Latviassa voi edullisesti yhdistää hyvinvoinnin kohentamisen ja lomailun

Terveysmatkailu Latviaan kasvattaa suosiotaan. Yli 16 000 asiakasta ulkomailta matkustaa vuodessa Latviaan hyödyntämään erilaisia terveyspalveluita.

Latviassa voi edullisesti yhdistää hyvinvoinnin kohentamisen ja lomailun

Suomalaiset ovat yksi  suurimmista kävijäryhmistä. Vuosisatoja vanha palveluperinne, monipuolinen tarjonta, huokeat hinnat sekä laadukas hoito houkuttelevat ihmisiä Baltiaan. Suomalaisia kiinnostavat  niin kylpylät, kasvohoidot, silmäleikkaukset, hammashoito kuin myös suuremmat operaatiot, kuten plastiikkakirurgia ja ortopediset toimenpiteet. Kuntoutuskeskusten hotellimaisissa olosuhteissa on mahdollista hoidattaa erilaisia vaivoja, kuten vaikka potea koronavirustartuntaa tai toipua sen jälkitaudeista. 

Suomalaiset ovat tottuneet käyttämään terveyspalveluita naapurimaassamme Virossa jo vuosikymmenten ajan. Nyt suomalaisten terveysturistien määrä kasvaa Latviassa, jonka pääkaupunki Riika sijaitsee kahden tunnin ajomatkan päässä Tallinnasta. Perille pääsee vaivattomasti autolla, junalla tai lentokoneella. Matkaan voi yhdistää lääketieteelliset operaatiot, kuntoutuksen ja kulttuuriloman.

Latvian pääkaupunki Riika on tunnetusti Itämeren arkkitehtoninen helmi ja kulinaristinen runsaudensarvi. Vapaa-ajallekin löytyy monenlaisia aktiviteetteja.

Kansainvälistä kokemusta 

Jo 1600-luvun lopulta lähtien on Latvian suurimpiin kaupunkeihin, rannikolle ja mäntymetsien katveeseen keskittynyt hyvinvointipalveluita.  Pitkä kokemus kansainvälisestä asiakaspalvelusta ja terveyspalveluiden tuottamisesta näkyy monipuolisten palvelukonseptien tarjonnassa. Hoitoja räätälöidään yksilöllisesti asiakkaiden tarpeiden mukaan. Terveysmatkailua Latviassa edistää Latvian Health Tourism Cluster. 

– Terveys- ja hyvinvointipalveluiden asiakkaiksi saavutaan yleisimmin Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Isosta-Britanniasta, Irlannista, Yhdysvalloista, Kanadasta, Virosta, Liettuasta ja Venäjältä, kertoo Latvian terveysklusterin johtaja Gunta Ušpele.

– Yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta valmistuneet lääkärit ja muut ammattilaiset kouluttavat erilaisten klinikoiden ja kuntoutuskeskusten henkilöstöä palvelemaan asiakkaita uusimpien oppien mukaan.  

– Suomalaisten keskuudessa suosituimpia palveluita ovat erilaiset hammashoidot, plastiikkakirurgia, kuten rasvaimu, vatsan muodon ja peitteiden korjausleikkaukset, ja kosmeettinen ihonpoisto, rintaleikkaukset, lääketieteelliset tutkimukset sekä suonikohjuleikkaukset, Ušpele kertoo.

Kela-korvausta mahdollista hakea jälkikäteen

Latvia on Euroopan unionin jäsenmaa, joten Suomessa sairausvakuutettu henkilö voi anoa Kela-korvausta jälkikäteen Latviassa hankkimastaan hoidosta. Korvaus myönnetään samoin perustein kuin jos hoito olisi toteutettu yksityisellä sektorilla Suomessa. Hoidon täytyy olla sairausvakuutuslain mukaan korvattava ja kuulua Suomen palveluvalikoimaan. 

Ulkomaille hoitoon hakeutuvan on suositeltavaa tutustua vuonna 2011 voimaan tulleeseen potilasdirektiiviin. Se vahvisti potilaan oikeuksia ja edellytyksiä saada hoitoa toisessa EU-maassa. 

