Verkkokauppa vauhdittaa HalpaHallin kasvua

HalpaHalli-ketjun yli 30 kivijalkamyymälästä suuri osa sijaitsee pohjalaismaakuntien alueella. Verkkokaupan ansiosta HalpaHallin tuotteita on saatavilla myös kaikkialle muualle Suomeen, ja verkkokauppa onkin vauhdittanut yhtiön kasvua erityisesti pääkaupunkiseudulla sekä monilla muilla kaupunkialueilla.

Kokkolan Halpa-Halli Oy:n toimitusjohtaja Janne Ylinen
Kokkolan Halpa-Halli Oy:n toimitusjohtaja Janne Ylinen

 - Olemme tosi iloisia siitä, miten hyvin verkkokauppamme on tavoittanut uusia asiakkaita esimerkiksi pääkaupunkiseudulla.

HalpaHalli haluaa tuoda hyvää arkea jokaiseen kotiin, ja näin joulun lähestyessä verkkokauppaostokset ovat mainio tapa helpottaa perheiden kiireistä arkea, sanoo Kokkolan Halpa-Halli Oy:n toimitusjohtaja Janne Ylinen.

HalpaHalli oli 2000-luvun alussa suomalaisen verkkokaupan ensimmäisiä toimijoita. Vielä tuolloin verkosta ostaminen ei lyönyt isosti läpi kuluttajien keskuudessa, mutta neljä vuotta sitten yhtiö teki uuden tulemisen verkkokauppaan.

- Panostamme pitkäjänteisesti verkkokaupan kehittämiseen. Tämä näkyy valikoimissa, jotka kehittyvät ja kasvavat koko ajan. Tässäkin asiassa kuuntelemme herkällä korvalla asiakkaiden toiveita, Ylinen toteaa.

HalpaHalli on myös Avainlippu-yritys

HalpaHalli on reilut viisi vuosikymmentä sitten perustettu perheyhtiö, joka työllistää suoraan yli 1 300 työntekijää ja maksaa veronsa Suomeen. Janne Ylinen edustaa yrityksen toista omistajasukupolvea. Yhtiön pääkonttori ja logistiikkakeskus sijaitsevat Kokkolassa.

HalpaHalli kuuluu Suomalaisen Työn Liiton Avainlippu-yrityksiin.

- HalpaHallin tuotevalikoimissa kotimaisuus ja Avainlippu-tuotteet ovat olleet aina isossa roolissa. Perheyrityksenä meille on tärkeää, että pystymme työllistämään ihmisiä sekä suoraan että välillisesti. Työ luo Suomeen hyvinvointia ja vahvistaa alueiden elinvoimaa, Janne Ylinen painottaa.

TEKSTI: JORMA UUSITALO KUVA: VILLE HYYTINEN

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

HalpaHalli

HalpaHalli

HalpaHalli on perheyritys, joka työllistää Suomessa suoraan yli 1 300 ihmistä. Palvelemme asiakkaitamme 35 kivijalkamyymälässä sekä verkkokaupassa. Pääkonttorimme ja logistiikkakeskuksemme sijaitsevat Kokkolassa.

Olemme ihmisen kokoinen kauppa, joka tekee työtä sen puolesta, että kaikilla olisi mahdollisuus elää hyvää arkea. Tarjoamme kuluttajille saman katon alta jokapäiväiset hyödykkeet ruuasta vaatteisiin sekä kodin ja vapaa-ajan tuotteisiin.

Myymme tuotteet kaikille asiakkaillemme samaan, edulliseen hintaan. Asiakas hyötyy halvoista hinnoistamme saman tien, kun hän maksaa ostoksensa kivijalkamyymälän tai verkkokaupan kassalla.

Artikkelin asiantuntijat

Janne Ylinen

toimitusjohtaja, HalpaHalli

Yhteystiedot

HalpaHalli somessa