Suunnittele nelijalkaisen kaverisi hankinta tarkkaan

Oletko hankkimassa koiraa? Tulevaa yhteiselämää koiran kanssa helpottaa se, että hankit mahdollisimman paljon tietoa koiranhankinnan tueksi, vinkkaa Vesa Lehtonen Suomen Kennelliitosta.

Kuva: Jukka Pätynen/Koirakuvat.fi
Kuva: Jukka Pätynen/Koirakuvat.fi

– Kun koirakuume iskee, kannattaa laittaa jäitä hattuun. Parhaimmillaan koira on kaverinasi 10–15 vuotta, ja siksi päätöstä koiran hankinnasta ei pidä tehdä hetken mielijohteesta, painottaa Vesa Lehtonen

Koiran hankinta on iso päätös, joka voi muuttaa paljon omaa elämää. Koiranomistajalla on oltava riittävästi aikaa ja kiinnostusta pitää hyvää huolta koirastaan. Koiranomistaminen voi myös tulla kalliiksi, jos koira sairastuu, tai sille sattuu tapaturma.

– Jos pohdit koiran hankintaa, niin mieti siis, miten paljon aikaa ja rahaa sinulla on käytettävissäsi. Entä onko sinulla riittävä tukiverkosto, jos jotain yllättävää tapahtuu, etkä voi hoitaa itse koiraasi, Lehtonen listaa.

Kaikki koirat kaipaavat aktiivista tekemistä

Yksikään koira ei ole vain ”helppo” sohvaperuna. Koiran hankinnan pohtiminen alkaakin siitä, että tutustut koiraan lajina, jotta tiedät, mitä olet hankkimassa. Koira on aktiivinen eläin, joka kaipaa päivittäin liikuntaa ja virikkeitä. Koiralla täytyy myös olla tilaa olla koira, sillä se on eläin, jolla on omat tarpeensa.

– Koira kaipaa myös seuraa. Kännykän kanssa seurusteleva ihminen ei riitä koiran kaveriksi.

Eri koirarotuja on yli 300, ja niillä on erilaisia ominaisuuksia sen mukaan, mihin tarkoitukseen ne ovat aikojen myötä jalostuneet. Siksi on tärkeää tietää esimerkiksi se, onko koiralla voimakas metsästysvietti, tai onko sillä vahtikoiramaisia taipumuksia. Koira kaipaa rodunomaista tekemistä.

Selvitä aina tarkkaan koiran taustat

– Älä koskaan osta koiraa verkkokaupasta näkemättä sitä, mistä koira tulee. Sillä, millaisissa olosuhteissa koiranpentu kasvaa, on merkittävä vaikutus sen loppuelämään. Pentuja suoraan verkkokaupassa kaupittelevat usein pentutehtailijat, Lehtonen muistuttaa.

Vastuullisella koirankasvattajalla on tietoa kasvattiensa ominaisuuksista usean sukupolven taakse. Kaikille avoimen Kennelliiton jalostustietojärjestelmän kautta saa paljon tietoa koirien sukulaisten terveydestä, luonteesta ja rodunomaisista taipumuksista.

”Älä koskaan osta koiraa verkkokaupasta näkemättä sitä, mistä koira tulee."

Koirankasvattajiin pääset tutustumaan rotuyhdistysten tapahtumissa ja koiranäyttelyissä sekä vierailemalla kasvattajan luona. Kannattaa varautua siihen, että kasvattaja tenttaa tarkkaan pennunostajaa, sillä vastuullinen kasvattaja haluaa pennuilleen mahdollisimman hyvät kodit. Omaa pentua on usein varauduttava odottamaan pidempäänkin.

Kun hankit koiran vastuulliselta kasvattajalta, niin tiedät parhaiten, mitä saat, sanoo Lehtonen. Hyvältä kasvattajalta saa myös tukea ja neuvoa parhaimmillaan koko koiran eliniän ajan.

Luo heti alusta alkaen hyvä suhde koiraasi

Opettele ymmärtämään koiraasi mahdollisimman hyvin ja tulkitsemaan sen käytöstä. Näin perusasioiden, kuten luoksetulon, paikallaanolon ja hihnassa liikkumisen opettaminen koiralle onnistuu parhaiten. 

Koira kannattaa totuttaa erilaisiin hoitoimenpiteisiin heti pennusta lähtien ja palkita sopivilla herkuilla tai leikkihetkellä. Koiran perusterveydenhoitoon kuuluvat säännöllinen kynsien leikkaaminen, turkin, silmien ja korvien hoito, hampaiden hoito, sisäloishäädöt ja rokotukset. 

Opettele ymmärtämään koiraasi mahdollisimman hyvin ja tulkitsemaan sen käytöstä. Näin perusasioiden, kuten luoksetulon, paikallaanolon ja hihnassa liikkumisen opettaminen koiralle onnistuu parhaiten, kertoo Vesa Lehtonen Suomen Kennelliitosta. Kuva: Aino Pikkusaari

Vaikka koira on perheenjäsen, niin on hyvä muistaa, että sillä on omat, lajityypilliset tarpeensa. Jokaisen koiran oikeus on saada sopivasti liikuntaa ja muita virikkeitä. Tarjoa koirallesi myös rodunomaista tekemistä.

Mitä jos koira joutuu kuitenkin vaihtamaan kotia?

Vaikka lähtökohtana on, että olet koirasi elinikäinen kaveri, voi joskus tulla eteen tilanne, jossa koira joutuu vaihtamaan kotia. Silloin ei pidä hätäillä uuden kodin etsimisessä.

– Jos olet etsimässä koirallesi uutta kotia, niin ota aina ensin yhteys koiran kasvattajaan tai siihen tahoon, jolta koira on hankittu. Kasvattajilla voi olla tiedossa pentua odottavia koteja, jotka voisivat ottaa myös aikuisen kodinvaihtajan. Uutta kotia koiralle voi myös etsiä rotujärjestön tai -yhdistyksen kautta, neuvoo Lehtonen.

Koiran myyjän vastuulla on löytää koiralle sellainen koti, jossa koira voi toteuttaa rodulle tyypillistä käyttäytymistä. Esimerkiksi metsästyskoira ei viihdy pelkkänä seurakoirana.

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Kennelliitto

Kennelliitto

Suomen Kennelliiton toimintaa ohjaava visio on 'Hyvää elämää koiran kanssa – tänään ja tulevaisuudessa'. Tavoitteenamme on lisätä koiranpidon hyötyjä yksilölle ja yhteiskunnalle edistämällä koirien terveyttä ja hyvinvointia, koiraharrastamista ja Kennelliiton yhteiskunnallista vaikuttavuutta.

Artikkelin asiantuntijat

Vesa Lehtonen

Kennelliitto

Yhteystiedot

Kamreerintie 8, 02770 Espoo Puh. 09 887 300

Kennelliitto somessa