Esteettiset hoidot Latviassa

Latvian turvallisuusstandardit edellyttävät vaativampia kauneusoperaatioita suorittavilta ammattilaisilta lääketieteellistä korkeakoulututkintoa. Esteettisiä menetelmiä, kuten kauneuspistoksia, pidetään Latviassa lääketieteellisinä toimenpiteinä, joita suorittavat alaan erikoistuneet lääkärit näihin keskittyneillä klinikoilla. Menetelmissä hyödynnetään uusinta teknologiaa ja tutkimustietoa. 

Monet toimenpiteet voidaan suorittaa nopeasti ja kotiin pääsee usein jo samana päivänä. Tarjolla on myös klinikoita, joissa voi toipua toimenpiteistä hotellinomaisessa ympäristössä, jolloin ateriat sisältyvät palveluun ja ajanviettomahdollisuuksiin on panostettu. Uima-allasosasto, saunat ja erilaiset rentoutushoidot ovat helposti saatavilla.

Laserhoidot ovat suosittuja suomalaismatkailijoiden keskuudessa 

Laseriin perustuvat menetelmät soveltuvat monenlaisiin operaatioihin suun hygieniahoidoista, suonikohjuleikkauksiin ja ihon kosmeettisiin toimenpiteisiin. Ulkonäön kohentaminen voi parantaa elämänlaatua merkittävästi. Eletyn elämän merkit saattavat joskus alkaa häiritä. Laserhoidon avulla häivytetään ja poistetaan ihon epätoivottuja yksityiskohtia. Arvet voivat johtua sairauksista, aknesta, raskauksista, leikkauksista tai onnettomuuksista.

Syitä laserhoidon suosioon on monia. Tarkkaan valittuja alueita ihosta voidaan käsitellä paikallisesti ja kohdistaa hoito ainoastaan vaurioituneeseen kudokseen. Komplikaatioiden riski on pieni. Arpien poisto ja häivyttäminen on mahdollista ilman pitkää toipumisaikaa. 

Ihon vanhenemisen merkkejä voidaan vähentää siloittamalla ryppyjä ja juonteita. Ihon sävyä on mahdollista kirkastaa ja ihohuokosia voidaan pienentää, sillä solut uusiutuvat nopeasti hoidon jälkeen. Iho voi näyttää kiinteämmältä ja hehkuvammalta lyhyen palautumisjakson jälkeen.

Poimintoja Latvian tarjonnasta: 

Ihon nuorennushoidot

Iho menettää kimmoisuuttaan ikääntyessään. Juonteet voivat muuttua rypyiksi ja ihon sävy saattaa samentua. Ihoa voidaan käsitellä monenlaisilla menetelmillä, kuten laserilla ja radiotaajuushoidoilla. Nämä hoidot eivät pysäytä biologista vanhenemisprosessia, mutta vanhenemisen merkkien ilmaantumista voidaan hidastaa ja syntyneitä vahinkoja korjata. 

Lasersäteillä voidaan käsitellä eri pigmenttialueita kohdistetusti ja tasoittaa sekä kirkastaa ihon sävyä. Laser aktivoi ihon omat korjaus- ja paranemismekanismit, jolloin ihon uudistuminen ja kiinteytyminen käynnistyvät luonnostaan. Samalla laser aktivoi myös kollageenin ja proteiinin tuotantoa ihossa, mikä edesauttaa juonteiden silottumista.  Nuorennushoitojen avulla ryppyjä voidaan häivyttää ja uusien ilmaantumista hidastaa.

Hellävaraisempi kasvojenkohotus

Latviassa tarjotaan paljon erilaisia palveluita hellävaraisiin ja veitsettömiin vaihtoehtoihin ihon vanhenemista vastaan. Useat klinikat tarjoavat kauneuspistosten ja ihon laserhoitojen lisäksi kasvojenkohotushoitoja, joissa voidaan hyödyntää tähystyskirurgiaa. 

Kauneuspistosten ja kasvojenkohotuksen yhdistelmä korostaa kasvojen luontaista muotoa. Osa hoidoista kestää alle 45 minuuttia. 

Joissakin kasvojenkohotustekniikoissa käytetään paikallispuudutusta. Toimenpiteessä käytetään ihmisen omasta kehosta otettua rasvakudosta, jota ruiskutetaan haluttuun kohtaan, kuten vaikkapa korostamaan poskia. Kotiin pääsee jo samana iltana. Parantuminen kestää muutaman päivän. Kahden viikon jälkeen kasvot voivat näyttää nuorekkaammilta, ryppyjen ja juonteiden vähentyessä.

