Saunomista, lähiruokaa ja kelohuviloita keskellä Kuusamon kauneinta luontoa

Rukan Salonki Chalets tarjoaa kokonaisvaltaisen lomaelämyksen luonnon kupeessa. Pyhäpiilon saunamaailmassa nautitaan löylyjen lämmöstä ja hemmottelevista hoidoista, Rukan Kuksa -ravintolassa herkutellaan villiruoalla ja kelomökkitunnelmaa puolestaan tarjoavat jylhät hirsihuvilat.

Saunomista, lähiruokaa ja kelohuviloita keskellä Kuusamon kauneinta luontoa

Rukan Salongin majoitustoiminta sai alkunsa 1980-luvulla, kun kysyntä matkailupalveluille alkoi alueella kasvaa. Maatalouden sivutoimena aloittanut perheyritys on vuosien varrella kehittynyt ja vuonna 2016 matkailu- ja ravintolapuoli jaettiin erilleen muista liiketoimista. Nyt Marjo Määttä pyörittää yritystä yhdessä puolisonsa Vesan ja tyttäriensä kanssa. Tärkeässä roolissa on vuosien varrella ollut yritysverkostojen yhteisöllinen voima. Määttä kertoo, että esimerkiksi Sauna from Finland -yhdistyksen kautta on saatu paljon tukea Pyhäpiilon saunamaailman kehitykseen.

– Matkailuyrittäjänä on tärkeää koota ympärilleen muita eteenpäin katsovia yrittäjiä, joilla on sama arvomaailma. Meille tärkeää on vastuullisuus niin ympäristöämme kuin yhteiskuntaakin kohtaan. Mahdollisuuksien mukaan käytämme paikallisia tuotteita ja työllistämme paikallisia, Määttä kertoo.

– Tarkistamme myös mahdollisuuksien mukaan alihankkijoiden taustat ja vastuullisuuden. Rukan Salongilla ja Rukan Kuksalla on Green Key -sertifikaatti, ja sekin edellyttää, että yhteistyökumppanimme toimivat kestävien arvojen mukaisesti. Green Key on kansainvälinen laatujärjestelmä, jossa katsotaan esimerkiksi vedenkulutusta, kierrätystä ja lähituotteiden käyttöä.

Kattoikkunoilla varustetut Villa Veskaranta Sky View Villas -kelohuoneistot sijaitsevat Veskajärven rannalla, noin

Saunakulttuurin edistäjä

Rukan Salonki edistää ylpeästi suomalaista saunakulttuuria, ja sen saunakokonaisuus on palkittu jo useaan otteeseen. Saunaterapeuttikoulutuksen käyneelle Määtälle saunan ilosanomaan liittyy se, että saunominen on enemmän kuin piipahdus löylyissä. Tavoitteena on luoda mieleenpainuvia elämyksiä, laatu ja kotimaisuus edellä. Pyhäpiilon saunoissa on esimerkiksi Jokipiin pellavan saunatekstiilit ja kotimaisen Osmian pesuaineet. Saunahoidoissa käytetään suomalaisia luonnontuotteita kuten katajaa, hunajaa, koivua ja maitohorsmaa. Aluksi elämykset suunniteltiin ulkomaalaisille turisteille, mutta pian saatiin huomata suomalaisten kävijöiden kasvava kiinnostus. Pyhäpiilon lauteille voi valita sisältöä aina saunajoogasta kossusukkiin ja yrttihoidoista turvenaamioihin. Kokonaisuus räätälöidään saunojien toiveiden mukaan.

– Meidän kauttamme voi suunnitella koko Rukan-loman ja me hoidamme kaiken varauksesta eteenpäin. Saunaelämyksen voi varata myös muut kuin meillä majoittuvat, ja helppo tapa nauttia pohjoisen tunnelmasta on saapua syömään aitoa villiruokaa tarjoavaan ravintola Rukan Kuksaan.

Teksti: Matilda Mäkinen

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Rukan Salonki Chalets

Rukan Salonki Chalets

MATKAILU­PALVELUJA VUODESTA 1986

Rukan Salongissa tarjoamme korkealaatuisia kokous-, ravintola-, hyvinvointi- ja majoituspalveluita keskellä Kuusamon luontoa, Rukan läheisyydessä.

Artikkelin asiantuntijat

Marjo Määttä

toimitusjohtaja

Yhteystiedot

Salongintie 8, 93830 Rukatunturi +358 40 564 0937 SALES(AT)RUKANSALONKI.FI

Rukan Salonki Chalets somessa