Uuden maton valitseminen ei ole koskaan ollut näin helppoa – AR-sovellus taikoo maton kotiisi

Upeista design-matoistaan tunnetulla Adora Oy:lla on pitkä taival sisustustekstiilien parissa. Nyt yritys on kehittänyt uuden virtuaalisovelluksen, jonka ansiosta pystyt sovittamaan yrityksen myynnissä olevia mattoja jo ennen ostopäätöksen tekoa.

Adoran kivijalkakauppa sijaitsee 
Kapteeninkadun ja Tehtaankadun kulmassa.
Adoran kivijalkakauppa sijaitsee Kapteeninkadun ja Tehtaankadun kulmassa.

Adora Oy on toiminut jo 30 vuoden ajan design-maailmassa, edustaen maailman arvostetuimpia ja tunnetuimpia brändejä. Viime vuosina yritys on keskittynyt enemmän oman design-mattomallistonsa kehittämiseen. Yrityksen tärkeimpänä tehtävänä on tuoda esiin upeat tekstiilit sekä tarkkailla niiden laatua tarkasti. Matot valmistuvat Intiassa paikallisten osaavissa käsissä – laadukkaista materiaaleista käsityöperinteitä vaalien.

Valmiiden mallistojen lisäksi asiakas voi halutessaan teettää mittatilauksella maton itselleen omien toiveidensa mukaan sadoista väreistä valiten.

– Meillä asiakas voi vaikka piirtää paperille unelmiensa maton ja me toteutamme sen parhaamme mukaan, Adora Oy:n toimitusjohtaja Simon Hasan kertoo. 

Yksityisasuntojen lisäksi yritys on toimittanut kankaita ja mattoja myös moniin julkitilakohteisiin.  

– Mattojamme on käytetty monen Helsingin huippuhotellin sisustuksessa. Esimerkkikohteina voi luetella vaikka Hotel Lilla Roberts, Hotel U14, Hotel F 6, Hotel Grand Central, Clarion sekä Hotel Kämp.

Kevät täynnä uudistuksia

Kevään aikana Adora on lanseerannut verkkokaupassaan uuden virtuaalisovelluksen, jonka ansiosta raskaita mattoja ei tarvitse enää raahata kotiin sovitettavaksi. 

Digitaalisen sovelluksen avulla pystyt sovittamaan myynnissä olevia mattoja jo ennen ostopäätöksen tekoa. Sovelluksessa pystyt valitsemaan maton, jonka voi asettaa mihin tahansa tilaan ottamalla valokuvan huoneesta. Palvelu näyttää maton osana sisustusta, täysin oikeassa mittakaavassa. Sovellus ymmärtää myös huonekalut ja osaa viedä valitsemasi maton kalusteiden alle.  Voit lähettää kuvan valinnastasi vaikka kaverillesi ja hän voi selailla edelleen mattoja ja ehdottaa omaa valintaansa tilalle. 

– Tämänkaltainen palvelu on ollut haaveenani jo yli 3 vuoden ajan ja sitä on kehitetty pikku hiljaa laadukkaaksi. Vaikka elämme vahvaa digitalisaation aikaa, ei vastaavanlaisia palveluita Suomessa ole juurikaan nähty, Hasan kertoo.

Huhtikuun alussa avattu sovellus on saanut paljon positiivista palautetta asiakkailta. Palvelu on erittäin helppokäyttöinen, siihen on asetettu oikeat mittasuhteet ja sen avulla pystyy näkemään selkeästi maton tyylikkäät yksityiskohdat.

Sovelluksessa pystyt sovittamaan myös hiljattain ilmestyneen malliston mattoja. Adoran uusi laadukas mattomallisto on saanut inspiraationsa Suomen luonnosta – sen orgaanisista väreistä, saariston luodoista ja kivikkoisista rannoista sekä Lapin kelohongista ja ruskan värjäämistä tuntureista. 

Suurin osa malliston matoista on käsinsolmittuja vanhoilla artesaanitekniikoilla ja matoissa käytetty villa on kerätty Uudesta Seelannista, Argentiinasta ja Kreikasta, missä lampaat luonnostaan kasvattavat pidempikuituista ja hienompaa villaa. Mallistossa laatutasoa on nostettu entisestään, kuitenkin pitäen hintatason sellaisena, että malliston matot olisivat edelleen kaikkien saatavilla. 

Adoran uusi mallisto on myytävänä niin verkkokaupassa kuin myös äskettäin avatussa kivijalkakaupassa sekä jälleenmyyjien kautta.

– Avasimme maaliskuussa kivijalkakaupan Helsingin paraatipaikalle, Kapteeninkadun ja Tehtaankadun kulmaan. Jos minun olisi pitänyt valita Helsingistä yksi paikka mihin olisin halunnut liiketilan avata olisi se ollut juuri kyseinen paikka. 

Myymälään astuessa saattaa iskeä valinnanvaikeus. Kivijalkakaupasta löytyy laaja valikoima uuden malliston materiaaleja, joiden lisäksi tarjolla on monia yksilöllisiä, uniikkeja mattoja. Yleisilme myymälässä on eteerinen, mutta tarkemmin kun tutkii niin löytää myös värikkäitä vaihtoehtoja, moderneja mattoja sekä vanhoja vintage-mattoja, jotka on huolella valittu sopimaan skandinaavisiin sisustuksiin.

Vastuullisuutta unohtamatta

Matot tuotetaan Intiassa vain vastuullisia tuottajia käyttäen. Jokainen tuottaja on saanut kansainväliseltä auditointiyritykseltä sertifikaatin. Mattojen design on Adoran suunnittelema ja tuotekehitys hoidetaan yhdessä intialaisten kanssa. Mattoja ostaessa voi siis varmistua siitä, että tuote on laadukkaasti ja vastuullisesti valmistettu.

Adora on mukana myös Care & Fair -hyväntekeväisyysjärjestössä, joka tukee matonkutojaperheitä. Kaikista Intiasta lähtöisin olevista hankinnoista maksetaan Care & Fair -järjestölle, joka rahoittaa kyläläisten kouluja, tukee paikallista terveydenhuoltoa sekä vahvistaa naisten asemaa Intiassa. Koulutuksen kautta paikallisille lapsille suodaan mahdollisuuksia parempaan tulevaisuuteen. 

Tutustu uuteen virtuaalisovellukseen!

Teksti: Mila Möykky

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Adora Oy

Adora Oy

Adoran visio on tuoda laadukkaita ja tyylikkäitä tuotteita kaikkien kuluttajien saataville kohtuuhintaan.

Edustamme valikoitua joukkoa johtavia sisustustekstiilimerkkejä. Oman tuotemerkkimme alta löydät käsinkudotut designmattomme.

Adora-matoissa yhdistyvät itämainen artesaaniperinne, eurooppalainen tyylitaju ja suomalainen design. Kaikki mattomme on valmistettu perinteikkäästi käsityönä, kansainvälisiä eettisiä sääntöjä noudattaen – laadusta ja tyylistä tinkimättä.

Artikkelin asiantuntijat

Simon Hasan

toimitusjohtaja, Adora Oy

Yhteystiedot

Vuorimiehenkatu 2 A 001400 Helsinki, Finland tel. +358 (0)10 328 3080

Adora Oy somessa