04.07.2022

Kaupunginosansa näköinen kohtauspaikka

Kauppakeskus Redi on yhteisönsä ilmentymä. Kalasataman asukkaiden rakkaus kulttuuriin näkyy keskuksen palvelukattauksessa. Koko kesä on täynnä tapahtumia ja taidetta, jossa yhteisö pääsee myös osallistumaan.

Tahtotasomme on edistää kohtaamisia sekä tuoda taide luontevaksi osaksi ihmisten arkea, kertoo kauppakeskusjohtaja Tanja Linsiö.
Tahtotasomme on edistää kohtaamisia sekä tuoda taide luontevaksi osaksi ihmisten arkea, kertoo kauppakeskusjohtaja Tanja Linsiö.

Itäisen kantakaupungin sydämeksi muodostunut Redi luo käsitteelle kauppakeskus uuden merkityksen. Yhteisöllinen elämyskeskus on vahvasti kaupunginosansa näköinen. Redin tiloissa pääsee hengittämään taidetta, kulttuuria ja vastuullista arvomaailmaa monipuolisesti ja interaktiivisesti. 

– Tahtotasomme on edistää kohtaamisia sekä tuoda taide luontevaksi osaksi ihmisten arkea. Tuotamme elämyksiä ja palveluita yhteisön tarpeisiin yhdessä yhteisön kanssa, kauppakeskusjohtaja Tanja Linsiö Rediltä kertoo.

Taidetta, tanssia ja festaritunnelmaa

Tuska näkyy Redissä heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna, kun festarikansa lunastaa rannekkeitaan keskuksessa. Samana viikonloppuna 3.7 keskuksessa toteutetaan yhteisöllinen graffitityöpaja. 

– Paikalla on kolme graffititaiteilijaa, joiden fasilitoimassa työpajassa kuka tahansa noviisista kokeneeseen maalaajaan pääsee ikuistamaan kesän ajaksi oman piissinsä seinään, Linsiö kertoo.

“Kohtaamisia itäisen kantakaupungin sydämessä".

Heinäkuun kolmannella viikolla Rediin avataan Art Port -näyttely, jossa graffitit, valokuva- tekstiili- ja kuvataide näyttäytyvät sulassa sovussa. Luvassa on myös maistiaisia vuonna 2023 avattavasta Food Port -ravintolamaailmasta.

Lapset ja nuoret ovat huomion keskipisteenä Back to School -tapahtumassa elokuun ensimmäisellä viikolla ja kesä päättyy ilmaiskonsertteihin Redin huikealla 
Bryga-puistokannella 17.–20.8.

– Konsertit alkavat päivittäin kello 20.00, ja mukaan mahtuu 500 ensimmäistä nauttimaan Antti Aution, Aavikon, Rohkeiden kuvien ja Riston musiikista elokuun tummuvaan iltaan, Linsiö vinkkaa.

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

REDI

REDI

Rakkaudesta kaupunkiin – Kauppakeskus Redi

Redin kuusi asuintornia, yksi toimisto- ja yksi hotellitorni kurottavat korkeimmillaan jopa 132 metriin. Tornien juuressa, puistojen ja rantapromenadin ympäröimänä, on Helsingin kantakaupungin suurin kauppa- ja elämyskeskus.

Artikkelin asiantuntijat

 Tanja Linsiö

Tanja Linsiö

kauppakeskusjohtaja, Redi

Yhteystiedot

Hermannin rantatie 5, 00580 HELSINKI +358 44 755 4308info@redi.fi

REDI somessa

Organisaation artikkelit