Helsinkiin avattiin kaksi täysin uudenlaista hotellia – miltä kuulostaisi aamiainen oman rytmisi mukaan tai yö taidehotellissa?

Helsingin uutuushotellit hurmaavat uniikkia majoitusta etsivän matkailijan.

Taide on läsnä kaikissa Hotel AX:n tilxaoissa.
Taide on läsnä kaikissa Hotel AX:n tilxaoissa.

Haluatko sinäkin lomalle tai työmatkalle majoituksen, jossa on tavallisten mukavuuksien lisäksi myös persoonallisia yllätyksiä? Kotimaisen Primehotelsin uusimmat hotellitulokkaat ovat kaikkea muuta kuin massaan sulautuvia ketjuhotelleja. Helsinkiin avattiin toukokuun lopussa kaksi täysin uudenlaista hotellia, joissa majoitus itsessään on yhtä suuri elämys kuin lomalle suunnitellut huvitkin. Älä ihmettele, jos et edes halua poistua hotellistasi!

Tutustu Hotel AX:aan ja Hotel Mestariin ja selvitä, kumpi sopii paremmin juuri sinulle. Näissä hotelleissa helsinkiläisetkin voivat tuntea olevansa lomalla omassa kotikaupungissaan.

Hotel AX – Kokonaisvaltainen taide-elämys

Pohjoismaiden ensimmäinen taidehotelli Hotel AX on avattu yhdelle Helsingin nopeimmin kehittyvistä alueista. Jätkäsaaren merellisestä ja modernista miljööstä on vain parin kilometrin matka Helsingin ydinkeskustaan.

Jo hotellin ulkoasusta näkee, että designiin on kiinnitetty erityistä huomiota. AX:n taiteellisesta ilmeestä vastaa sisustusarkkitehti, muotoilija ja kuvanveistäjä Stefan Lindfors. Hotellissa Lindforsin visiona on ollut luoda siitä gallerian kaltainen tila, joka synnyttää elämyksiä.

Taiteen kaikki muodot pääsevät esille Hotel AX:ssa.

Myös Hotel AX:n huoneisiin on tuotu taidetta vierailijan ihasteltavaksi.

Mikä olisi helpompaa todellisuuspakoa kuin yöpyä hotellissa, joka on portti Helsingin taidemaailmaan? Hotellista löytyy muun muassa Timo Sarpanevan, Inka Kivalon ja Jarmo Mäkilän töitä. Tiloissa näkyvät niin taidemaalarit, kuvanveistäjät kuin valokuvataiteilijatkin.

AX:ssa myös nousevat taiteilijat pääsevät esille. Nuorten taiteilijoiden näyttelyjä on hotellin kerroksissa ympäri vuoden.

Taidehotellin huoneet on jaettu neljään erilaiseen kirjallisuusteemaan. Kutkuttaako sinua ajatus rakkauskirjeistä, saduista, proosateoksista vai runoista? Kaikissa huoneissa on pehmeät Familonin sängyt, Joutsenen laadukkaat peitot ja luonnolliset Dermosil Juuri -kylpytuotteet.

Kaikki tietävät, että hotelliaamiainen on parasta arjen luksusta. AX:ssa vetonaulana on Suomen ensimmäinen bagel-baari, jossa voi itse koota mieleisensä bagelin erilaisilla täytteillä.

Hotel AX:ssa kaikki on taidetta ravintolan kalustusta myöten, ja taiteilijoiden lisäksi myös tavallisten taiteen kokijoiden kädenjälki näkyy lopputuloksessa. Loppukesästä 2022 AX Ravintolassa voi käydä tutustumassa 15 eri vaikuttajan suunnittelemiin tuoleihin. Ja mikä parasta, hotellin verkkosivuilla kuka tahansa voi suunnitella oman designtuolin.

Kesällä ravintola levittäytyy puutarhamaiselle sisäpihan terassille, jonne voi tilata à la carte -annoksia ja kotimaisen Kyrö Distilleryn kesäjuomia. AX Gardenin kesäklubia vietetään keskiviikkoisin yhdessä Jallukan muusikoiden kanssa kello 19–21. Heinäkuussa livemusiikkia kuullaan myös perjantaisin.

Yhdeksänkerroksinen hotelli sijaitsee näppärällä paikalla raitiovaunureitin varrella. Heti ovelta aukeavat Jätkäsaaren palvelut, eikä Länsiterminaalikaan ole kaukana.

