Lifestyle

04.12.2017

Dennis on rehellisesti oma itsensä

Denniksen ruokabrändi kuvastaa tämän päivän Suomea. Ravintolakeittiö ammentaa vaikutteita Italiasta, mutta ydin on suomalaiseen tapaan rehellinen ja luotettava. Hyvän ruuan ja tunnelman resepti on toiminut jo 42 vuotta.

Dennis on rehellisesti oma itsensä

Ravintolatrendejä tulee ja menee, uusia ravintoloita putkahtaa kuin sieniä sateella. Vuodesta 1975 porskuttanut Dennis onkin ravintola-alalla harvinaisuus. 

– Hyvä ruoka ja tunnelma on ollut alusta lähtien reseptimme ja siihen uskomme edelleen. Emme yritä olla jotain, mitä emme oikeasti ole – vaikka välillä tuntuukin, että ravintolabisneksessä on haastavampaa olla aidosti oma itsensä. Toisaalta ihmiset tietävät, mitä Dennis edustaa: mutkatonta kortteliravintolan tunnelmaa, jonka paremman arkiruuan makuun ja laatuun voi luottaa, astuipa sisään alkuperäiseen Dennikseen Turun Linnankadulla tai Kampin Dennikseen, toimitusjohtaja Sebastian Björkstén tuumaa.

Ruudulliset pöytäliinat saivat kyytiä

Björkstén täsmentää, ettei Dennis ole suinkaan jämähtänyt paikoilleen. 

– Pöllytimme muutama vuosi sitten ravintolakonseptimme uuteen uskoon ja lähdimme rakentamaan toisen sukupolven Dennistä. 

Rytäkässä saivat kyytiä niin valkosipuliletit ravintoloiden seinillä kuin ruudulliset pöytäliinatkin. 

– Tiesimme, että pelkkä ilmeen uudistuskin tulee herättämään tunteita, mutta olemme tyytyväisiä lopputulokseen. Mutkattoman kortteliravintolan konsepti puree tänä päivänä laajaan kirjoon asiakkaita bisnesihmisistä perheisiin ja kaveriporukoihin. Meillä viihtyvät kaikki – putkimiehestä presidenttiin. Ilahduttavasti myös nuorempi sukupolvi on löytänyt Denniksen. Henkilöstökin sai hienon työympäristön, jonka he toden totta ansaitsevat.

Parempaa arkiruokaa

Uudistuksen myötä nostettiin reippaasti myös arkiruuan tasoa. Dennishän on tunnettu pizzoistaan, mutta nyt framille on nostettu myös pastat ja risotot. 

– Uskallan väittää, että Denniksestä saa maan parasta arkirisottoa. Olemme aitoja myös raaka-aineissa: tuomme hasselpähkinät Piemonten alueelta, käytämme risotoissa Carnaroli-riisiä ja pizzoissa italialaista Mozzarellaa. Lennätimme keittiömestaritkin hiljattain hakemaan oppia ja inspiraatiota Italiasta.

Tuorepizzoja Hangosta Ivaloon

Dennis on vuosien aikana kehittynyt ravintolatoimijasta ruokabrändiksi, joka valmistaa HoReCa- ja vähittäiskaupan tuotteita. 

– Tunnetuin tuotteemme on valmispizza, jota saa kaupoista Hangosta Ivaloon. Valmistamme myös marinadeja, salaattikastikkeita, pizzapohjia ja bageleita. Kulunut vuosi on historiallinen, sillä vähittäiskaupan myyntimme ylitti tänä vuonna ravintolamyynnin.

Teksti: Mia Heiskanen

……………

Maistuisiko Suomi 100-pizza?

Yli tuhat suomalaista äänesti Facebookissa täytteitä Denniksen Suomi100-pizzaan. Jokaisesta myydystä pizzasta lahjoitetaan euro Mannerheimin Lastensuojeluliiton lasten ja nuorten hyväksi tehtävään työhön.

Suomi100-pizza

Poronkäristystä, punasipulia, Auragold-murua, Oltermanni-Polarjuusto-sekoitus, lipstikkaa.

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Dennis

Dennis

Ristorante Dennis on mutkaton paikka jonne kaikki ovat tervetulleita nauttimaan maankuuluista pizzoista sekä muista itse tehdyistä italialaisista annoksista.Meillä henkii kortteliravintolan tuttavallisuus ja lämmin tunnelma.