahippujen hiilijalanjälki on vain 1/30. Ne sisältävät vähän hiilihydraatteja, 12 prosenttia, sillä perunasta on poistettu tärkkelystä hellävaraisesti pesemällä, jotta hippujen ja nuudelien muoto sekä rakenne pysyvät. Verrattuna kuorittuun, keitettyyn ja suolattomaan perunaan Rooty-tuotteissa on puolitoistakertainen määrä kaliumia ja moninkertainen määrä kalsiumia, magnesiumia, rautaa ja sinkkiä, selvittää Teirikari.

Hän korostaa, että kumpaakaan tuotetta ei tehdä massasta, sillä uusi innovaatio mahdollistaa valmistuksen kokonaisista perunoista.
– Olemmekin ensimmäinen valmistaja maailmassa, joka tuottaa perunajalosteita teollisessa mittakaavassa tällä menetelmällä.
Peruna on ympäristöystävällinen ja satoisa kasvis, mikä tarvitsee vähän vettä suhteessa muihin verrokkeihinsa. Ilmaston lämpeneminen parantaakin suomalaisten perunanviljelijöiden toimintaedellytyksiä suhteessa eurooppalaisiin kilpailijoihin.
Toimitusjohtaja Jarkko Ojala sanoo, että yritys haluaa rakentaa ekologisesti ja inhimillisesti kestävää liiketoimintaa koko toimintaketjussa pellolta kuluttajan pöytään.
– Yrityksemme raaka-aine tulee läheltä ja on kotimaista, puhtaassa maaperässä kasvatettua.
Jalostuksessa tarvittava energia on tähän mennessä tuotettu pääosin bioenergiasta. Vuoden loppuun mennessä valmistuu uusi, sivuvirtojamme hyödyntävä biokaasulaitos, joka korvaa lopullisesti öljynkäytön. Biokaasulaitoksessa hyödynnetään perunankuorien lisäksi myös tuotannon prosessivesistä saatavat sivujakeet. Tarvitsemamme lämpö- ja höyryenergia on siis jatkossa täysin uusiutuvista raaka-aineista tuotettua. Biokaasulaitoksesta saadaan kaasun lisäksi luomukelpoista lannoitetta lähialueen maanviljelijöille, selvittää Ojala uusimman investoinnin merkitystä.
”Toimimme vastuullisesti läpi koko ketjun pellolta pöytään."
Pohjolan Perunan omistajina on suomalaisia yksityishenkilöitä, jotka haluavat edistää kotimaista maataloutta ja elintarviketuotantoa. Myös osa työntekijöistä on käyttänyt mahdollisuutta tulla yrityksen omistajaksi.
Bonusta tuottajille
Kotimaisen ruokatuotannon merkitys on alettu ymmärtää entistä paremmin viimeaikojen kriisien myötä.

– Omavaraisuutemme säilyttämiseksi viljelijöillä pitää olla edellytykset toimia ja tämä vaatii yhteistyötä kaikkien ruokaketjun osapuolten kanssa. Meillä on pitkäaikaisia sopimusviljelijöitä, joille haluamme olla luotettava kumppani. Päätimme viime vuonna ryhtyä maksamaan tuottajillemme ylimääräistä bonusta jokaisesta myydystä Mummon 750 gramman Tikkuperuna- ja Maalaisranskanperunapussista. Myös kahdesta toimittamastamme Pirkka-tuotteesta maksamme yhdessä puoliksi Keskon kanssa Tuottajalle kiitos-bonuksen, kertoo idean Pohjolan Perunassa esittänyt myyntijohtaja Jari Järvinen.
Hän korostaa, että meidän kaikkien pitää miettiä, miten säilytämme ruokatuotantomme omavaraisuuden myös tulevaisuudessa.
– On suomalaisten kuluttajien onni, että täällä kasvatetut tuotteet ovat puhtaita, sillä talvi tekee täällä sen, mitä torjunta-aineet etelämpänä, toteaa Järvinen.
Teksti: Maija-Liisa Saksa