Kasvoja kohottava ultraäänihoito

Kasvonkohotuksia tehdään myös ultraäänihoidoilla. Muutoksen saa aikaan kollageenikudoksen supistuminen, joka kohottaa kasvojen ihoa ja vähentää ryppyjä. Ihosolujen uudistuminen alkaa jo hoitoprosessin aikana ja jatkuu pitkään hoidon jälkeen. Palautumisen ensimmäinen vaihe kestää muutaman päivän hoidon jälkeen. Palautumisen seuraava vaihe voi kestää kolme kuukautta, kun uusi kollageeni alkaa muodostua ja tulokset tulevat entistä näkyvämmiksi. Viimeinen vaihe voi kestää vuoden hoidon jälkeen, jonka aikana kollageenin tuotanto jatkuu samaan aikaan kun se saa luonnollisen rakenteen. Ihon rakenne nuorentuu, kun solujen uusiutuminen sen eri kerroksissa alkaa. Ihon sävy usein kirkastuu.

Thermage-kasvojenkohotus ilman kirurgisia toimenpiteitä

Thermage-kohotushoito on ainutlaatuinen menetelmä niille, jotka haluavat kasvojen tai vartalon nuorennushoitoja ilman kirurgisia toimenpiteitä ja tikkejä. Kasvojen ja vartalon ihon kohottava vaikutus saadaan aikaiseksi radiotaajuusenergian avulla ja jo yksi toimenpide voi auttaa saavuttamaan toivotun lopputuloksen, joka on heti nähtävillä.

Tällä menetelmällä on paljon etuja muihin hoitomuotoihin nähden. Menetelmä ei muuta asiakkaan kasvonpiirteitä tai vaikuta hänen ilmeisiinsä. Iho parantuu usein nopeasti hoidon jälkeen, eikä pitkiä palautumisjaksoja tarvita.

Hoito on turvallinen ja ihon uusiutuminen alkaa näkyä nopeasti käsittelyn jälkeen. Asiakas voi jatkaa työssä, esimerkiksi esiintyjänä välittömästi operaation jälkeen. Hoito ei aiheuta ennakoimattomia muutoksia asiakkaan kasvonpiirteisiin tai ilmeisiin. Tulokset ovat pitkäkestoisia ja  nuorentava vaikutus voi kestää jopa kolmesta viiteen vuotta. Operoitavan alueen laajuudesta riippuen, käsittelyn kesto on 40 minuutista kolmeen tuntiin. Thermage Thermal lifting - operaation tulokset paranevat kolmesta kuuteen kuukautta hoidon jälkeen.

Fraktionaalinen laserhoito

Fraktionaalisella laserilla voidaan hoitaa alueita joihin perinteinen kirurgia ei sovellu. Lasersäde hajotetaan laajalle alueelle pistemäisesti ja menetelmä on hellävarainen ja turvallinen sekä soveltuu lähes kaikille ihotyypeille. 

Fraktionaalinen laserhoito vaikuttaa iholla pistemäisesti, mikä hoitaa ihoa esteettisesti ja hioo sen pintaa ja arpia. Menetelmää käytetään palauttamaan ihon sävyä ja kirkkautta sekä pienentämään ihohuokosia. Hoito häivyttää ikääntymisen merkkejä ja vähentää ryppyjä, arpia ja maksaläiskiä esimerkiksi kasvoista, kaulasta ja käsivarsista. Menetelmällä voidaan käsitellä myös palovammoja ja muita  arpia. 

Tämä teknologia poikkeaa oleellisesti kaikista muista, sillä sen syvyyttä ja voimakkuutta voidaan säätää eri ihotyyppien ja ongelmien mukaan, minkä vuoksi laserhoito on erityisen tehokas poistamaan esimerkiksi aknesta johtuvia arpia. Vaurioituneet ihosolut tuhotaan, eikä terveeseen kudokseen kosketa. Toisin kuin muut perinteisesti käytetyt lasersäteet, hajautettu lasersäde on tarkempi, minkä vuoksi parantuminen on nopeampaa hoitokerran jälkeen. Arvet poistetaan solutasolla. Kun haava on parantunut, iho alkaa uudistaa itseään ja tuottaa uutta kollageenia prossessissa yli kuuden kuukauden ajan operaation jälkeen.

