Vankilan muurien sisällä

Haluaisitko yöpyä sellin kaltereiden takana tai kenties veneessä? Turun Hotel Kakolassa se on mahdollista.

Hotel Kakola on yksityinen ja kotimainen boutique-hotelli entisellä vankila-alueella.
Hotel Kakola on yksityinen ja kotimainen boutique-hotelli entisellä vankila-alueella.

Turun kuuluisalla Kakolanmäellä sijaitsi vankila jo 1860-luvulla. Itse mäen arvellaan saaneen nimensä köyhäintalossa olleista, mieleltään heikoista henkilöistä, joita kutsuttiin kakoiksi. Kakolanmäen lääninvankila valmistui vuonna 1890, ja vuonna 2020 rakennukseen avattiin Hotel Kakola.

Suojeltua, pitkään tyhjillään ollutta rakennusta remontoitiin kaksi vuotta. Rakennuksen historia on otettu kunnostuksessa ja sisustuksessa huomioon pitkin matkaa. Hotellia ympäröivät alkuperäiset muurit, valtaosa portaikoista on alkuperäisiä, ja hotellin terassissa on käytetty 1800-luvun hirsiä. 

– Olemme säästäneet kaltereita ja tiiliseiniä. Vankilan vanha kirkkokin on vielä jäljellä ja siellä vankien aikoinaan maalaamat ikkunat, kertoo kaupallinen johtaja Iina Koskinen

Yritystilaisuuksia ja perhejuhlia

Tänä keväänä Hotel Kakolaan avattiin ullakkokerros, jossa on sviittejä, sekä venesviitti, jossa merikarhut pääsevät yöpymään sisätiloihin tuodussa purjeveneessä vaikka keskellä kylmintä talvea. 

– Tapahtumat, kuten häät ja muut juhlat, sekä yritystilaisuudet tuovat meille paljon asiakkaita ympäri vuoden. Vapaa-ajan matkustajille sijainti on mahtava. Jokiranta on kivenheiton päässä, ja koko Kakolanmäki on kuin oma kylänsä, josta löytyy paljon tekemistä ja näkemistä, Koskinen kertoo.

Funikulaarin lisäksi lähistöllä on esimerkiksi ravintoloita, leipomo ja panimo sekä vuoden lopussa myös uusi hemmottelukeidas Kakola Spa. Alueella järjestetään vankilateemaisia opastettuja kierroksia. Ja jos vankilatunnelmaan haluaa ihan todella, kannattaa valita sellihuone, jossa on alkuperäisen kokoinen kalteri-ikkuna ja hanasta tulee vain kylmää vettä. Aamiaiseksi saa sellin ovesta teemaan sopivaa murkinaa – toki nykyään sellistä saa vapaasti lähteä myös kunnon, lähiruokaa painottavalle aamiaiselle muiden hotellivieraiden joukkoon. 

Teksti: Meri Savonen

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Hotel Kakola

Hotel Kakola

Ainutlaatuisia hotellihetkiä vankilamiljöössä

Vankilahotelli Kakola on yksityinen, laadukas, kotimainen boutique-hotelli historiallisessa ympäristössä Kakolanmäellä Turussa, Aurajoen tuntumassa, kivenheiton päässä satamasta ja kauppatorilta. Hotel Kakola avattiin syyskuussa 2020 entisen lääninvankilan tiloihin ja siellä on 148 yksilöllistä huonetta ’sellistä sviittiin’. Hotellin yhteydessä toimivat myös ravintola, kesäterassi sekä aulabaari. Rohkeimmat voivat yöpyä entisessä eristyssellissä – ennen sinne jouduttiin, mutta nyt päästään. Yrityksen palveluksessa toimii 80 henkilöä.

Artikkelin asiantuntijat

Iina Koskinen

kaupallinen johtaja, Hotel Kakola

Yhteystiedot

Kakolankatu 14, 20100 Turku Tel: 02 515 0555hotel@kakola.fi

Hotel Kakola somessa