Rakkaudesta koiriin

Koira on nykyisin monelle perheenjäsen, jota hoidetaan tarkoin, ja jonka kanssa harrastetaan. Yhä useampi koiranomistaja haluaa hemmotella eläinystäväänsä tarjoamalla sille vain parasta.

Rakkaudesta koiriin

Vuosi sitten toimintansa aloittaneen, laadukkaita koiran tarvikkeita tarjoavan Oliver’s Life & Style -verkkokaupan kimmokkeena toimi rakkaus omaan koiraan. Muutama vuosi sitten Elina Paukkusen elämään tassutteli cottonpentu (coton de tuléar) Oliver. 

– Oliver oli ollut meillä jo jonkin aikaa, kun huomasin, että markkinoilta oli hankala löytää tuotteita ja tarvikkeita, joita olisin kaivannut. Mieleen tuli, että muitakin koiranomistajia on vastaavassa tilanteessa. Siitä syntyi idea uudenlaisesta koirien lifestyle -brändistä, joka heijastaisi omistajan elämäntyyliä, Elina muistelee. 

“Tuotteet ovat laadukkaita ja käytännöllisiä."

Ajatusta lähdettiin työstämään eteenpäin ja myöhemmin palkkatyö vaihtuikin täyspäiväiseksi yrittäjyydeksi. Oliver’s Life & Stylen tuotteet ovat paitsi kauniita ja tyylikkäitä, myös laadukkaita ja käytännöllisiä. Oikein huollettuna ne kestävät sekä aikaa että käyttöä – ja mikä parasta, kaikki tuotteet on valmistettu vastuullisesti, ympäristö huomioon ottaen. 

Verkkokaupan valikoimiin kuuluu neuleita, huppareita, asusteita (rusetit ja bandanat), ruokakulhoja ja kylpytuotteita. Tuotevalikoimaa on tarkoitus kasvattaa ja tavoitteena on laajentaa toimintaa myös Suomen rajojen ulkopuolelle.

Avainlippu kotimaisesta työstä

Oliver’s Life & Style -brändin tuotteet on suunniteltu ja pääosin valmistettu Suomessa: rusetit, bandanat ja kylpytuotteet Tampereella, neuleet Siikaisissa ja ruokakulhot Sastamalassa. 

– Muukin valikoimamme on valmistettu vastuullisesti tuotetuista materiaaleista ja valvotuissa oloissa, hupparit sekä Suomessa että lähituotantona Virossa, ja harjat Saksassa. Koko valmistus- ja toimitusketjussa on otettu huomioon vastuullisuus. Tuotteiden materiaalit on valittu niin, että ne kuormittavat mahdollisimman vähän ympäristöä.

Oliver’s Life & Style suosii tuotannossaan luonnon- ja kierrätettyjä materiaaleja. Esimerkiksi neuleet on valmistettu ominaisuuksiltaan ainutlaatuisesta Woolmark-sertifioidusta merinovillasta ja hupparit kierrätyspuuvillasta ja kierrätetyistä muovipulloista tehdystä collegeneuloksesta. 

– Minulla on ollut mukana upeita ihmisiä rakentamassa tätä brändiä. Uskon, että matkamme on vasta alussa. Meitä inspiroi aitous, onnellisuus, rakkaus ja vastuullisuus. Kaiken keskiössä on rakas perheenjäsenemme ja haluamme luoda lisää onnellisia hetkiä koiraperheiden koteihin. Siinä missä me hemmottelemme koiraamme, hemmottelemme samalla myös itseämme, Elina pohtii.

Teksti: Maarit Seeling

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Oliver's Life and Style

Oliver's Life and Style

Oliver’s Life & Stylen inspiraation lähde on rakkaus – rakkaus eläimiin, ihmisiin ja luontoon. Ympäristöstä ja ilmastosta huolehtiminen on ensiarvoisen tärkeää, jotta tulevaisuuden pennuillakin on mahdollisuus nauttia rakkaidensa kanssa retkistä luontoon ja puhtaaseen ilmaan. Siksi kaikki tuotteemme ovat sekä kauniita ja laadukkaita myös ajattomia ja kestäviä. Tuotannossa ja materiaaleissa kunnioitamme ympäristöä ja yhteiskuntaa.

Artikkelin asiantuntijat

Elina Paukkunen

toimitusjohtaja, Oliver's Life and Style

Yhteystiedot

Kasarmikatu 28 A 3a 00130 Helsinki hello@oliverslifestyle.com

Oliver's Life and Style somessa