Pihkurin keinot koronasta selviytymiseen

Toimitusjohtaja Hanna Virtasen äänestä alkaa löytymään positiivisuuden merkkejä; ravintolat ovat juuri saaneet avata ovensa, ja viitasaarelaisen hotelli Pihkurin asiakkaiden ensimmäiset signaalit ovat olleet lupaavia.

Pihkurin keinot koronasta selviytymiseen

– Uudistetuissa sisätiloissa oli mukavasti porukkaa, ja kesäinen sää houkutteli terassille. Burgerit ja janojuomat tekivät kauppansa. Sosiaalista kanssakäymistäkin oli selkeästi kaivattu.

Maaliskuun alussa käyrät osoittivat vastakkaiseen suuntaan. Työnsä puolesta matkustavat hotellivieraat jäivät kotiin, kesän juhlat ja tapahtumat peruttiin. Hallitus sulki ravintolat. 

1. Kulut kuriin

Pihkuri ei jäänyt tuleen makaamaan. Ensin tehtiin kaikki mahdollinen kulujen vähentämiseksi.

– Viitasaaren kaupunki ansaitsee ison kiitoksen siitä, että se vapautti meidät kolmen kuukauden tonttivuokran maksusta, Hanna Virtanen kertoo. – Kaupunki myös aikaisti omia investointejaan, mikä toi meille huhtikuun alusta rakennusmiehiä ja muita vieraita.

”Pihkuri ei jäänyt tuleen makaamaan. Ensin tehtiin kaikki mahdollinen kulujen vähentämiseksi.

Valtaosin siivouskoulutettu oma henkilökunta ryhtyi huolehtimaan huoneiden siivouksesta uusien säädösten mukaisesti. Aamuisin huoneisiin toimitettiin aamupala ja iltaisin valmistettiin takeaway-ruokaa majoittujille.

2. Uusia ideoita

Seuraava askel oli toiminnan kehittäminen niin, että tuloksen tekemiseen olisi entistä paremmat mahdollisuudet.

ELY-keskuksen avustuksen myötä henkilökunta valjastettiin kehittämistoimiin. Hanna Virtanen tilasi suunnitelmat niin pihamaalle, punttisalille kuin parturi-kampaamo-, kosmetologi- ja hierontapalvelut mahdollistavalle hoitolahuoneelle. Oma väki huolehti remontoinneista. 

Kaupunki tekee tontille pohjat asuntovaunujen matkaparkkia varten. Nettivarausjärjestelmää parannettiin niin, että vieraat suoriutuvat halutessaan sekä varaamisesta että avainten noutamisesta ilman kontaktia henkilökunnan kanssa. 

Paljon pieniä asioita, joiden tarkoituksena on tarjota lisää mahdollisuuksia asua ja viihtyä turvallisesti. Näin saatiin paketti valmiiksi kesään, joka toivottavasti tuo mukanaan myös pientä tulosta.

Hotelli Pihkuri sijaitsee Viitasaarella luonnonkauniissa ympäristössä.

3. Vastuun kantamista – etenkin päättäjiltä

Harmittamaan jää – ainakin hallituksen seuraaviin päätöksiin asti – erityisesti ison ulkolavan käyttämättömyys. Äärelle mahtuisi 500 ihmistä väljästi, mutta aukiolorajoitukset eivät mahdollista bändejä paikalle. Myynti jäisi pahasti kesken.

Hanna Virtanen toivookin poliittisilta päättäjiltä tähänastista ryhdikkäämpää otetta koronakriisin jälkihoitoon.

– Kaikki odottavat hyvää matkailukesää, mutta kukaan ei tunnu kantavan vastuuta siitä, kehotetaanko ihmisiä matkustamaan vai ei. Samoin päätökset liiketoiminnan katkaisemisen aiheuttamien tappioiden kompensaatioista leijuu edelleen ikävästi ilmassa.

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Hotelli Pihkuri

Hotelli Pihkuri

Keiteleen rannalla – keskellä kauneinta Suomea. Olemme vain kävelymatkan päässä Viitasaaren keskustasta ja pari minuuttia nelostieltä. Tule nauttimaan kauniista luonnosta, upeista järvimaisemista sekä hyvästä ruoasta hotellin osaavan ja iloisen henkilökunnan palveltavana! Kappelintie 5 44500 VIITASAARI, puh. 020 7981 440 hotelli@pihkuri.fi