Kylpylähoidot voivat kohentaa terveyttä 

Kylpylähoidot voivat vähentää hermostuneisuutta ja stressiä sekä ennaltaehkäistä päänsärkyä. Ne ovat auttaneet  monia, joilla on  selkäsärkyjä, nukahtamisvaikeuksia ja virheasentoja. Kylpylöistä on löydetty helpotusta myös jalkojen turpoamiseen ja ylipainon hoitoon.

Kylpyläjakson aikana voidaan ottaa rinnakkain monenlaisia hoitoja, kuten mineraalikylpyjä, hydroterapiaa, perinteistä hierontaa, saunarituaaleja, suolahuonehoitoja ja mutakylpyjä. Osa kylpylähoidoista soveltuu myös raskaana oleville, hyödyntäen hellävaraisimpia hoitoja ja luonnollisia materiaaleja sisältäviä palveluita.

Mitä kylpylähoitoja on tarjolla?

Kylpylähoitojen valikoima on laaja, ja käytettävät hoitomuodot valitaan tilanteen mukaan: hoikistava, rentouttava, ihoa kuoriva, kasvojen ja vartalon ihoa heleyttävä. Latvian parhaat kylpylähotellit tarjoavat vierailijoiden käyttöön erilaisia uima-altaita,  saunaelämyksiä, mutakylpyjä ja monia muita keinoja rentoutua.

Mikä tekee Latvian kylpylöistä erityisiä? 

Latvian mineraalipitoisen maaperän ansiosta alueelle on kehittynyt kylpylätoimintaa jo 1600-luvun lopulta lähtien. 

Latvian kylpylöissä on kehitetty omia hoitomenetelmiä, joita ei löydy muualta maailmasta. Hoitorituaaleihin yhdistellään meripihkaa, tyrnimarjoja, mustikoita ja erilaisia kukkia. Niityn kukilla ja yrteillä halutaan edistää terveyttä, tasapainoa ja sisäistä rauhaa. Olutkylpy ja suklaahoito edustavat epätyypillisempiä rentoutushoitoja.

Kuntoutusta moneen tarpeeseen

Kuntoutuskeskuksissa tarjotaan apua monenlaisiin vaivoihin. Maan johtavat lääkärit ja tutkijat kouluttavat kuntoutusklinikoiden työntekijöitä antamaan korkealaatuista hoitoa asiakkaille. Kuntoutushoitoja räätälöidään ihmisten yksilöllisiin tarpeisiin. Hoitojakson aikana saatetaan yhdistellä perinteisiä- ja nykyaikaisia hoitomenetelmiä, henkistä puolta unohtamatta.

Kuntoukseen voi hakeutua monesta eri syystä:

  • Sydän- ja verisuonisairaudet
  • Keskus- ja ääreishermoston sairaudet
  • Reumaattiset sairaudet
  • Ruoansulatukseen ja suoliston toimintaan liittyvät sairaudet
  • Muskuloskeletaaliset sairaudet
  • Metaboliset sairaudet
  • Keuhkosairaudet
  • Iho-ongelmat
  • Gynekologiset ja urologiset sairaudet
  • Leikkausten jälkeiset komplikaatiot
  • Krooninen kipu
  • Koronatauti

Perinteiset parannusmenetelmät ovat luonnon mukaisia

Latvian kuntoutuskeskukset tarjoavat moniin vaivoihin perinteisiä parannusmenetelmiä, kuten savi- ja mineraalihoitoja yhdistettynä nykyaikaisiin kuntoutuskäytäntöihin ja teknologisiin keksintöihin. Robotiikkaa ja virtuaalitodellisuutta voidaan hyödyntää liikkuvuuden parantamisessa, vammautumisen, halvaantumisen tai isojen leikkausten jälkeen, sekä synnynnäisten sairauksien hoidossa.

Monet kuntoutukseen keskittyneet lomakylät sijaitsevat rannikkolla tai mäntymetsien katveessa, missä ne tarjoavat rauhoittavat puitteet kuntoutukseen, terveyden parantamiseen ja vapaa-aikaan. Mäntymetsien energia ja raikas meri-ilma koetaan kuntoutusta edistävinä elementteinä.

