Lifestyle

06.04.2021

Maukasta Madisonin kotiruokaa ovelle toimitettuna

Ravintola Madison tuo takaisin kotiruokapalvelunsa.

Ravintoloitsija Katja Arpré viemässä ruoka-annosta asiakkaalle.
Ravintoloitsija Katja Arpré viemässä ruoka-annosta asiakkaalle.

Espoolainen Ravintola Madison lanseerasi kotiruokapalvelunsa ensimmäisen kerran jo viime vuoden maaliskuussa, kun koronaepidemia rantautui Suomeen ja ravintolat sulkivat ovensa. Ravintoloitsija Katja Arpré ryhtyi tuolloin heti ideoimaan palvelua, ja jo viikon päästä asiakkaille toimitettiin ruoka-annoksia kotiovelle. 

Virallisesti palvelu jäi tauolle heinäkuussa 2020, kun ruokailijat pystyttiin taas toivottamaan tervetulleeksi ravintolatiloihin. Madisonin kotiruokapalvelulla on kuitenkin vuoden ajan ollut pieni vakioasiakaskunta, jolle on toimitettu viikoittain ruokaa. Kyseessä ovat iäkkäämmät asiakkaat, joiden kotona pärjäämistä Madisonin yrittäjät ovat halunneet tukea jatkamalla kotiruokatoimituksia heille läpi korona-ajan.

– Nyt tuomme kotiruokapalvelun takaisin, koska tälle on kysyntää ja haluamme vastata ikäihmisten lisäksi muiden riskiryhmäläisten ja myös etätyöläisten tarpeisiin. Moni kaipaa nyt ravitsevaa, hyvää ruokaa kotiin toimitettuna, sanoo Arpré.

Maistuvat annokset voi Espoossa tilata kotiin verkkokaupasta (ravintolamadison.fi) tai puhelimitse maaliskuun alusta alkaen. Kotiruokalistalta löytyy vaihtoehdot eri ruokavalioille, ja palvelusta voi tilata annokset koko perheelle.

– Listalla on samat vaihtoehdot kuin meillä paikan päällä lounaslistalla. Löytyy vaihtelevasti kanaa, kalaa ja lihaa, sekä aina kasvisvaihtoehto ja keitto. Annoksiin kuuluu myös salaattia ja leipää.

Omaan tilaukseen voi valita ruokalistalta vaikkapa pari eri vaihtoehtoa, sillä ruoat säilyvät hyvin jääkaapissa. Näin monipuolista, terveellistä ruokaa saa samalla toimituksella parin-kolmen päivän tarpeisiin.

– Asiakkaamme arvostavat sitä, että tuntevat ruoan toimittajan ja voivat luottaa palvelun tasoon. Me yrittäjät olemme tässä itse täysillä mukana aina tilauksen vastaanottamisesta ruoan valmistamiseen, pakkaamiseen ja toimitukseen, Arpré toteaa. 

Ravintola Madison palvelee edelleen myös paikan päällä ruokailevia, ja esimerkiksi ravintolan herkullinen viikonloppubrunssi on suosittu. Toimituspalvelut Wolt ja Foodora toimittavat ruokaa Madisonin à la carte -menulta.

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Madison

Madison

Newyorkilaista, modernia keittiötä tarjoileva ravintola Tapiolassa Kauppakeskus Ainoassa.

Artikkelin asiantuntijat

Katja Arpré

Ravintoloitsija

Madison somessa