Lifestyle

01.04.2021

Hakaniemen Kauppahallista löytyy gluteenittomien tuotteiden koti

Hakaniemen Kauppahallista löytyvä Keliapuoti on toiminut vuodesta 2000 lähtien ja täyttää tänä vuonna jo 21 vuotta. Kun Keliapuodin perustaja Leena Raitisto sairastui keliakiaan, oli Helsingistä vaikea löytää gluteenittomia tuotteita.

Hakaniemen Kauppahallista löytyy gluteenittomien tuotteiden koti

- Kyllästyin siihen, ettei pääkaupunkiseudulta löytynyt gluteenittomia tuotteita. Jouduin aina matkustamaan maalle asti hakemaan pakkaseen täytettä. Siitä se idea lähti -  aloin miettimään, että mitä jos avaisinkin itse liikkeen Helsinkiin, josta löytyisi laaja valikoima gluteenittomia tuotteita, Leena Raitisto kertoo. 

Kun Keliapuoti avasi ovensa vuonna 2000, se aiheutti ison yleisöryntäyksen. Ihmiset olivat kiitollisia uudesta liikkeestä ja he tulivatkin ostoksille kukkien kera. Tällaista gluteenittomien tuotteiden erikoisliikettä oli Helsingissä kaivattu. 

- Eräskin asiakas tuli liikkeeseemme ja kysyi mitkä tuotteistamme ovat gluteenittomia. Kun vastasin jokaisen tuotteen olevan, hän alkoi itkemään onnesta. 

Lämmin asiakaspalvelu sekä luotettavat ja laadukkaat tuotteet houkuttelevat 

Asiakkaat tulevat Keliapuotiin laadun ja luotettavuuden perässä. Liikkeen tuotteisiin voi luottaa - ne ovat takuuvarmasti gluteenittomia eikä myyntiin oteta tuotteita, joita ei olisi testattu etukäteen. Tämän lisäksi suurin osa tuotteista on lähtöisin pientoimijoilta. 

- Viime aikoina myös maidottomien, munattomien ja vegaanisten tuotteiden kysyntä on kasvanut ja olemme pyrkineet vastaamaan kysyntään. Myymme paljon tuotteita, joissa ei gluteiinin lisäksi ole esimerkiksi maitoa tai munaa. 

Leivonnaisten ja leipien lisäksi monet tilaava kakkuja juhliin. Kakuista suosituin on ehdottomasti Ellen Svinhufvudin kakku ja sitä tilataan joulusta juhannukseen. Myös ravintoloitsijat tilaavat Keliapuodin tuotteita ravintoloihinsa. He haluavat tarjoilla asiakkailleen tuoretta leipää kaupan pakastetuotteiden sijaan. 

Teksti: Mila Möykky

 

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Keliapuoti

Keliapuoti

Hakaniemen Kauppahallista löytyvä Keliapuoti tarjoaa Suomen laajimman gluteenittomien tuotteiden valikoiman.

Artikkelin asiantuntijat

Leena Raitisto

Keliapuodin perustaja

Yhteystiedot

Hakaniementori 00530 Helsinki

Keliapuoti somessa