Näihin ihastut AX:ssa

  • Kaikkia aisteja hivelevä taide-elämys
  • 173 tyylikästä huonetta, joilla on tarina
  • Hotelliaamiaisella Suomen ensimmäinen bagel-baari
  • Puutarhamainen kesäterassi livemusiikilla
  • Kiinnostava ja nopeasti kehittyvä alue

Hotel Mestari – Räätälöi itsellesi sopiva vierailu

Fredrikinkadun ja Eerikinkadun kulmaan vuonna 1932 valmistunut Rakennusmestarien talo on saanut tarinaansa uuden luvun. Hotel Mestari avasi ovensa Heikki Kaartisen suunnittelemaan rakennukseen toukokuun lopussa.

Hotel Mestarin ravintola on kokenut täyden muodonmuutoksen. Osa vieraista saattaa muistaa samoissa tiloissa pitkään toimineen tanssiravintolan. 

Hotel Mestari haluaa tarjota jokaiselle vieraalle mahdollisuuden räätälöidä oma hotellivierailunsa juuri sellaiseksi, kuin itse haluaa. Houkuttelevien lisäpalvelujen avulla omassa huoneessa voi esimerkiksi viettää leffailtaa tyylillä tai tuoda hotelliyöhön lisää romantiikkaa vaikkapa kuohuvan ja macaronsien kanssa.

Kahden huoneen penthouse-sviitti on Mestarin huoneista tilavin ja ylellisin.

Mestarin lisäpalveluita käyttämällä voit yllättää matkaseuralaisesi leffaillalla.

Mestarissa ei tarvitse huolestua, jos omat aikataulut eivät sovi hotellien tyypillisiin sisään- ja uloskirjautumisaikoihin. Choose Your Timing -palvelun valitsemalla aikatauluista päätät sinä. Nuku myöhään ja lähde vaikka vasta illalla – aamiaistakin on tarjolla vuorokauden ympäri.

“Nuku myöhään ja lähde vaikka vasta illalla".

Hotellissa on kahdeksan erilaista huonetyyppiä aina kahden huoneen kattohuoneistoon saakka. Kaikissa huoneissa on rouhea tyyli, muhkeat sängyt ja mahdollisuus keittää pressopannulla Paahtomestarin kahvia.

Hotel Mestarin ravintola Latin Bistro & Bar Maestro 51 on hakenut inspiraatiota eteläamerikkalaisesta keittiöstä ja Baskimaan pinchoista, mutta sen nimi on kunnianosoitus rakennuksen historialle. Tiloissa toimi 60-luvulta 2000-luvun alkuun legendaarinen tanssiravintola Vanha Maestro.

Samassa kiinteistössä toimiva Mestarien kortteli tarjoaa vieraille tarkkaan valittuja palveluita omien alojensa mestareilta. Ideana on tarjota hotellivieraille ja helsinkiläisille uutta nähtävää, kuunneltavaa ja haisteltavaa. Katutason liiketiloissa voit siistiä hiukset ennen tärkeää tapaamista, rentoutua kauneushoitolassa ennen illan menoja tai poiketa kahville palkitun baristan kahvilaan.

Näihin ihastut Mestarissa

  • 24 h aamiainen
  • Mahdollisuus päättää itse aikatauluista
  • Mestarien korttelin palvelut saman katon alla
  • 237 rouheaa huonetta rakennusalan maamerkissä
  • Kätevä sijainti Helsingin keskustassa

Tutustu avajaistarjouksiin: www.primehotels.fi/onnea-helsinki

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Primehotels Oy

Primehotels Oy

Ennemmin kuin hotelliketju, Primehotels on ketju hotelleja. Jokainen hotellimme on itsenäinen, persoonallinen, laadukas ja uniikki yksikkönsä – niin puitteiltaan kuin palveluiltaan. Hotellejamme yhdistää aito intohimo vieraanvaraiseen palveluun. Meillä ei ole asiakkaita, vaan vieraita, joita palvelemme sydämellisesti, yksilöllisesti ja ammattitaidolla. Kunnianhimoinen tavoitteemme on tulla tunnetuksi Suomen parhaasta palvelusta.

Yhteystiedot

Furuborginkatu 3, 00980 Helsinki sales@primehotels.fi

Primehotels Oy somessa