Kuntoutuskeskusten ammattilaiset muodostavat monialaisen osaamisyksikön, joka  valmistelee yksilöllisiä kuntoutussuunnitelmia asiakkailleen. Näille ammattilaisille hyvin tehty  työ on yhteinen tavoite. 

Potilaiden tilannetta kohennetaan monipuolisen hoidon avulla, henkilökohtaisen hoitosuunnitelman mukaan.

Hoitoon saatetaan sisällyttää hyvinkin erilaisia hoitomuotoja, asiakkaan peruskunnosta riippuen, kuten fysioterapiaa, ergonomista neuvontaa, parantavia mutahoitoja, klassista hierontaa, suolahuonehoitoja, magneettihoitoja, ultraäänihoitoja, ravitsemusneuvontaa, ratsastusterapiaa, musiikkiterapiaa ja psykoterapiaa.  

Hoitoja voidaan räätälöidä miehille ja naisille sekä lapsille eri kehitysvaiheet tunnistaen ja yksilölliset erityispiirteet huomioiden.

Kuntoutusta löytyy monenlaisiin tarpeisiin; fyysisen kunnon kohentamiseen, masentuneille tai esimerkiksi loppuunpalamisen ehkäisyyn.

Kuntoutuksella koronatautia vastaan

Latvian kuntoutuskeskukset tarjoavat monenlaisia hoitoja koronatautiin liittyen. Kuntoutus voi rakentua koronataudin ennaltaehkäisyn, nopean sairastamisen tai jälkitautien hoitamisen ympärille. Hotellimainen ympäristö täysihoidolla tarjoaa levolliset puitteet parantumiseen.

Kuntoutuskeskukset ovat keskittyneet mäntymetsien katveeseen sekä rannikkolle raikkaaseen meri-ilmaan. Palvelu alkaa lääkärintapaamisella ja yksilöllisen hoitosuunnitelman laatimisesella. Koetulosten ja lääkärin konsultaation perusteella valitaan sopivat hoitomuodot. Palveluun voi kuulua psykologin konsultaatio, kardiologisia tutkimuksia, neurologinen konsultaatio ja terveydentilan seuranta. 

Kuntoutukseen sisältyyy erilaisia hoitoja kuten höyryhengitystä, hierontaa ja terapeuttisia kylpyjä. Huoneen voi valita haluamastaan kategoriasta ja ateriat voi mukauttaa makunsa mukaan.  

Koronaparantoloissa hotellimainen ympäristö minimoi asiakkaiden epämukavuuden tuntemukset. Täysihoito voi edesauttaa toipumista.

Suonikohjuleikkaukset suosittuja Latviassa

Suonikohjuleikkaus on yksi suosituimmista terveyteen liittyvistä toimenpiteistä Latviassa. Menetelmiä on monia kuten esimerkiksi vaahtoruiskutushoito, laserhoito, biologinen liima ja suonikohjujen radiotaajuushoito. Sopiva menetelmä löytyy lääkärin kanssa keskustellen. 

Latvialaiset klinikat ylläpitävät läheisiä yhteistyösuhteita parhaimpiin välinetoimittajiin ja laitteisto päivitetään säännöllisesti. Potilasmukavuus halutaan taata hyödyntämällä uusinta teknologiaa, minimoimalla potilaan epämukavuus operaatioissa ja sen jälkeen miellyttäväksi koettu toipuminen hotelliolosuhteissa.

Vaahtoruiskutushoito 

Suonikohjut voidaan poistaa myös erityisen lääkevaahdon avulla. Tämä menetelmä on huomattavasti halvempi kuin muut vaihtoehdot. Turvallinen vaahtoruiskutushoito aiheuttaa vain harvoin komplikaatioita. Tarkassa ultraääniohjauksessa ruiskutetaan lääkevaahtoa ohuella neulalla sairaan verisuonen sisälle, minkä seurauksena sairaat suonet arpeutuvat ja kuihtuvat pois. Veri pääsee virtaamaan sen jälkeen suonissa terveellä tavalla. Tämä hoito voidaan uusia mikäli samaa vaivaa joskus myöhemmin ilmenee.

