Lifestyle

04.07.2022

Lahden uusi Malva tarjoaa mielettömän museokokemuksen

Lahti on vilkas ja virkeä kesäkaupunki, joka tarjoaa nähtävää ja koettavaa myös kulttuurin saralla. Yksi sen uusista vetonauloista on visuaalisten taiteiden museo Malva, jonka löytää Mallasjuoman vanhasta tehdaskiinteistöstä Lahden Malskilta.

Kuva: Karoliina Redsven/Malva
Kuva: Karoliina Redsven/Malva

Lahti tarjoaa kesälomalaiselle ja kotimaan matkailijoille monipuolisen kattauksen erilaisia tapahtumia ja käyntikohteita.

Niiden joukkoon kannattaa poimia myös uusi visuaalisten taiteiden museo Malva, joka jatkaa Lahden taidemuseon ja Lahden julistemuseon perinteitä yhden ja saman katon alla.

Jo pelkkä miljöö on sykähdyttävä, sillä museo sijaitsee Mallasjuoman vanhassa tehdaskiinteistössä Lahden Malskilla, aivan kaupungin keskustassa. 

Arkkitehti Juho Nykäsen suunnittelema tehdasrakennus on aikansa tyypillistä tehdasarkkitehtuuria, jossa on kuitenkin piirteitä 1900-luvun alun panimoarkkitehtuurista.

Vanha panimo kuplii nyt kulttuuria

Mallasjuoman pääpaikka oli Päijänteenkadulla vuodesta 1912 aina 1930-luvulle asti. Panimotoimintaa siellä oli vuosituhannen vaihteeseen saakka.

– Ennen vanhaan Malskilla kävivät oluet, nyt se käy luovasta työstä, taiteesta ja musiikista. Samalla tästä on syntynyt kuohuvan kulttuurin ja elämän makujen keskus, tiivistää museonjohtaja Tuulia Tuomi.

Tämä kaikki käy ilmi myös Malva-nimestä. Sen alkuosa viittaa Malskiin ja loppu Visual Arts -termiin, joka muistuttaa museon tarjonnasta sekä sen kansainvälisestä luonteesta.

– Meiltä löytyy myös oma museokauppa, jossa on runsas valikoima lähellä tuotettuja, ympäristöystävällisiä käyttöesineitä ja lahjatavaroita. Malskilla voi yhdistää Malvan tarjoamaan taidekokemukseen olutmaistiaiset panimopubissa, kakkukahvit viinikahvilassa, herkkuaterian bistrossa tai musiikkielämyksen tapahtumasalissa, Tuomi vinkkaa.

Ahto elää museovieraiden mukana

Jos on vanha panimorakennus jo itsessään nähtävyys, riittää kävijälle ihasteltavaa myös näyttelytiloissa sekä niiden monipuolisessa ja kansainvälisestikin erittäin korkeatasoisessa tarjonnassa.

Malvan näyttelyt levittäytyvät kolmeen kerrokseen, yhteensä noin 2 200 neliön kokoisiin näyttelytiloihin. 

Yksi katseenvangitsijoista odottaa heti museon sisääntuloaulassa ja sen 15 metriä korkeassa Valogalleriassa.

Siellä kävijät toivottaa tervetulleiksi suomalaisen Ekho Collectiven upea taideteos Ahto. Se tutkii veden erilaisia olomuotoja ja kutsuu hiljentymään moniaistisen teoksen äärelle.

Ekho Collectiven teos Ahto. Kuva: Lassi Häkkinen/Lahden kaupunki

– Tämä todella näyttävä teos muuttuu aina kulloisenkin kävijävirran tahdissa. Kun Ahtoa pysähtyy kokemaan, se herää henkiin, Tuulia Tuomi kertoo.

Ahto kuuluu Malvan taidekokoelmaan ja sitä voi ihastella sekä ensimmäisestä kerroksesta että kolmannen kerroksen parvelta. Tekijätiimi Ekho Collective koostuu taiteen, muotoilun ja teknologian asiantuntijoista.

Kesä tarjoaa huippumuotoilua, julistetaidetta ja paikallishistoriaa

Malvan kansainvälisenä avausnäyttelynä on tänä kesänä muotoilun supertähti Maarten Baasin Piiloleikki.

Maarten Baas (s. 1978) on hollantilainen taiteilija ja muotoilija, joka valmistui arvostetusta Design Academy Eindhovenista vuonna 2002. Baasia pidetään yhtenä sukupolvensa merkittävimmistä muotoilijoista.  

Kansainvälisesti tunnettu Maarten Baas kertoo olevansa muotoilijan kehoon syntynyt taiteilija. Baasin näyttely nähdään kesällä 2022.  Kuva: Karoliina Redsven/Malva

Hänen luomuksensa kutsuvat etsimään, yllättymään ja ihastumaan – sekä muuttamaan käsityksiä muotoilusta. Baasille muotoilu ei ole väline käytännöllisten esineiden luomiseen, vaan pikemminkin keino päästää mielikuvitus valloilleen.  

– Tarjolla on Baasin klassikoita sekä upouusia videoteoksia. Taiteen ja muotoilun rajamaastossa leikittelevä näyttely on Malvaa omimmillaan, Tuulia Tuomi vakuuttaa.

Lahden kansainvälinen julistetriennale puolestaan kokoaa yhteen graafisen muotoilun todelliset mestarit. Triennale on järjestetty säännöllisesti vuodesta 1975 ja se on vuosien myötä noussut yhdeksi maailman vanhimmista ja arvostetuimmista julistetaiteen katselmuksista. Tämän kesän triennale on järjestyksessään jo 21:s.

Marten Baasin teos Baas tuli kaupunkiin! Kuva: Lassi Häkkinen/Lahden kaupunki

Marten Baasin teos Toinen luonto. Kuva: Karoliina Redsven/Malva

– Triennale on näyttelyn lisäksi myös kilpailu, jossa kansainvälinen tuomaristo etsii maailman oivaltavimpia julisteita. Tekijöitä on noin 50 maasta ja esillä on yli 350 julistetta, Tuomi kertoo.

Juuret – aarteita kokoelmista -näyttelyssä pistäydytään kuvitteellisilla huonekalumessuilla, joissa esitellään teollisen suunnittelun näkökulmia 1950–1970-luvuilla. Näyttelyssä esitellään myös Suomen historiaa julisteissa.

 Viipurin taidemuseon kokoelmista Lahteen periytyneet taideaarteet avaavat näkymiä 1800-luvun ja 1900-luvun alkupuolen suomalaiseen ja ulkomaiseen maalaus- ja veistotaiteeseen. 

Teksti: Timo Sormunen

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Lahden visuaalisten taiteiden museo Malva

Lahden visuaalisten taiteiden museo Malva

-Lahden keskustassa sijaitseva uusi visuaalisten taiteiden museo Malva
-Jatkaa Lahden taidemuseon ja Lahden julistemuseon perinteitä
-Tilat Mallasjuoman vanhassa tehdaskiinteistössä Lahden Malskilla

Artikkelin asiantuntijat

Tuulia Tuomi

museonjohtaja, Malva

Yhteystiedot

Päijänteenkatu 9, 15140 Lahti 044 482 6042malvamuseo@lahti.fi

Lahden visuaalisten taiteiden museo Malva somessa