Fleastyling - kauniin vastuullista sisustamista

Vuonna 2020 maailman myllertäessä, kypsyi rintamamiestalossa ajatus vastuullisesta sisustuskonseptista. Kuinka saada mahdollisimman moni innostumaan käytetyistä tavaroista omassa sisustuksessa?

Fleastyling - kauniin vastuullista sisustamista

Edellistä yritystä Nora Helanto-Woodbridge oli perustamassa kun maailmaa ravisteli vuoden 2008 taantuma. 

– Miksipä en siis lähtisi täysin uudelle alalle, perustamaan kivijalkaliikettä keskellä maailmanlaajuista pandemiaa, Helanto-Woodbridge mietiskeli.

Pandemia itse asiassa osaltaan määritteli liikeideaa.

Nora Helanto-Woodbridge luotsaa liikettä pilke silmäkulmassa.

– Lähdimme hakemaan liiketilaa 10 minuutin säteeltä kodistamme, lähiöstä, emme keskustasta. Näin pystymme olemaan joustavia aukioloaikojen suhteen. Olemme avoinna kolme päivää viikossa ja muina aikoina pääsen avaamaan ovet nopeallakin aikataululla.

Fleastyling – second hand sisustusliikkeen kulmakivenä on tarjota kauniita ja mielenkiintoisia sisustusesineistä kauniissa ympäristössä. Poistaa mahdollisimman monta käytetyn tavaran ostamiseen liitettyä estettä: ei ole aikaa kierrellä kirppareita, ei sieltä mitään löydy kuitenkaan, tavarat ovat huonokuntoisia ja valaisimet vaarallisia, en omista autoa, joten kuljetuskin puuttuu.

Fleastyling taklaa kaikki nämä esteet.

Erilaiset tyylit sulautuvat yhteen Fleastyling -sisustusliikkeessä.

– Olemme avoinna silloin kun asiakas haluaa tulla käymään. Meiltä löytyy hyväkuntoisia huonekaluja, tauluja ja peilejä sekä ihania ja ainutlaatuisia pienesineitä. Valaisimet menevät kaikki sähkömiehen kautta, joten ne ovat turvallisia käyttää. Pk-seudulla me myös tarvittaessa tuomme tavarat kotiovelle, kertoo Helanto-Woodbridge.

Suurin muutos kuluttajakäyttäytymisessä, jota Fleastyling toivoo osaltaan olevansa edesauttamassa on kuitenkin se, että kaikkea ei tarvitse saada heti.

70-luvun Ikean valaisin sointuu kauniisti 60-luvulla maalatun taulun kanssa.

– Käytetyn ja vanhan tavaran kanssa täytyy olla kärsivällinen. Kaikkea haluamaansa ei välttämättä löydy heti samalla viikolla tai edes samana vuonna. Sisustaminen on kuin matka, jonka määränpäähän ei välttämättä koskaan saavuta, miettii second hand sisustusyrittäjä Nora Helanto-Woodbridge.

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Fleastyling –  second hand sisustus

Fleastyling – second hand sisustus

Fleastyling on parinkymmenen vuoden second hand sisustusharrastukseni jatke. Nimi viittaa siihen, että valikoin kaikista mielenkiintoisimmat ja ihanimmat sisustusesineet kirpputoreilta, huutokaupoista ja ihmisten kodeista. Eli käytettyä ja vanhaa tyylillä. Nimi viittaa myös siihen, että yhdistelen erilaisia tyylejä eli sisustan vapaalla kädellä. Kaikki esineet ovat tulleet myyntiin minun käsien kautta ja miellyttävät minun silmää.

Toivon, että ne miellyttävät myös sinua.

Avoinna:
KE KLO 12-18
TO KLO 12-18
LA KLO 12-16
Muina aikoina sopimuksen mukaan.

Artikkelin asiantuntijat

Nora Helanto-Woodbridge

perustaja, Fleastyling

Yhteystiedot

Kehruutie 4 00410 Helsinki (Malminkartano) puh: 050 405 9790nora@fleastyling.fi

Fleastyling – second hand sisustus somessa