Puuduttaminen tai nukutus ei ole tarpeen, vaan potilas voi lähteä kotiin heti operaation jälkeen. Hoito kestää 30 minuuttia. 

Suonien laserhoito 

Suonikohjuja voidaan hoitaa laserin avulla. Menetelmä on yksi maailman suosituimmista, ja sopii lähes kaikille. Sen riskit ovat pienet. Lasersäteet lämmittävät suonien seinämiä, jolloin vaurioituneet suonet sulkeutuvat. Lasersäteet kohdistuvat vain suonen vaurioituneeseen osaan, jättäen ympäröivän kudoksen koskemattomaksi. Operaatio tehdään paikallispuudutuksessa ja kestää puoli tuntia jalkaa kohden. Palautuminen alkaa välittömästi hoidon jälkeen. Potilas voi jatkaa normaalia elämää
tämän jälkeen ja lopputuloksen näkee pian.

Hampaita voidaan hoitaa monipuolisesti laserin avulla
Nykyaikainen laserteknologia mahdollistaa kovan ja pehmeän kudoksen käsittelemisen samaan aikaan lempeämmin kuin aikaisemmin. Hampaiden paikkaukset, juurihoidot, ienleikkaukset ja hampaiden valkaisu onnistuu laserin avulla nopeammin ja kivuttomammin kuin perinteisillä menetelmillä. Hoito voidaan suorittaa ilman epämiellyttäväksi koettua porauksen ääntä ja paineen tuntua.  

. . . . . . . . . . . . . .

Klinikoita / Sairaaloita
Tarkempaa tietoa löytyy kunkin organisaation sivuilta.

Kasvojen nuorennushoidot ja kohotukset:

  • Azaryana Medical Clinic
  • Dermatology Clinic
  • Era Esthetic Clinic
  • Sky Beauty
  • Dr. Jānis Ģīlis Plastic Surgery Clinic
  • Dr. Maurina Vein Clinic

Ultraäänihoidot: 

  • Azaryana Medical Clinic
  • Dermatology Clinic
  • Era Esthetic Clinic
  • Dr. Maurina Vein Clinic

Fraktionaalinen laserterapia:

  • Azaryana Medical Clinic
  • Dermatology Clinic
  • Era Esthetic Clinic

THERMAGE-kasvojenkohotushoito:

  • Era Estehetic Clinic
  • Dermatology clinic

Kylpylähoidot:

  • Amber Sea & Spa Hotel
  • Amber Spa Boutique Hotel
  • Baltic Beach Hotel
  • Hotel Jūrmala Spa
  • Verdant Eco Spa
  • Wellness weekend


Kuntoutukset: (myös koronavirustartunnan hoitoon/ Medical rehabilitation programs provide also post Covid programs)

  • National rehabilitation center Vaivari
  • Rehabilitation center SIVA
  • Rehabilitation center Līgatne
  • Rehabilitation Center Krimulda manor
  • Rehabilitation center Belorusija
  • Rehabilitation Center Tērvete
  • Clinic Dzintabi

Suonikohju- ja verisuonioperaatiot: 

  • Baltic Vein Clinic, 
  • Capital Clinic Riga
  • Dr. Mauriņš Vein Clinic
  • Good Life Clinic
  • Liepaja Regional Hospital
  • The Medical Society ARS.

Hammaslaserointi:

  • Era Esthetic Dental clinic

Maksuntonta konsultaatiota tarjoaa Latvian Health Tourism Cluster: info@healthtravellatvia.lv tai +372 29214868.

. . . . . . . . . . . . . . . .

Lisätietoa terveysmatkailusta Latviaan: healthtravellatvia.lv

Lisätietoa Latvian terveysmatkailusta:

Lisätietoa Latvian matkailusta: www.latvia.travel/fi

Teksti: Pinja Palmunen

Kaupallinen yhteistyö

Organisaation tiedot

Latvian Health Tourism Cluster

Latvian Health Tourism Cluster

The Latvian Health Tourism Cluster is a cluster of Latvia’s leading private and state organisations that together provide a full set of services to meet the needs of medical tourists. The cluster was established in 2012 with the goal of offering quality medical services to foreign patients.

Latvian Health Tourism Cluster somessa